Kirjoittaja Elisenda » 13.07.2014 10:06
Tämä verellä pelottelu ja syyllistäminen on kyllä mielestäni yksi oksettavimmista asioista mihin seura syyllistyy. Todistajana ollessa oli tapaus missä perheenjäsen olisi kipeästi tarvinnut punasoluja, hengenlähtö oli lähellä ja hoitavat lääkärit aivan paniikissa. Pelkäsin niin paljon toisen puolesta. Silti mielessä vaan oli ajatus, että hän tekee aivan oikein kieltäytyessään verestä. Jonkinlaisessa shokissa vaan rukoilin jumalaa, että puuttuisi jotenkin asiaa ja henki säästyisi.
Sen jälkeen kun erosin todistajista, olen monasti miettinyt, että miltä tuntuisi nykyisillä tiedoilla, jos hän olisi kuollut. Yksi turha uhri lisää vt-seuran alttareille.. Oikeasti kylmää sisältä, miten ihmisen mieltä voidaan hallita niin syvältä.
Jo todistajista eronneena jouduin tilanteeseen missä läheisen reisivaltimo repesi. Verta luonnollisesti vuosi runsaasti ja punasoluja täytyi tiputtaa. Jos tämä olisi sattunnut ollessani todistaja, niin olisinko oikeasti voinut sanoa ensihoitajille, että henkilö on jt ja verta ei saa laittaa. Vaikka toinen makaa henkitoreissaan tajuttomana. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Miten vaan olisin toiminut, kauhea syyllisyys olisi joka tapauksessa kalvanut jälkikäteen.
Nykyisessä työssä puljaan veren kanssa päivittäin. Ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Punasolut ja trombosyytit tippuvat niitä tarvitseville ja näen kuinka veri pelastaa ja saa ihmiset voimaan paremmin. Verikysymys varmaan oli ensimmäinen silmienavaaja silloin kun heräsin jt-opetusten nurinkurisuuteen. Eikä nykyisin voi olla muuta kuin kiitollinen, että näistäkin mielen kahleista on päässyt irti ja ymmärtää sen, että sellaista jumalaa ei ole olemassa, joka ihmisiltä vaatisi tällaisia uhrauksia.
Tämä verellä pelottelu ja syyllistäminen on kyllä mielestäni yksi oksettavimmista asioista mihin seura syyllistyy. Todistajana ollessa oli tapaus missä perheenjäsen olisi kipeästi tarvinnut punasoluja, hengenlähtö oli lähellä ja hoitavat lääkärit aivan paniikissa. Pelkäsin niin paljon toisen puolesta. Silti mielessä vaan oli ajatus, että hän tekee aivan oikein kieltäytyessään verestä. Jonkinlaisessa shokissa vaan rukoilin jumalaa, että puuttuisi jotenkin asiaa ja henki säästyisi.
Sen jälkeen kun erosin todistajista, olen monasti miettinyt, että miltä tuntuisi nykyisillä tiedoilla, jos hän olisi kuollut. Yksi turha uhri lisää vt-seuran alttareille.. Oikeasti kylmää sisältä, miten ihmisen mieltä voidaan hallita niin syvältä.
Jo todistajista eronneena jouduin tilanteeseen missä läheisen reisivaltimo repesi. Verta luonnollisesti vuosi runsaasti ja punasoluja täytyi tiputtaa. Jos tämä olisi sattunnut ollessani todistaja, niin olisinko oikeasti voinut sanoa ensihoitajille, että henkilö on jt ja verta ei saa laittaa. Vaikka toinen makaa henkitoreissaan tajuttomana. Rehellisesti sanottuna en tiedä. Miten vaan olisin toiminut, kauhea syyllisyys olisi joka tapauksessa kalvanut jälkikäteen.
Nykyisessä työssä puljaan veren kanssa päivittäin. Ilman minkäänlaisia omantunnontuskia. Punasolut ja trombosyytit tippuvat niitä tarvitseville ja näen kuinka veri pelastaa ja saa ihmiset voimaan paremmin. Verikysymys varmaan oli ensimmäinen silmienavaaja silloin kun heräsin jt-opetusten nurinkurisuuteen. Eikä nykyisin voi olla muuta kuin kiitollinen, että näistäkin mielen kahleista on päässyt irti ja ymmärtää sen, että sellaista jumalaa ei ole olemassa, joka ihmisiltä vaatisi tällaisia uhrauksia.