Kirjoittaja Viljo » 05.10.2014 21:28
JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Veli-Hopea kirjoitti:Ehkä jw.org brändää vielä oman internet yhteyden jäsenillensä , missä voi valvoa käyttäjien surffailuja ja blokata "väärät" paikat
Niin joo ja tietenkin liittymä maksaa 79€/kk
Asia olisi aika vaikea siinä mielessä, että lähetysverkko ympäri maailman on kuitenkin maailmallisten hallussa, jotka määrittelevät myös liittymämaksut.
JW.orkun pitäisi silloin rakentaa oma koko maailman kattava lähetysverkko(lähetysasemat), että voisi hallita sitä itse, mikä on tietysti mahdotonta.(vaikka ei kai sen pitäisi olla, kun kerran se maailmallisillekin on ollut mahdollista, joilla ei ole edes Jehovan siunausta)
Ei se olisi mikään ongelma. Saunalahtikin toimi pitkään Elisan verkossa ns. virtuaalioperaattorina ennen kuin Elisa osti sen itselleen. Yhteen aikaan Sauniksella oli käyttäjiä samaan aikaan myös Soneran verkossa.
Eli periaatteessa olisi mahdollista, että Vartiot.. eiku JW.org brändäisi oman nettiyhteytensä virtuaalioperaattorina ja velottaisi siitä roimaa ylihintaa vaikkapa sillä perusteella että kaikki epämääräiset nettisivustot on siitä blokattu ja sen ylläpitäminen vie hurjan paljon resursseja.
[quote="JarkkeParkkeBabylon5"][quote="Veli-Hopea"]Ehkä jw.org brändää vielä oman internet yhteyden jäsenillensä , missä voi valvoa käyttäjien surffailuja ja blokata "väärät" paikat :D
Niin joo ja tietenkin liittymä maksaa 79€/kk[/quote]
Asia olisi aika vaikea siinä mielessä, että lähetysverkko ympäri maailman on kuitenkin maailmallisten hallussa, jotka määrittelevät myös liittymämaksut.
JW.orkun pitäisi silloin rakentaa oma koko maailman kattava lähetysverkko(lähetysasemat), että voisi hallita sitä itse, mikä on tietysti mahdotonta.(vaikka ei kai sen pitäisi olla, kun kerran se maailmallisillekin on ollut mahdollista, joilla ei ole edes Jehovan siunausta)[/quote]