Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Suomessa jehovantodistajien määrä nousi aina vuosituhannen vaihteeseen asti, jolloin se kääntyi hitaaseen laskuun. Laskeskelin, että viimeisen kymmenen vuoden aikana (2003-2013) Suomen jehovantodistajien määrä on vähentynyt keskimäärin 58,5 henkilöllä vuosittain.

Jos kehitys jatkuu samanlaisena, Suomessa olisi 46 vuoden kuluttua, vuonna 2060 enää vain n. 16 000 jehovantodistajaa nykyisen n. 18 800 todistajan sijaan. Jos oletetaan Suomen jehovantodistaijen ikärakenteen mukailevan muun väestön ikärakennetta, vuonna 2060 alle 15-vuotiaita todistajia olisi enää vain n. 2400 (15 %), yli 65-vuotiaiden osuuden ollessa lähes kaksinkertainen, n. 4500 (28%) (Tilastokeskuksen ennuste).

Tulevaisuudessa jäsenistö vanhenee ja internetistä löytyvä tieto saa yhä useamman eroamaan järjestöstä. Suomen kaltaisessa maassa uusia jäseniä on myös entistä vaikeampi värvätä paikkaamaan jäsenkatoa.

Kuihtuvat seurakunnat voivat jo itsessään työntää jäseniä ulos valtakunnansaleilta, varsinkin kun nuorten on vaikea löytää "tervehenkistä" seuraa omanikäisistään todistajista. Ystävyyssuhteita tullaan luultavasti luomaan lahkon ulkopuolisten kanssa, mikä voi avata nuorten todistajien silmät sille, ettei valtakunnansalien ulkopuolinen todellisuus olekaan demoninen pahuuden pesäke.

Todennäköisesti jäsenkato tulee siis vain kiihtymään, joten laskelmiani voidaan pitää optimistisena ennusteena Suomen todistajien tulevaisuudesta. Kaikenkaikkiaan näyttää siltä, että 1900-luvulla vaikutusvaltaansa ja jäsenmääräänsä kasvattanut uususkonto tulee tekemään hidasta kuolemaa tästä eteenpäin, ainakin länsimaissa.
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Polyester »

SuurinBabylon kirjoitti:Kuihtuvat seurakunnat voivat jo itsessään työntää jäseniä ulos valtakunnansaleilta, varsinkin kun nuorten on vaikea löytää "tervehenkistä" seuraa omanikäisistään todistajista. Ystävyyssuhteita tullaan luultavasti luomaan lahkon ulkopuolisten kanssa, mikä voi avata nuorten todistajien silmät sille, ettei valtakunnansalien ulkopuolinen todellisuus olekaan demoninen pahuuden pesäke.
JT-uskonto, kuten pienet tiiviit lahkot yleensäkin, on yhtä paljon sosiaalinen kuin opillinen tai maailmankuvallinen juttu. Sosiaalinen verkosto on lopulta varmaankin keskeisin sitouttava tekijä, ja jos se alkaa heikentyä, jäsenkato voi edetä ketjureaktion kaltaisesti.

Internetin roolia pidän toisaalta tärkeänä, mutta ne jotka eniten tietoa tarvitsivat, eivät sinne osaa tai uskalla mennä. Jos ihminen saadaan rakkauspommitettua lahkon lumoihin, siinä vaiheessa ei tiedon tarjoaminen paljon enää auta. Tietoa on silti tärkeää olla saatavilla sitä varten, että lahkon otteesta jo jossain määrin vapautuneet ihmiset eivät jää roikkumaan Vartiotornin helmoihin, vaan pääsevät tarkastelemaan kyseisen uskonnon perusteita kaikilta puolilta, kunhan ensin pääsevät irti sen verran, että kykenevät edes suunnilleen objektiiviseen ajatteluun.

Ehkä internetin rooli on lopulta siinä suurimmillaan, että muuten yksinäiset ihmiset eivät niin helposti lankea lahkojen ansaan, vaan voivat netistä löytää samanhenkistä seuraa vähän pitempienkin matkojen päästä. Vaikka sitten anonyymisti keskustelupalstojen kautta. Tällöin he eivät ole tekohymyilevälle lahkolle enää niin helppoja saaliita.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

SuurinBabylon kirjoitti: Kuihtuvat seurakunnat voivat jo itsessään työntää jäseniä ulos valtakunnansaleilta, varsinkin kun nuorten on vaikea löytää "tervehenkistä" seuraa omanikäisistään todistajista.
Jo nyt sisarten on vaikea löytää puoliso-ehdokasta tiukkapipoisten/robottimaisten jt-veljien joukosta ja asia pahenee vähitellen. Lopulta jt-uskonnossa ei ole enää elämän edellytyksiä, kun ei löydy puolisoita kiimaisille nuorille sisarille jatkamaan jt-sukua.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1862
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Verilettu »

Minulla ei ole esittää lukuja, mutta on selvää että Jehovan todistajat -lahko pienenee koko ajan. Länsimaissa missä tietoa (siis oikeaa sellaista) on saatavilla vapaasti, todistajien höpöhöpö-jutut eivät vain uppoa kovinkaan moneen maailmalliseen. Joten jatkossakin suuri osa kastetuista on pakkokastettuja perheenjäseniä, jotka kyllä hekin harkitsevat eroamista. Pikkuhiljaa homma vain hiipuu, vaikka ei toki lopu (pelottavaa millaista porukkaa ovat ne jotka jäävät jäljelle).

Järjestölle tämä tietenkin tarkoittaa rivien tiivistämistä, aina vain enemmän käännytään sisäänpäin.

Tuli mieleen, että johtuisiko rahankeräyslahkon rahan haaliminen mm. saleja myymällä ehkä siitä, ettei kehitysmaista irtoa rahaa samalla tavalla kuin länsimaista? Toiminta kuitenkin syö varoja. Länsimaissa voidaan kyllä säästää ohjaamalla käyttämään mahd. paljon netistä löytyvää materiaalia, mutta köyhille maille on edelleen toimitettava suhteellisen paljon painettua aineistoa.
Polyester
Viestit: 2973
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Polyester »

Verilettu kirjoitti:Tuli mieleen, että johtuisiko rahankeräyslahkon rahan haaliminen mm. saleja myymällä ehkä siitä, ettei kehitysmaista irtoa rahaa samalla tavalla kuin länsimaista? Toiminta kuitenkin syö varoja. Länsimaissa voidaan kyllä säästää ohjaamalla käyttämään mahd. paljon netistä löytyvää materiaalia, mutta köyhille maille on edelleen toimitettava suhteellisen paljon painettua aineistoa.
Vartiotornin säästövimmaa on ihmetelty ennenkin ja jotain sellaista siinä onkin, mikä ei oikein täsmää. Rahaa pitäisi olla niin ettei paskalle taivu, mutta samalla myydään kiinteistöjä, ohennetaan julkaisuja ja viedään konventista kahvitkin (ruuat ja leivokset on jo aikoja sitten menneet). Tuo köyhempiin maihin panostaminen ja mahdollisesti Kiinan ja muiden alueiden "vapautumiseen" varautuminen voisi olla järkeenkäypä selitys. Toisena selityksen osana voisi olla se, että vaikka Vartiotorni ei vielä olekaan taloudellisissa vaikeuksissa, se on säikähtänyt lahjoitusten määrän dramaattista pudotusta (jos tällainen on tapahtunut) ja siksi varautuu tulevaan säästämällä ja sijoittamalla.
Veli-Hopea
Viestit: 5324
Liittynyt: 28.12.2010 16:25

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Veli-Hopea »

Toisena selityksen osana voisi olla se, että vaikka Vartiotorni ei vielä olekaan taloudellisissa vaikeuksissa, se on säikähtänyt lahjoitusten määrän dramaattista pudotusta (jos tällainen on tapahtunut) ja siksi varautuu tulevaan säästämällä ja sijoittamalla.
Joo jännähän se on että lama koskettaa Jehovaa niinkuin muitakin. Hirveän vaikea kyllä uskoa, mutta näin sen täytyy olla :)
Is leaving WTBS/JWorg a crime punishable by the death penalty?

-"Jos haluat todella rikkaaksi, perusta uskonto" - Ron Hubbart, scientologian perustaja.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Veli-Hopea kirjoitti: Joo jännähän se on että lama koskettaa Jehovaa niinkuin muitakin. Hirveän vaikea kyllä uskoa, mutta näin sen täytyy olla :)
Täytyisi perustaa kaivosfirma nimeltä Jehova & pojat OY , jotta saataisiin se kulta sieltä maan alta kaivettua esiin.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Täytyisi perustaa kaivosfirma nimeltä Jehova & pojat OY , jotta saataisiin se kulta sieltä maan alta kaivettua esiin.
Vuosia sitten Jehova kokeili jo omaa Talvivaaraansa, mutta sai sakot sottaamisesta. WTBTS:n omistuksessa oli maa-ala, jolla oli ollut louhos. Louhosta ei pidetty siisteydeltään määräysten mukaisessa kunnossa ja WTBTS sai sakon ja maksoi sen, kyseinen maksushekki on/oli netissä kuvatiedostona, summaa en muista.
rippeli
Viestit: 2454
Liittynyt: 28.04.2007 12:43
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja rippeli »

Jehovantodistajien häviäminen maailmasta vie todennäköisesti vielä vuosikymmeniä, ellei vuosisatoja. Mutta vaikka menisi vain vuosikymmeniä, niin siinäkin ajassa ehtii tuhoamaan valtavan määrän perheitä ja ihmissuhteita.
Let me go Master I hate you so
Masterpiece
Viestit: 333
Liittynyt: 09.10.2011 22:15

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Masterpiece »

Itse veikkaan, että seuraavan 100 vuoden aikana on Jehovan todistajuus (ainakin Suomessa) kuihtunut pois. Tai ainakin se on erittäin pieni lahko, jota kukaan ei noteeraa enää. Internet on kaikkialla, ja se on paikka johon uskonnot tulevat kuolemaan.
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Itse olen huolestunut lähinnä siitä minkälaiset liikkeet tulevat valtaamaan alaa näiltä väistyviltä lahkoilta. Kristillisperäiset liikkeet ovat vaikeuksissa, mutta erilaiset peseudotieteelliset terveys- ja meditaatiolahkot sekä pyramidihuijaukset (esim. Wincapita) ovat nostaneet päätänsä viime vuosina.

Kultteja ja lahkoja tulee aina olemaan, mutta Raamattu alkaa länsimaissa olla aika kulunutta materiaalia. Uudet lahkot nousevat luultavasti muista aineksista.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Raamattuun - tai muihin vastaaviin opuksiin - pohjautuvilla huijauksilla on kuitenkin se markkinaetu, että ne iskevät yhteen ihmisyyden herkimmistä osa-alueista. - Kuolemanpelkoon ja tunteisiin. Meditaatiolahkoilla ja perinteisillä pyramidihuijauksilla ei ole ihan niin tunteisiin vetoavaa matskua, että niillä pyöritettäisiin suuria ihmismassoja.

Uskon siksi, että jumaluuksiin ja tuonpuoleisiin perustuvat liikkeet jatkavat keskuudessamme vielä pitkään. Vähintään yhtä kirjavine vaihtoehtoineen kuin nyt.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Avatar
Jaakko Ahvenainen
Viestit: 8099
Liittynyt: 28.04.2007 15:41
Paikkakunta: Lieksa

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen »

Tony kirjoitti:Uskon siksi, että jumaluuksiin ja tuonpuoleisiin perustuvat liikkeet jatkavat keskuudessamme vielä pitkään. Vähintään yhtä kirjavine vaihtoehtoineen kuin nyt.
Tai ainakin siihen asti, kunnes kuolen. :)
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Tony kirjoitti:Raamattuun - tai muihin vastaaviin opuksiin - pohjautuvilla huijauksilla on kuitenkin se markkinaetu, että ne iskevät yhteen ihmisyyden herkimmistä osa-alueista. - Kuolemanpelkoon ja tunteisiin. Meditaatiolahkoilla ja perinteisillä pyramidihuijauksilla ei ole ihan niin tunteisiin vetoavaa matskua, että niillä pyöritettäisiin suuria ihmismassoja.
Nyt on pakko esittää eriävä mielipide. Terveys- ja meditaatiolahkot iskevät samaan saumaan, mutta eri näkökulmasta. Kukapa ei haluaisi elää hieman vanhemmaksi hieman onnellisempana? Kun soppaan heitetään sekaan sivistyssanoja ja lahkojohtaja kertoo olevansa energeettisten kenttien asiantuntija Arizonan ylipistosta, ei tarvita kuin hieman karismaa ja massat seuraavat perässä.

Jo nyt julkisuuteen on valunut melko luotettavia kertomuksia missä erinäisen terveysopin tai uuden meditaatiomenetelmän keksijä on jopa hyväksikäyttänyt seksuaalisesti niitä haavoittuvia ihmisiä, jotka ovat tulleet etsimään "asiantuntijalta" apua ongelmiinsa.
Avatar
Tony
Viestit: 7521
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Jehovantodistajuuden tulevaisuus länsimaissa

Viesti Kirjoittaja Tony »

Mielenkiintoista, minkä kaiken ympärille voi kehittyä kyseisen kaltaisia ilmiöitä. :shock:

Toki, onhan myös Applen julkistamistilaisuuksiin on liitetty tiettyä herätysmeininkiä. 8)
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Vastaa Viestiin