Kirjoittaja Markku Meilo » 28.10.2014 20:51
Veli-Hopea kirjoitti:Jotenkin sitä automaattisesti aina ajatellut " ettei ne nyt sellasta tee.."
No oon mä siis tienny, mutta en oo vaan niinku hyväksyny sen olevan totta..
Tulee mieleen vanha hokema kommareista, jossa kokouksessa ollaan tovereita, mutta työmaalla varastetaan rukkaset. Mun lapsuusmuisto kokouksista on aivan muuta kuin karttaminen (jota ei tunnettu), veriuhrit (joita ei ollut), porukka oli kaveria (koska en havainnut kuppikuntia), ja kaikki oli niin totta, niin totta, ettei todempaa (lapsen maailmassa) ollutkaan muualla maailmassa. Kun sitten tuli ikää lisää, niin valikoiva ajattelu luokitteli henkilöitä ja sitä kautta kyse oli edelleen Jehovan ohjauksesta.
Nyttemmin huomaan Joulupukin hoitavan homman tyylikkäämmin, jos ei sitten toivetta toteuta, niin ei jää kaunaa. Mulla on riittänyt pelkkä kiinnostus Valtaojan sekä Enqvistin kirjoihin ja Joulupukki on täyttänyt toiveen. Kerran Joulupukki on lukenut pelkän ajatukseni kun toimitti minulle Clas Ohlssonin omenasorvin. Sitä kun syksyisin olen puuhaillut isommankin omanahillomäärän kanssa.
Lisäys: Android on syvältä etelästä, tota loppua se ei anna ilman erikoiskoulusta poistaa, jos sitten koulutuksellakaan.
Jehovantodistajana olen rukoillut sitä sun tätä vaikka Malawissa olleiden todistajien puolesta, niin ja osallistunut (järjettömään) postikorttikampanjaan Kamutzu Bandaan liittyen. Jehova ei laittanyt tikkua ristiin, vaan sama homma toistui Malawissa uudelleen. Samoilla huitteilla Jehova ohjeisti meksikolaisia jehovantodistajia lahjomaan viranomaisia, jotta välttyvät asepalvelukselta ja saavat Cartillan, joka oli edellytys mm. ajokortin saamiselle. Samalla porukka ilmaisi tahtonsa kuulua ensimmäisen luokan nostoväkeen.
Noin ristiitaisessa kultissa mielenterveys on pahemmalla koetuksella kuin vaikka todistajien inhoamassa nimikristillisyydessä, jossa porukka saa hakemansa.
[quote="Veli-Hopea"]Jotenkin sitä automaattisesti aina ajatellut " ettei ne nyt sellasta tee.."
No oon mä siis tienny, mutta en oo vaan niinku hyväksyny sen olevan totta..[/quote]