Veljesseura.org

stigma kirjoitti:Video oli järkyttävä. Ensi rektio tuli jo alussa, jossa lapselle annetaan kirja. En toki tiedä mikä kirja, mutta osaako 3,5 v JT-lapsi lukea...

Ei sen niin väliä osaako vielä lukea. Joku siitä tarinaa kertoo kuitenkin ja kuvat hoitaa loput maailmankuvan luomisesta. Sitten kun oppii lukemaan, on jo vaffa pohja . SInänsä erittäin surullista mitä kaikkea pienen sielun päähän pitää tunkea. Lapsen pitäisi antaa olla lapsi.

Video oli järkyttävä. Ensi rektio tuli jo alussa, jossa lapselle annetaan kirja. En toki tiedä mikä kirja, mutta osaako 3,5 v JT-lapsi lukea...

Kuinka paljon käytetään fyysistä väkivaltaa tai käytettiin, vaikka se on ollut laissa kiellettyä?

Nämä jutut olisi todella tärkeitä saada näkyväksi. Otan kirjaani mukaan luvun, joka käsittelee lapsuutta todistajana. Yritän saada siinä näkyväksi näitä järjestöstä vaiettuja asioita, mutta tarvitsisin apua teiltä, jotka olette olleet kokemassa jt-lapsuutta.

Toivon, että vielä muutama lähtisi informantiksi ja kertoisi vapaamuotoisesti näistä alla olevista aiheista.

Lapsen uskonnonvapaus
Jakautunut perhekunta
Jehovan todistajana koulumaailmassa / lapsuudessa (esim. juhlapäivät)
Kuri ja kurittaminen
Pelot ja syyllistäminen

Lisää kirjajuttua ja aiheita + ohjeita jos joku haluaa tulla informantiksi, löytyy täältä:
http://henkireika.arotron.fi/index.php?topic=88.0

Aikaa viimeisten tekstien lähettämiseen on kuluvan kuun (Tammikuu) loppuun. Sen jälkeen alkaa olla jo aika haastavaa ottaa kokoneen uusia nimimerkkejä mukaan. Vanhoja tekstejä voi täydentää vielä helmikuullakin.

Lottopallo kirjoitti:Ei siihen nyt ihan fyysisen väkivallan uhalla pakotettu, mutta tehtiin kyllä hyvin selväksi ettei muuta vaihtoehtoa ollut.

Kyllä siihen omassa lapsuudessa (90-luvulla) nimenomaan ihan fyysisen väkivallan uhalla pakotettiin. Tai ei välttämättä kentälle, mutta kokouksiin ja ylipäänsä noihin "vapaaehtoisiin" srk-aktiviteetteihin (näen ne yhtenä kokonaisuutena).
Kokouksesta jos myöhästyi, niin selkäänsä sai. MOT.

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:
Kenttäkaverini sitten jonkin ajan kuluttua hylkäsi minut, kun olin niin huono ja en oppinut, en myös keskittymiskyvyn häiriöni vuoksi pystynyt lukemaan tarjoamiani lehtiä. Sanoi ettei lähde kentälle enää pettäjän kanssa.

Pian olinkin sitten kaikkien seurtakuntalaisten silmissä pettäjä, ja pian minut erotettiinkin vakituisesta osa-ajan tienraivauksesta,kun en saavuttanut enää tavoitteitakaan. Onneksi. Sitten muutin eri seurakuntaan eri kaupunkiin.

Mutta eihän sellaista ymmärretä jehovantodistajissa, se oli vain omaa laiskuuttani. Mitään muuta syytä ei voinut edes olla kuin laiskuus ja halu pettää toiset.

Auts... On varmasti jättäny arvet.

Arjan kohdalla tietenkin yksilöllistä ,mutta tärkeysjärjestyksessä : Järjestö, kenttäkaverin tunnit ja viimeisenä tyttären terveys

Kentällä olin jo ihan pienestä asti, en muista tarkkaa ikää mutta alle kouluikäisenä ilman muuta. Kentälle meno ja siihen liittyvä kaikki tuska ja häpeä kuuluivat alusta saakka niin olennaisesti elämääni ja maailmankuvaani etten kai edes tiedostanut mikä tuntuu pahalta, mikä tuntuu väärältä, mikä on pelkoa ja mikä häpeää. Koko lapsuus oli semmoinen klöntti, olin klöntti-ihminen, hyvä kun tiesin mikä itse olen, missä minä lopun ja missä alkaa Jehova tai mitä minä haluan ja mikä minussa on Jehova-äitiä joka haluaa.
Mieleen on jäänyt teini-iästä tapaus joka on varmaan vain pisara meressä, jostain syystä vain se nyt nousee mieleen kun muistelen kenttäpakkoa. Minulla oli vakituinen kenttäkaveri, jonka kanssa tein kenttää aina samana viikonpäivänä pari tuntia kerrallaan. Kerran palasin kotiin jo hyvin pian kentälle lähtöni jälkeen ja äitini kysyi, miksi palasin niin pian. Selitin hänelle, että minulle oli tullut rappukäytävissä heikko ja paha olo, että oli varmaan flunssa tulollaan. Muistan miten äitini reagoi. Hän oli ärtynyt ja hämmentynyt, hän sanoi että miten minä sillä tavalla saatoin jättää sovitun kentän kesken, että siinähän menee sen kenttäkaverinkin tuntitavoitteen hankkiminen sekaisin.

Minulle kenttäpalvelus oli se helvetti, joka toistui aina. Ja miksi? Siksi että pelkäsin kuolevani harmagedonissa jos en tekisi kenttätyötä.

Ei siis kovin terveellä pohjalla ollut se syy, miksi tehdä sitä, vai mitä?

Myös ovenavaajat huomasivat kuinka huono olin tuottamaan puhetta ja keskustelua ja useat oven avaajat sanoivat kenttäkaverilleni, ettei tuosta kaveristasi mitään keskustelijaa tule. Parempi olis miettiä jotain muuta tehtävää.

Maailmalliset ovenavaajat opettivat, että tuollaisessa työssähän täytyy olla hyvä keskustelutaito ihan jo luonnostaan.

Arvatkaapa hävettikö?

Kenttäkaverini sitten jonkin ajan kuluttua hylkäsi minut, kun olin niin huono ja en oppinut, en myös keskittymiskyvyn häiriöni vuoksi pystynyt lukemaan tarjoamiani lehtiä. Sanoi ettei lähde kentälle enää pettäjän kanssa.

Pian olinkin sitten kaikkien seurtakuntalaisten silmissä pettäjä, ja pian minut erotettiinkin vakituisesta osa-ajan tienraivauksesta,kun en saavuttanut enää tavoitteitakaan. Onneksi. Sitten muutin eri seurakuntaan eri kaupunkiin.

Mutta eihän sellaista ymmärretä jehovantodistajissa, se oli vain omaa laiskuuttani. Mitään muuta syytä ei voinut edes olla kuin laiskuus ja halu pettää toiset.

Vitsit ku olis saanutkin valita remmin. Olisin sanonut : " Remmi! Ja huido nyt sitten kunnolla että ootte molemmat Jehovan kanssa tyytyväisiä. Huido vaikka koko viikon eestä."

artoodetoo kirjoitti:Täysin vapaaehtoistahan lasten kenttäily on. Itse sain vaihtoehdot, että kentälle tai tulee remmistä. Sain siis tehdä ihan oman valinnan

Nyt puhut lööperiä. Jos asia olisi ollut noin, olisi kivuttomampi vaihtoehto ollut remmi. Se olisi ollut about 5-60 sekunnin remmisessio, jonka jälkeen olisi pyyhitty kyyneleet ja menty ulos leikkimään.

Fakta on se että vaihtoehtona on kentälle tai remmiä ja kentälle hehee

Täysin vapaaehtoistahan lasten kenttäily on. Itse sain vaihtoehdot, että kentälle tai tulee remmistä. Sain siis tehdä ihan oman valinnan

Vellamo kirjoitti:Se että uskonnossa pysytään pääasiassa yhteisöölisyyden takia, kertoo omaa karua kieltään uskonnosta ja sen opetuksiin suhtautumisesta.

Ja karuus tulee esille sekä siinä, ettei tajuta sen ehdollisuutta että siinä ettei havaita pyyteettömämpää yhteisöllisyyttä ympäristössä. Olen harrastukseni tiimoilla saanut kokea yhteisöllisyydestä, jonka rinnalla jehovantodistajuus on lähinnä arkista tervehtimistä.

Itse koin lapsena voimakasta inhoa kentttäilyä kohtaan, mutta myöskin oli aikoja, jolloin menin jossain hurmoksessa ovelta ovelle.

Jt-aikani tutuista en tunnista ensimmäistäkään nuorta, joka olisi edes saanut kuvaamasi hurmoskohtauksen, joten ko. kohtaukset olivat silloin hyvin harvinaisia. Itseäni merkittävästi vanhemmista muista joitain, joilla oli jäänyt vaikka 1925-hegemonia päälle. Pääosin he sitten hörppivätkin keväisin.

Kiitoksia kommntistasi Markku Meilo:)

Mietinkin, mitä tarkoitit tuolla vankilalla. Olet selkeästi minua huomattavasti vanhempi, koska olet käynyt tuon vankilavaiheen läpi, ja kyllä ymmärrän ajatuksenjuoksuasi. Tuo vankila kokemus on varmasti rankka. En pysty sitä itse käsittämään, koska en ole ollut vankilassa (vain opiskelun takia tutustumassa).

Ja totta on myös tuo, mitä sanoit noista pikkuhölmöilyistä. Niitä ei voi rinnastaa tuohon kokemukseen eikä sinne patistaneiden tahojen touhuihin. Omissa työkuvioissani on ollut vain etua puhtaasta rekisteristä, joten ymmäärän hyvin ärtyneisyytesi seuraa kohtaan.

Tuo vastaus 'yhteisöllisyys' suurimpana asiana kuvastaa kieltämättä sen todenneiden henkilöiden kapea-alaista ajattelua. Se että lapset pakotetaan kentälle, on varmasti yksi syy tietynlaisen yhteishengen syntymiselle...niin kielteiselle kuin myönteisellekin. Kun kaikki on pistetty lapsena kentälle, kaikilla on silloin 'yhteinen' keskustelunaihe. Samoin sen avulla yritetään saada pidettyä lapset vain tietynhenkisten seurassa, jotta heistä tulisi esim. tienraivaajia. Tämä on yksi yritys saada yhteisöllisyyttä kasvamaan seurakunnassa. Se että uskonnossa pysytään pääasiassa yhteisöölisyyden takia, kertoo omaa karua kieltään uskonnosta ja sen opetuksiin suhtautumisesta.

Itse koin lapsena voimakasta inhoa kentttäilyä kohtaan, mutta myöskin oli aikoja, jolloin menin jossain hurmoksessa ovelta ovelle.
Tuo Elisendan mainitsema 'eristäytynyt etsii vain omaa etuaan' on soinut minunkin korvissani liikaa. Tällä hetkelläkin siihen törmää, koska terveyden takia ei voi olla yhtä näkyvästi mukana kuin muut. Se jättää arvet... ja sen takia sua ruvetaan myös karttamaan, mikä jättää vielä isommat arvet.

Minäkin inhosin niiiiiiin valtavasti kentälle menoa. Niin pienestä asti siellä on kuljettu kuin muistan. Yritin aina tahallani olla mahdollisimman huono tässäkin, etten joutui esittämään ovella mitään. Minua sätittiin siitä, painostettiin ja pakotettiin. Oikeasti olisin vain halunnut ottaa jalat alleni ja juosta. Koko tilanne oli nöyryyttävää. Lapsena homma oli vielä jotenkuten siedettävissä, mutta teini-ikä oli järkyttävää. Kuka ujo teini haluaa kiertää ovelta ovelle? Ja siinä iässä olisi pitänyt jo olla täysivertainen julistaja...

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti: Riippuupi lapsen luonteesta. Onko lapsi ulospäinsuuntautuvainen jo lapsuudessaan, vaiko ihan sulkeutunut?

Kenttätyö voi olla ulospäinsuuntautuvaiselle lapselle jopa välillä mukavaakin. Mutta että onko se sulkeutuneelle lapselle sitä, sitä epäilen vahvasti.

Sitten sulkeutunutta ihmista usein moititaan seurakuntalaisten taholta, kun on niin hiljainen. Sulkeutunut ihminen kärsii siitäkin, koska kokee ettei se ole hänen omaa syytään. Hän on vain hiljainen luonne.

Introverteille jt-järjestö voi olla ihan täyttä helvettiä. Vihasin kokouksia, konventteja, kaikkia muita yhteisiä häppeninkejä ja aivan erityisesti kentällä käyntiä. Koko ajan tuputetaan ajatusta, että "eristäytyvä etsii omaa etuaan" ja sinussa on jotain vikaa, jos et määi niin kuin muut. Tästä on itselle jäänyt pahimmat arvet jt-ajoilta ja meni jonkun aikaa, ennen kuin tajusin, että on ihan normaalia olla sellainen kuin on. Itseään ei tarvitse yrittää väkisin muuttaa, eikä se edes onnistu. On ok inhota isoja ryhmiä ja viihtyä pienemmissä porukoissa ja itsekseen. Iso osa ihmisistä on sellaisia. Tämä vaan ei ole mahdollista noissa ympyröissä.