Kirjoittaja Polyester » 09.01.2015 23:58
Peeveli kirjoitti:Itsellä ainakin on sellainen fiilis jäänyt, että kun lahkossa on tai se paljonpuhuttu aivopultti päällä niin sitä on lähestulkoon mahdoton aukaissa millään järkiperäisellä keskustelulla.
Jos aivopultti on tarpeeksi syvällä, sitä ei poista mikään. Kyllä tuokin asia varmaan JT:stä itsestään jotenkin lähtee ja ulkopuolisen mahdollisuudet vaikuttaa asiaan ovat rajalliset. Jo valmiiksi löysällä oleva aivopultti voi tietysti auetakin, jos JT varoituksista huolimatta antautuu keskustelemaan kriittisesti suhtautuvan ja asioista tietävän henkilön kanssa. Ei siitä turhaan varoitella.
Olen joskus miettinyt, haluaisinko edes käännyttää ketään sellaista, joka on JT-uskoonsa tyytyväinen. Tokihan hän voisi mielestäni käyttää aikansa johonkin hyödyllisempään tai hauskempaan, mutta jos hänen elämänsä vaikuttaa olevan raiteillaan eikä hän uskonnostaan erityisemmin näytä kärsivän, niin mitäpä tuo minulle kuuluu, mihin joku uskoo. Uskon romahtaminen on kuitenkin aina iso asia ja vaikutukset esim. perhe-elämään ja tunne-elämään voivat olla arvaamattomia. Tokihan sitten on eri asia, jos joku kärsii JT-uskosta eikä itsekään tajua tilannettaan. Sellaiselle voi mielellään vinkata, että asioita ei ole pakko nähdä ihan noin. Harvemmin näitä tilanteita kuitenkin tulee, järjestö kun on karttamisjärjestelyllään ja pelottelullaan ottanut tämänkin asian huomioon.
[quote="Peeveli"]Itsellä ainakin on sellainen fiilis jäänyt, että kun lahkossa on tai se paljonpuhuttu aivopultti päällä niin sitä on lähestulkoon mahdoton aukaissa millään järkiperäisellä keskustelulla.[/quote]