Kirjoittaja Kaappiluopio » 27.11.2007 20:27
Pikkumukulana vastailin suht ahkerasti kokouksissa, mutta kerran mikki ei toiminut ja hämmennyin niin täydellisesti, että vastaamiset jäivät siihen paikkaan. Siitä lähtien mukulana aloin nimittäin pelätä, että mitäs jos se mikki ei toimikaan. Hullua, tiedän.
Harjoituspuheitakin pitäessä mikin käyttö jänskätti. Meidän salilla oli sellaiset nappimikrofonit, jotka olivat toki oikein kätevä keksintö, mutta minulla oli aina vähän vaikeuksia sen paikoilleen laittamisessa ja pois ottamisessa. Kerran, kun olin lopettanut puheeni ja olin ottamassa nappimikkiä pois, onnistuin rikkomaan mokoman vehkeen.

Pokkana pistin sen erityisen huolellisesti takaisin paikoilleen. Seuraava puheenpitäjä hämmentyi kovin, kun otti mikin käyttöönsä.
Istuva Härkä kirjoitti:Ei mikkiin puhumisesta yleisölle muuta negaa ole itsellä muutakuin se outo tunne kun astelet lavalle pitämään nelospuhetta ja sun on pakko vaan puhemääräyksen takia aloittaa se paskanjauhaminen minkä väkisin olet paperille vääntäny, puhut 5 minuuttia pelkkää ROSKAA, silti koittaen olla vakuuttava ja innostunut ja asialle omistautunut.
Osuit naulan kantaan tuossa! Tunne oli erityisen hämmentävä silloin, kun vielä uskoin Totuuteen(TM). Muistan, kuinka minulla oli aina puhetta tehdessä sellainen tunne, että voi ei, tää mun puhe on ihan typerä. Vaikka kaikkeni yritin, minusta tuntui, että se puhe oli jotenkin sekava, epälooginen ja naurettava, ja minua suorastaan hävetti sen pitäminen. Kuitenkin kaikki aina kehuivat puheitani. Erityisen paljon kehuja sain siitä, kuinka loogisia ja johdonmukaisia ne olivat. Tämä johti siihen, että en enää luottanut omaan arvostelukykyyni.
Nykyään tajuan, että enpä ollut kovin väärässä outoine tuntemuksineni: ne puheenihan olivat
oikeasti ihan typeriä!
Pikkumukulana vastailin suht ahkerasti kokouksissa, mutta kerran mikki ei toiminut ja hämmennyin niin täydellisesti, että vastaamiset jäivät siihen paikkaan. Siitä lähtien mukulana aloin nimittäin pelätä, että mitäs jos se mikki ei toimikaan. Hullua, tiedän.
Harjoituspuheitakin pitäessä mikin käyttö jänskätti. Meidän salilla oli sellaiset nappimikrofonit, jotka olivat toki oikein kätevä keksintö, mutta minulla oli aina vähän vaikeuksia sen paikoilleen laittamisessa ja pois ottamisessa. Kerran, kun olin lopettanut puheeni ja olin ottamassa nappimikkiä pois, onnistuin rikkomaan mokoman vehkeen. :D Pokkana pistin sen erityisen huolellisesti takaisin paikoilleen. Seuraava puheenpitäjä hämmentyi kovin, kun otti mikin käyttöönsä. :lol:
[quote="Istuva Härkä"]Ei mikkiin puhumisesta yleisölle muuta negaa ole itsellä muutakuin se outo tunne kun astelet lavalle pitämään nelospuhetta ja sun on pakko vaan puhemääräyksen takia aloittaa se paskanjauhaminen minkä väkisin olet paperille vääntäny, puhut 5 minuuttia pelkkää ROSKAA, silti koittaen olla vakuuttava ja innostunut ja asialle omistautunut.[/quote]
Osuit naulan kantaan tuossa! Tunne oli erityisen hämmentävä silloin, kun vielä uskoin Totuuteen(TM). Muistan, kuinka minulla oli aina puhetta tehdessä sellainen tunne, että voi ei, tää mun puhe on ihan typerä. Vaikka kaikkeni yritin, minusta tuntui, että se puhe oli jotenkin sekava, epälooginen ja naurettava, ja minua suorastaan hävetti sen pitäminen. Kuitenkin kaikki aina kehuivat puheitani. Erityisen paljon kehuja sain siitä, kuinka loogisia ja johdonmukaisia ne olivat. Tämä johti siihen, että en enää luottanut omaan arvostelukykyyni.
Nykyään tajuan, että enpä ollut kovin väärässä outoine tuntemuksineni: ne puheenihan olivat [i]oikeasti[/i] ihan typeriä!