Mikrofoni

[Witless]

Aihe saattaa kuulostaa pieneltä ja naurettavalta, mutta se ei välttämättä ole sitä.

Muistan puhuneeni mikrofoniin ensimmäistä kertaa kun olin pieni lapsi Jehovan todistajien valtakunnansalilla. Oma vastaus kuulosti jännittävältä, oli hämmentävää kuulla oma äänensä niin että yli sata ihmistä kuuli sen myös. Se jännitti todella kovasti ensimmäisellä kerralla. Se jännitti monesti uudelleen myös, seurakuntaa vaihtaessa ja sitten varsinkin kun pidin ensimmäisen harjoituspuheen. Kolmannessa seurakunnassa pääsin myös tarjoamaan mikrofonia yleisölle, se jännitti vähemmän, vaikkakin paljon ensimmäisellä kerralla.

Sittemmin huomasin että sehän on ihan se oma ääni vaan. Tämä tapahtui tosin vasta kun pääsin puhumaan mikrofoniin muualla kuin Jehovan todistajien valtakunnansalilla. Lausuin omia ajatuksia palkintogaalassa, en tosin omista ansioistani.

Jännitys loppui kokonaan kun tajusin että voi puhua ihan normaalisti. Lapsuuden harjoituspuheet oli kirjoittanut äiti, silloin jännitin että en vaan sanoisi mitään väärin. Jehovan todistajien jälkeen saattoikin puhua ihan omia sanoja.

Onko muilla huonoja tai hyviä kokemuksia mikrofoniin puhumisesta?

[Analysoija]

Onko muilla huonoja tai hyviä kokemuksia mikrofoniin puhumisesta?

Kyllähän tuota tuli harjoiteltua. Nauhalta kuunneltuna oma mikrofoniin puhuttu ääni kuulosti hirveältä, mutta loppujen lopuksi se puhuminen todistajuudessa oli aika pieni paha.

Itsellä oli suhteellisen kantava ääni, tosin esim. kun piti kolme esitelmää samana päivänä, viimeisessä ääni oli jo aika loppu joten mikrofonia arvosti suuresti.

Vastausmikrofoneissa oli se ongelma, että näissä halpamalleissa mitä on penkeissä ja mitä saleille asennettiin varmaan tuhansittain, noin 50% oli toimintakyvyltään epäkurantteja.

[Witless]

Onko muilla huonoja tai hyviä kokemuksia mikrofoniin puhumisesta?

malleissa mitä on penkeissä ja mitä saleille asennettiin varmaan tuhansittain, noin 50% oli toimintakyvyltään epäkurantteja.

Totta, muistan että seurakunnassa missä oli "kupeissa" mikrofoneja, monet eivät toimineet. Itse tarjosin halukkaille varren päässä olevia, nekin pätkivät aika usein.

[sorbet]

tuli sellainen ajatus mieleen, että meillä kun oli iso sali ja porukka istui aina vikoissa penkkiriveissä niin, jos mikit olisi ollut vain muutamamilla ensimmäisillä riveillä niin porukan olisi ollut pakko istua edessä. Vaikka salilla olis ollut 100 henkeä niin tyhjältä tuntui kun salin mittasuhteet niin isot.....veljet muistuttivat jatkuvasti, että pitäisi istua edempänä jne....porukka oli kuitenkin erittäin innokasta vastaamaan, niin olisi käytäntö saattanut toimiakkin...

Lavalla oli sisarille todella painavat mikit,piti jännittää kättä koko ajan, että jaksoi pitää mikkiä kädessä. Ja niissä sai olla tarkkana, että piti sitä oikeassa asennossa. Penkeissä olevat mikit toimivat ihmeen hyvin. Sen muistan, että puiset käsinojat tuppasit useasti irtoilemaan ja putosivat äänekkäästi kalisten lattialle...Oma ääni kuulosti niin vieraalta ja viralliselta, kun mikkiin puhui )=

[Aamu]

Tulen pienestä seurakunnasta, jossa yleisölle ei ollut mikkejä, ja mikit muutenkin olivat lähinnä vitsi. Sisarten harjoituspuheissa käytettävät mikit olivat usein epäkunnossa, näytteissä sai aina hyvät naurut kun kompastui niihin mikinjohtoihin, ja joku pikkuveli (siis nuori=pikku ) sai näyttää tärkeältä säädellessään puhetta pitävälle veljelle mikkiä. Sali oli niin pieni, että kaikki kuului ihan hyvin ilman mikkejä, mutta pitihän ne nyt sentään olla. Joskus kun vierailtiin jollain isommalla salilla, niin ei siellä uskaltanut viitata ollenkaan kun jännitti niin paljon ne kupissa tai varren päässä olevat mikit. Minä sain aina niistä mikeistä sellaisen vaikutelman, että vastaavat ihmiset olivat tosi ylimielisiä, kun ne nokka pysytyssä sitten odottelivat niitä mikkejään saapuviksi ennen kuin tärkeinä suvaitsivat vastata. Vaikka joo, kyllä niitä varmasti oikeastikin tarvittiin.

Se on sanottava, että tuo teokraattinen palveluskoulu oli minulle oikeasti hyödyllinen, helpotti vähän esiintymiskammoa ja muutenkin esiintymistä ja puhumista tuli harjoitettua. Oppi myös argumentoimaan, tukemaan sanomaansa lähteitä käyttäen (tosin lähdekritiikki unohtui...) ja tiivistämään asiansa lyhyeksi. Kun nämä asiat sitten opiskellessa tulivat vastaan, niin oli jo vähän pohjia, ja minua onkin kehuttu hyväksi puhujaksi myöhemmin elämässä.

[tikaram]

Kyllä mikrofoniin puhuminen oli jännittävää ja muistan ajan, kun ne tulivat salille.

Nykyään yritän esiintymiskammoani helpottaa muistelemalla, että olen ollut useamman kerran haastateltavana 500-700 ihmisen edessä ja saanut ihmiset jopa nauramaan (tarkoituksella). Olin myös melko rohkea puhuja. Puhe oli kyllä olemassa paperilla, mutta oli helpompi keksiä oikeat sanat omasta päästään.

Esiintyminen ei silti ole ollut minulle helppoa koskaan ja iän myötä olen alkanut jännittämään enemmän. Olisi hyvä, jos edelleen joutuisi pitämään puheita säännöllisesti.

[Jakke]

Ihan hyviä kokemuksia mikrofoniin puhumisesta. Suorastaan nautin esiintymisestä ja puheiden pitämisestä. Vastausmikit ei minun käytössäni paljon kuluneet, kun en ollut mikään kovin innokas vastailija milloinkaan.

Siilinjärven salilla lienee edelleen käytössä allekirjoittaneen kokoamat vastausmikit. Srk päätti säästää niiden hinnassa hankkimalla ne osina ja meikäläinen elektroniikkamiehenä askarteli sitten aika monta iltaa ja tinailin niitä kasaan

[hijt]

Lapsena olin rohkea, mutta sen jälkeen jännitin vastaamista ja varsinkin harjoituspuheiden pitämistä ihan sikana. Sain kuitenkin itseni aina koottua enkä mennyt ikinä lukkoon, vaikka puhetta pitäessä jännitin välillä niin etten jälkeenpäin muistanut mitään mitä olin sanonut. Musta nimenomaan se mikrofoni teki myös vastaamisesta paljon pelottavampaa.

En oo vieläkään päässyt esiintymispelosta eroon, ja tuskin koskaan pääsenkään. Siihen tilanteeseen kuitenkin aina vaan silloin tällöin joutuu mm. asiakastapaamisissa. Katon vaan aina esiintymistilanteisiin sellaset vaatteet joissa hikiläiskät ei näy, eipä siinä paljon muuta voi.

[Kaarmis]

Lapsena olin rohkea, mutta sen jälkeen jännitin vastaamista ja varsinkin harjoituspuheiden pitämistä ihan sikana. .....En oo vieläkään päässyt esiintymispelosta eroon, ja tuskin koskaan pääsenkään. Siihen tilanteeseen kuitenkin aina vaan silloin tällöin joutuu mm. asiakastapaamisissa. Katon vaan aina esiintymistilanteisiin sellaset vaatteet joissa hikiläiskät ei näy, eipä siinä paljon muuta voi.

Mikkejä en koskaan pelännyt, enkä äänessä olemista yleensäkään.

Sellainen muistikuva on, että kun rupesin puhumaan harjoituspuheita omasta päästäni (kun hakuteoksista ei löytynyt sellaisia juttuja jotka olis tuntunu omilta), niin puheitani alettiin ylistämään. Pari kertaa kyllä houkan vaivauduin kun tultiin kysymään mistä löysin niin hyvää aineistoa...

[Jakke]

Sellainen muistikuva on, että kun rupesin puhumaan harjoituspuheita omasta päästäni (kun hakuteoksista ei löytynyt sellaisia juttuja jotka olis tuntunu omilta), niin puheitani alettiin ylistämään. Pari kertaa kyllä houkan vaivauduin kun tultiin kysymään mistä löysin niin hyvää aineistoa...

Itsekin joskus laadin "rohkaisevia kokemuksia" yhdistelemällä monta eri Herätkäästä löytynyttä juttua ja aukot paikkasin omasta päästä.

[Jaakob]

Mua taas aikoinaan haukuttiin huonosta johdannosta joka oli sattumoisin otettu suoraan vartsikasta

[Istuva Härkä]

Ei mikkiin puhumisesta yleisölle muuta negaa ole itsellä muutakuin se outo tunne kun astelet lavalle pitämään nelospuhetta ja sun on pakko vaan puhemääräyksen takia aloittaa se paskanjauhaminen minkä väkisin olet paperille vääntäny, puhut 5 minuuttia pelkkää ROSKAA, silti koittaen olla vakuuttava ja innostunut ja asialle omistautunut. Hullu tunne. Siinä jotenkin itselleen ja muille valehtelu konkretisoituu. (näin tuntee varmasti jokainen joka sosiaalisista syistä on jt ja tietää totuuden totuudesta (tai pikemminkin totuuKSIsta jotka järjestössä jatkuvasti ovat vaihdelleet))

[Kaappiluopio]

Pikkumukulana vastailin suht ahkerasti kokouksissa, mutta kerran mikki ei toiminut ja hämmennyin niin täydellisesti, että vastaamiset jäivät siihen paikkaan. Siitä lähtien mukulana aloin nimittäin pelätä, että mitäs jos se mikki ei toimikaan. Hullua, tiedän.

Harjoituspuheitakin pitäessä mikin käyttö jänskätti. Meidän salilla oli sellaiset nappimikrofonit, jotka olivat toki oikein kätevä keksintö, mutta minulla oli aina vähän vaikeuksia sen paikoilleen laittamisessa ja pois ottamisessa. Kerran, kun olin lopettanut puheeni ja olin ottamassa nappimikkiä pois, onnistuin rikkomaan mokoman vehkeen. Pokkana pistin sen erityisen huolellisesti takaisin paikoilleen. Seuraava puheenpitäjä hämmentyi kovin, kun otti mikin käyttöönsä.

Ei mikkiin puhumisesta yleisölle muuta negaa ole itsellä muutakuin se outo tunne kun astelet lavalle pitämään nelospuhetta ja sun on pakko vaan puhemääräyksen takia aloittaa se paskanjauhaminen minkä väkisin olet paperille vääntäny, puhut 5 minuuttia pelkkää ROSKAA, silti koittaen olla vakuuttava ja innostunut ja asialle omistautunut.

Osuit naulan kantaan tuossa! Tunne oli erityisen hämmentävä silloin, kun vielä uskoin Totuuteen(TM). Muistan, kuinka minulla oli aina puhetta tehdessä sellainen tunne, että voi ei, tää mun puhe on ihan typerä. Vaikka kaikkeni yritin, minusta tuntui, että se puhe oli jotenkin sekava, epälooginen ja naurettava, ja minua suorastaan hävetti sen pitäminen. Kuitenkin kaikki aina kehuivat puheitani. Erityisen paljon kehuja sain siitä, kuinka loogisia ja johdonmukaisia ne olivat. Tämä johti siihen, että en enää luottanut omaan arvostelukykyyni.

Nykyään tajuan, että enpä ollut kovin väärässä outoine tuntemuksineni: ne puheenihan olivat oikeasti ihan typeriä!

[possessed by Satan]

mikrofoni oli aivan liian pelottava siis niissä kokouksissa. En vastannut melkein koskaan, ja puheita en pitänyt koskaan. kaikki yritti saaha minut pitämään puheita ja siitä tyhmänä ihmisenä otin paineita...no minkäs tein ku kaikki painosti

[Witless]

Se on sanottava, että tuo teokraattinen palveluskoulu oli minulle oikeasti hyödyllinen, helpotti vähän esiintymiskammoa ja muutenkin esiintymistä ja puhumista tuli harjoitettua. Oppi myös argumentoimaan, tukemaan sanomaansa lähteitä käyttäen (tosin lähdekritiikki unohtui...) ja tiivistämään asiansa lyhyeksi. Kun nämä asiat sitten opiskellessa tulivat vastaan, niin oli jo vähän pohjia, ja minua onkin kehuttu hyväksi puhujaksi myöhemmin elämässä.

Itsellänikin helpotti esiintymiskammoa, julkista puhumista isolle yleisölle opin siten että ei iskenyt kauhu.

Argumentointia en kyllä silloin oppinut, joka sana tuli suoraan paperista. Eli omaan ajatteluun perustuvan puhumisen opin sitten vasta työelämässä.