Kirjoittaja Markku Meilo » 30.08.2015 14:28
Ariadna kirjoitti:Pelko?
Niin juuri, pidin tuotta heittoa niin epätoivoisena, että annoin sen olla. Jehovantodistajana oli ainaisia pelkoja siitä, ettei kaikin tavoin ole riittävästi mieliksi Jehovalle (luetaan Vt-seuralle), hyvä ettei nenää kaivaessakin tullut mieleen, että sen ajan olisi voinut käyttää vaikka Vt:n viivaamiseen, se lapsellinen viivaaminen kun jäi usein tekemättä.
Elän elämäni seesteisintä aikaa, olen noussut hengellisestä mutakuopasta ja omilla pienillä mekaanisilla aivoillani tarkastellut kaiken oleellisen nykyiseen maailmankuvaani liittyen, käynyt monet asiat läpi perin pohjin. Ei ole enää tarvetta kierrellä tai jättää asiallisia kysymyksiä vastaamatta, ei ole tarvetta käyttää kognitiivista dissonanssia, jokaisen huomioni herättävän ja käsityksistäni poikkeavan väitteen pyrin parhaani mukaan tarkistamaan, kummitusten ja demonien pelko sekä säännöllisesti toistuneet alan painajaiset lakkasivat kertaheitolla.
[quote="Ariadna"]Pelko?[/quote]