Kirjoittaja Jaakko Ahvenainen » 17.09.2015 18:36
Niin totta, kuin minua epäiltiin Johanneksen pojaksi ja tästä syystä viimeinen paimennuskäynti luonani tehtiin, voin vakuuttaa, etten Johanneksen poikaa ilmiantamatta kuitenkin kielsin olevani hän, vaikka mieleni teki tunnustaa silkkaa ilkeyttäni.
Niin totta, kuin Veikko Leinosen viininpunaisen Opelin rekisterikilvistä sain lukea OIH-666 (mikä minua suuresti huvitti) paikallisen Valtakunnansalin parkkipaikalla, mikä Valtakunnansali aina herättää mieleeni sanan "Reichskanzlei", en hetkeäkään epäile Johanneksen pojan,
sivustojen todenperäisyyttä.
Halajamalla halajan saada käsiini myös Aila Ruohon viimeisimmän teoksen, tätä ennen luettuani silmäni kipeiksi Waltarin "Ihmiskunnan viholliset" kahtena niteenä, mistä kiitän ex-jt ystävääni silmieni kipeytymisestä huolimatta. Mistä hän tiesikään juuri tämän Waltarin teoksista puuttuvan kirjahyllystäni, vaikka olenkin sen joskus ammoin lukenut. Myös tätä opusta suosittelen painautuessani hetimiten Kari Kuulan "Paholaisen biografiaan" varmistaakseni aiemmin Paholaisesta tekiemiäni johtopäätöksiä.
Lukekaa, ihmiset, lukekaa tai ainakin kuunnelkaa. Netti on täynnään mielenkiintoista.
Niin totta, kuin minua epäiltiin Johanneksen pojaksi ja tästä syystä viimeinen paimennuskäynti luonani tehtiin, voin vakuuttaa, etten Johanneksen poikaa ilmiantamatta kuitenkin kielsin olevani hän, vaikka mieleni teki tunnustaa silkkaa ilkeyttäni.
Niin totta, kuin Veikko Leinosen viininpunaisen Opelin rekisterikilvistä sain lukea OIH-666 (mikä minua suuresti huvitti) paikallisen Valtakunnansalin parkkipaikalla, mikä Valtakunnansali aina herättää mieleeni sanan "Reichskanzlei", en hetkeäkään epäile Johanneksen pojan, [url=http://www.johanneksenpoika.fi/]sivustojen todenperäisyyttä[/url].