Kirjoittaja Vieras » 12.01.2008 18:55
Oikeus valita oma uskonnollinen vakaumus
Seuraava lainaus Herätkää -lehdestä kertoo isästä, joka lopulta tajuaa poikansa oikeuden valita itselleen oma uskonnollinen vakaumus. Voisiko tämä auttaa niitä isiä ja äitejä joiden lapsi on valinnut toisenlaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen, kuin sen mikä heillä vanhempina on? Voisivatko he tämän isän tavalla tajuta lastensa oikeuden tehdä oma ratkaisunsa, ja myös oikeuden muuttaa jo mahdollisesti tehtyä ratkaisua? Sillä kunkin tulee tehdä uskonnollisesta vakaumuksestaan oma henkilökohtainen ratkaisu, eikä tyytyä vain vanhempien vakaumukseen, saati tyytyä vakaumukseen johon hän ei sisimmässään usko. Ratkaisu voi luonnollisesti olla sama kuin vanhemmilla, mutta se voi ja sen tulee saada olla myös eri kuin heillä, jos hän ei usko siten kuin he. Lasta ei tule syrjiä saati hylätä siksi, että hän tekee oman ratkaisunsa. Jehovan todistajat vetoavat usein ihmisoikeuksiin valita ja vaihtaa uskontoaan, mutta tätä oikeutta he eivät kuitenkaan suo omille lapsilleen. Tulee muistaa myös, että se totuus jonka lapset ovat oppineet Jehovan todistajien yhteydessä, ei enää monelta osin olekaan totuus. Siinä on lapsen puolelta jo kyllin perustetta harkita vakavasti asiaa ja siksi jopa tehdä ratkaisu erilaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen puolesta.
Herätkää 8.6.1998 s.18-
Lähdin kotoa mukanani vain ylläni olevat vaatteet. ... Mikä voisi saada isän raivostumaan niin paljon, että hän ajaisi oman poikansa pois kotoa? Antakaahan minun kertoa, miten kaikki alkoi.
Vanhempani kuuluivat Armenian apostoliseen kirkkoon ... Nuorena olin päättänyt taistella oikeuden toteutumisen puolesta.
1980-luvulla, kun olin teini-ikäinen, enoni kertoi minulle kuitenkin jotain, joka alkoi muuttaa ajattelutapaani. Hän sanoi, että Kaikkivaltias Jumala tulisi pian korjaamaan kaikki epäoikeudenmukaisuudet. ... Olin haltioissani. Koska halusin tietää enemmän, aloin tehdä hänelle koko ajan kysymyksiä. Tämä johti raamatuntutkisteluun, jota pidettiin erään todistajan kotona. ...
Lopulta äiti sai kuulla, että olin tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Hän oli hyvin järkyttynyt ja käski minua lopettamaan Raamatun tutkimisen. ...
Kun isä sai tietää, että olin yhteydessä Jehovan todistajiin, hän raivostui. Hän uhkasi ajaa minut pois kotoa, ellen lopettaisi Raamatun tutkimista. Sanoin hänelle, etten aikonut tehdä sitä, koska se, mitä opin, oli totuus. Lopetettuaan huutamisen, karjumisen ja kiroilun hän alkoi itkeä kuin lapsi. ...
En kestänyt sitä painetta. Sanoin isälle, että tekisin kuten hän halusi, järkeilin itsekseni, että jatkaisin tutkistelua ja tulisin todistajaksi vanhempana. Olin silloin vasta 17-vuotias. ...
Seuraavien päivien aikana häpesin sitä, mitä olin tehnyt. Tunsin, että Jehova ei ollut hyvillään ... Olin kuitenkin vielä koulussa, ja vanhempani maksoivat koulunkäynnistäni aiheutuvat kulut.
Yli kahteen vuoteen en käynyt enoni luona enkä ollut missään yhteydessä todistajiin, koska tiesin vanhempieni seuraavan jokaista liikettäni. Eräänä päivänä vuonna 1989, kun olin 20-vuotias, tapasin sattumalta erään tutun todistajan. Hän kysyi hyvin ystävällisesti, halusinko tulla käymään hänen luonaan. Koska hän ei maininnut mitään Raamatun tutkimisesta, menin lopulta hänen luokseen.
Ajan mittaan aloin tutkia Raamattua ja käydä Jehovan todistajien kokouksissa valtakunnansalissa. ... Tuon saman vuoden elokuussa aloin myös kertoa toisille oppimistani asioista.
Siihen asti perheeni ei ollut tiennyt mitään. Muutamaa päivää myöhemmin seisoin kuitenkin jälleen isäni kanssa kasvotusten, mutta tällä kertaa olin paremmin valmistautunut yhteenottoon. Hän yritti kysyä tyynesti: "Poika, onko totta, että olet edelleen tekemisissä Jehovan todistajien kanssa?" Kyyneleet silmissä hän odotti vastaustani. Äiti ja sisareni itkivät hiljaa.
Selitin, että olin vasta hiljattain taas alkanut olla todistajien seurassa ja että olin päättänyt tulla itsekin todistajaksi. Sitten asiat etenivät hyvin nopeasti. Isä huusi: "Et ole enää minun poikani! Ulos tästä talosta heti, äläkä tule takaisin, ennen kuin olet jättänyt tuon uskonnon!" ...
Kuukautta myöhemmin lähdin maasta ja matkustin Kreikkaan. Sinne saavuttuani vihkiydyin Jehovalle ja minut kastettiin vihkiytymiseni vertauskuvaksi.
Seuraavat kolme vuotta asuin Kreikassa. Vaikka kirjoitin isälle useita kertoja, hän ei vastannut kirjeisiini. ...
Muutin takaisin ... vuonna 1992 ... Ilmoitin isälleni erään ystävän välityksellä, että haluaisin palata kotiin. Hän vastasi, että olin tervetullut, mutta vain, jos olin luopunut uskostani. Niinpä asuin seuraavat kolme vuotta vuokra-asunnossa. Sitten marraskuussa 1995 isä ... pyysi saada tavata minut. ... Aluksi minun oli vaikea uskoa sitä. Meninkin hyvin empien tapaamaan häntä. Se oli herkkä jälleennäkeminen. Hän sanoi, ettei enää välittänyt siitä, että olin todistaja, ja toivoi minun tulevan takaisin kotiin! ...
Ymmärrän, että isä uskoi vilpittömästi tekevänsä oikein vastustaessaan palvontatapaani. ...
Toivon, että jonakin päivänä isäni ja muut perheeni jäsenet omaksuisivat Raamattuun perustuvan toivoni tulevasta paremmasta maailmasta. ... silloin ihmisten ei tarvitse valita kahden heille niin kovin rakkaan asian välillä.
Herätkää 22.11.1998 s.9-12
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen. (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 18. artikla) ...
Luojaa syvästi kunnioittava ihminen ei koskaan loukkaisi lähimmäisensä oikeuksia, koska ne ovat Jumalalta saatu perintö. Ihmisoikeuksien loukkaaja on perinnön riistäjä.
[b]Oikeus valita oma uskonnollinen vakaumus[/b]
Seuraava lainaus Herätkää -lehdestä kertoo isästä, joka lopulta tajuaa poikansa oikeuden valita itselleen oma uskonnollinen vakaumus. Voisiko tämä auttaa niitä isiä ja äitejä joiden lapsi on valinnut toisenlaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen, kuin sen mikä heillä vanhempina on? Voisivatko he tämän isän tavalla tajuta lastensa oikeuden tehdä oma ratkaisunsa, ja myös oikeuden muuttaa jo mahdollisesti tehtyä ratkaisua? Sillä kunkin tulee tehdä uskonnollisesta vakaumuksestaan oma henkilökohtainen ratkaisu, eikä tyytyä vain vanhempien vakaumukseen, saati tyytyä vakaumukseen johon hän ei sisimmässään usko. Ratkaisu voi luonnollisesti olla sama kuin vanhemmilla, mutta se voi ja sen tulee saada olla myös eri kuin heillä, jos hän ei usko siten kuin he. Lasta ei tule syrjiä saati hylätä siksi, että hän tekee oman ratkaisunsa. Jehovan todistajat vetoavat usein ihmisoikeuksiin valita ja vaihtaa uskontoaan, mutta tätä oikeutta he eivät kuitenkaan suo omille lapsilleen. Tulee muistaa myös, että se totuus jonka lapset ovat oppineet Jehovan todistajien yhteydessä, ei enää monelta osin olekaan totuus. Siinä on lapsen puolelta jo kyllin perustetta harkita vakavasti asiaa ja siksi jopa tehdä ratkaisu erilaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen puolesta.
Herätkää 8.6.1998 s.18-
Lähdin kotoa mukanani vain ylläni olevat vaatteet. ... Mikä voisi saada isän raivostumaan niin paljon, että hän ajaisi oman poikansa pois kotoa? Antakaahan minun kertoa, miten kaikki alkoi.
Vanhempani kuuluivat Armenian apostoliseen kirkkoon ... Nuorena olin päättänyt taistella oikeuden toteutumisen puolesta.
1980-luvulla, kun olin teini-ikäinen, enoni kertoi minulle kuitenkin jotain, joka alkoi muuttaa ajattelutapaani. Hän sanoi, että Kaikkivaltias Jumala tulisi pian korjaamaan kaikki epäoikeudenmukaisuudet. ... Olin haltioissani. Koska halusin tietää enemmän, aloin tehdä hänelle koko ajan kysymyksiä. Tämä johti raamatuntutkisteluun, jota pidettiin erään todistajan kotona. ...
Lopulta äiti sai kuulla, että olin tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Hän oli hyvin järkyttynyt ja käski minua lopettamaan Raamatun tutkimisen. ...
Kun isä sai tietää, että olin yhteydessä Jehovan todistajiin, hän raivostui. Hän uhkasi ajaa minut pois kotoa, ellen lopettaisi Raamatun tutkimista. Sanoin hänelle, etten aikonut tehdä sitä, koska se, mitä opin, oli totuus. Lopetettuaan huutamisen, karjumisen ja kiroilun hän alkoi itkeä kuin lapsi. ...
En kestänyt sitä painetta. Sanoin isälle, että tekisin kuten hän halusi, järkeilin itsekseni, että jatkaisin tutkistelua ja tulisin todistajaksi vanhempana. Olin silloin vasta 17-vuotias. ...
Seuraavien päivien aikana häpesin sitä, mitä olin tehnyt. Tunsin, että Jehova ei ollut hyvillään ... Olin kuitenkin vielä koulussa, ja vanhempani maksoivat koulunkäynnistäni aiheutuvat kulut.
Yli kahteen vuoteen en käynyt enoni luona enkä ollut missään yhteydessä todistajiin, koska tiesin vanhempieni seuraavan jokaista liikettäni. Eräänä päivänä vuonna 1989, kun olin 20-vuotias, tapasin sattumalta erään tutun todistajan. Hän kysyi hyvin ystävällisesti, halusinko tulla käymään hänen luonaan. Koska hän ei maininnut mitään Raamatun tutkimisesta, menin lopulta hänen luokseen.
Ajan mittaan aloin tutkia Raamattua ja käydä Jehovan todistajien kokouksissa valtakunnansalissa. ... Tuon saman vuoden elokuussa aloin myös kertoa toisille oppimistani asioista.
Siihen asti perheeni ei ollut tiennyt mitään. Muutamaa päivää myöhemmin seisoin kuitenkin jälleen isäni kanssa kasvotusten, mutta tällä kertaa olin paremmin valmistautunut yhteenottoon. Hän yritti kysyä tyynesti: "Poika, onko totta, että olet edelleen tekemisissä Jehovan todistajien kanssa?" Kyyneleet silmissä hän odotti vastaustani. Äiti ja sisareni itkivät hiljaa.
Selitin, että olin vasta hiljattain taas alkanut olla todistajien seurassa ja että olin päättänyt tulla itsekin todistajaksi. Sitten asiat etenivät hyvin nopeasti. Isä huusi: "Et ole enää minun poikani! Ulos tästä talosta heti, äläkä tule takaisin, ennen kuin olet jättänyt tuon uskonnon!" ...
Kuukautta myöhemmin lähdin maasta ja matkustin Kreikkaan. Sinne saavuttuani vihkiydyin Jehovalle ja minut kastettiin vihkiytymiseni vertauskuvaksi.
Seuraavat kolme vuotta asuin Kreikassa. Vaikka kirjoitin isälle useita kertoja, hän ei vastannut kirjeisiini. ...
Muutin takaisin ... vuonna 1992 ... Ilmoitin isälleni erään ystävän välityksellä, että haluaisin palata kotiin. Hän vastasi, että olin tervetullut, mutta vain, jos olin luopunut uskostani. Niinpä asuin seuraavat kolme vuotta vuokra-asunnossa. Sitten marraskuussa 1995 isä ... pyysi saada tavata minut. ... Aluksi minun oli vaikea uskoa sitä. Meninkin hyvin empien tapaamaan häntä. Se oli herkkä jälleennäkeminen. Hän sanoi, ettei enää välittänyt siitä, että olin todistaja, ja toivoi minun tulevan takaisin kotiin! ...
Ymmärrän, että isä uskoi vilpittömästi tekevänsä oikein vastustaessaan palvontatapaani. ...
Toivon, että jonakin päivänä isäni ja muut perheeni jäsenet omaksuisivat Raamattuun perustuvan toivoni tulevasta paremmasta maailmasta. ... silloin ihmisten ei tarvitse valita kahden heille niin kovin rakkaan asian välillä.
Herätkää 22.11.1998 s.9-12
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen. (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 18. artikla) ...
Luojaa syvästi kunnioittava ihminen ei koskaan loukkaisi lähimmäisensä oikeuksia, koska ne ovat Jumalalta saatu perintö. Ihmisoikeuksien loukkaaja on perinnön riistäjä.