Tapasin isäni - viiden vuoden jälkeen.

[Hurri]

En ole tänne koskaan kirjoittanut mutta joku saattaa muistaa h2o:n puolelta. Kirjoittelin satunnaisesti 3-4 vuotta sitten. Isäni katkaisi suhteet minuun täysin elokuussa 2002 ja sen jälkeen emme ole keskustelleet edes puhelimessa.

Olen siis aikuinen, entinen Jehovan todistaja. Kasteelle menin 13-vuotiaana ja lopetin hommat 19-veenä. Suhteet isään oli normaalit tuohon Valtakunnanpalveluksen artikkeliin asti. Sen jälkeen - nada.

Eilen oli isot sukujuhlat johon saavuin perheineni. Tyttärelleni selitin pitkään autossa matkalla sinne, että voi olla että isoisä on siellä ja voi olla ettei hän puhu minulle. Aiemmin en ole lapsilleni kertonut tästä, he olivat silloin mielestäni liian pieniä. Tyttäreni kertoi kyllä vähän ihmetelleensä kun isoisää ei ole näkynyt viiteen vuoteen.

En tiedä mitä olin odottanut, mutta mitään ei tapahtunut. Isäni tervehti (kuulemma) vaimoani, mutta ei vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Minua hän ei vilkaissutkaan. En kyllä tehnyt aloitetta itsekään, isäni oli kirjeitse tehnyt selväksi ettei halua olla kanssani missään tekemisissä, enkä aikonut järjestää kohtausta. Kun eräs vanhempi sukulainen varovasti kyseli, kerroin ettemme ole puheväleissä isäni jehovantodistajuuden takia.

Se siitä. Ehkä olin kuvitellut jotain sovinnon elettä, mutta olin hänelle kuin ilmaa. Ehkä tuo päivän teksti viikkoa aiemmin vaikutti asiaan. Tyttäreni kysyi - oletko surullinen. Vastasin että siitä on jo viisi vuotta, olen sopeutunut. Ilmeisesti en kuitenkaan ole, koska kerran tunnen tarvetta kirjoitella asiasta tänne.

Hurri
(ei kai tuota tapaamiseksi edes voi sanoa)

[Lehtiveli]

Mielestäni se, että kirjoittelee tänne, ei tarkoita sitä etteikö sopeutuisi tilanteeseen. Kirjoittelusta on kaksitahoista hyötyä:

- Saa mahdollisesti muiden kommentteja ja kokemuksia asiasta
- Muut saavat lukea kokemuksia ja ehkä siitä sysäyksen pohtia omaa Jehovan todistajuuttaan.

Ilmeisesti suvussasi ei ole muita Jehovan todistajia, koska sinut kutsuttiin noihin sukujuhliin?

[Vieras]

Sehän se mielikuvitusta kiihottaa, kun kuvittelee että saisi kyseisen "isän" tutkiskelemaan ja tuo värvättävä olisi varautunut ottamaan esille näitä perheasioita Raamatun kannalta ja lahkon oppihistorian muutoksia.

[Torninvartija]

Kiitoksia Hurrille viestistä. Muistan tapaamisemme noin kolme-neljä vuotta sitten. On hyvä tietää miten eri perheissä sovelletaan karttamissääntöä. Karttamisesta kannattaa kertoa ulkopuolisille, jotta tämä lahkon toimintatapa olisi yleisesti tunnettu. Se saa toivottavasti jotkut jehovantodistajatkin pohtimaan uudelleen lahkolle antamaansa tukea.

Mun perheeni ei pidä muhun mitään yhteyttä, mutta puhuvat kyllä kanssani jos satumme tapaamaan esimerkiksi hautajaisissa. Hautajaiset on ainoa juhla, johon jehovantodistaja-sukulaiseni ovat toivottaneet minut tervetulleeksi.

[madgyver]

Kiitokset Hurri koskettavasta tarinasta, itselle kyllä tuli tippa silmäkulmaan tota lukiessa. Mitä enemmän luen vastaavia juttuja ja kuulen jehovantodistajien henkisestä pahoinpitelystä muita ihmisiä kohtaan, sitä paremmin nään (ja toivottavasti monet muutkin näkevät) kuinka kauas lahko on karannut Raamatun periaatteista: rakkaudesta, anteeksiantamisesta, syntien unohtamisesta... Ja sitä enemmän sattuu nähdä omakin perhe uskomassa täysin fanaattisena ja laput silmillä tuohon "totuuteen".

Voimia sinulle paljon, toivottavasti tilanne joskus muuttuu paremmaksi.

Jehovien lahkojohdolle (eli noiden karttamissääntöjen keksijöille) toivon pikaista menolippua helvettiin. Ja onneksi ne seniilit papat siellä Amerikoissa on jo sen ikäisiä että eipä tuohon kauaa mene. Toivotaan vaan että uusi polvi olis edes vähän järkevämpi ja inhimillisempi eikä kovettaisi itseään ja sydäntään tuolla lailla.

[Vellu]

Toivotaan vaan että uusi polvi olis edes vähän järkevämpi ja inhimillisempi eikä kovettaisi itseään ja sydäntään tuolla lailla.

Se olisi toivottavaa, mutta yleensä on niin että nuorilla on usein tarve todistaa toisille yhteisön jäsenille olevansa esimerkillisiä yhteisön kannattajia. Näissä tapauksissa uskottavuus ja toisten hyväksyntä ja esimerkillisyyden leima saadaan ottamalla rooli ehdottomana järjestöjyränä. Tämä merkitsee sitä että karttamissäntöä tullaan vaalimaan ja ehkäpä myös tiukentamaan jatkossa.

[Witless]

Mun perheeni ei pidä muhun mitään yhteyttä, mutta puhuvat kyllä kanssani jos satumme tapaamaan esimerkiksi hautajaisissa. Hautajaiset on ainoa juhla, johon jehovantodistaja-sukulaiseni ovat toivottaneet minut tervetulleeksi.

Olen miettinyt tätä häät vs. hautajaiset -kuviota aika paljon viime aikoina, syystä että olen menossa (toista kertaa) naimisiin. Tällä kertaa tietysti "maailmallisen" kanssa. Äitini ilmoitti morsiamelleni että kirkkoon hän ei tule, muuten häihin kyllä. Olen itse ollut äitini kanssa pikkupoikana sukulaisten kirkkohäissä, joten ilmeisesti poikkeus niihin osallistumisessa koskee lähinnä "luopiosukulaisia". Tai sitten äitini vain tulkitsee itse. Arvostan sitä että hän on tulossa häihin jos kirkko jätetään väliin.

Mutta ne hautajaiset. Olen ollut isoäitini hautajaisissa, joissa JT-äitini oli virsiä lukuunottamatta "täysillä mukana". Olen myös ollut itsemurhan tehneen JT-isän (ei siis omani) JT-hautajaisissa joissa vainajasta puhuttiin myönteiseen sävyyn.

Onko niin että häissä tyly Vartiotorni-linja pätee, mutta hautajaisten kohdalla vähän joustetaan, kun kyseessä on kuitenkin kuolema? Joka jollain tavalla paljastaa että ei sitä varmaa totuutta kuolemasta Organisaatiolla ihan täysin olekaan... Onko muilla kokemuksia?

[paula]

Surullista luettavaa kuinka JT-ihmiset noudattaa VT:n määräyksiä!

Ihanaa että olet ottanut irtioton seurasta ja saat rakastaa lapsiasi ehdoitta ja arkeanne ei määrittele VT seura. Ehkä on helpompi olla kun muistaa että myös tälle karttavalla ihmiselle tämä tilanne on vaikea. Toki jokainen tekee itse valintansa ja onkin luonnollista tuntea surua jos ihmiselle on tärkeämpää totella jotain sydeemiä kuin rakastaa omaa lastaan. Sitähän ei tiedä miten tilanne tulevaisuudessa muuttuu. Mutta oman sydämesi tähden ei kannnata katkeroitua. Armo josta JT aikana ei paljon kuullut onkin hyvin tärkeä ehyttävä tekijä ihmiselle itselle ja ihmissuhteissa.

Minulla oli monia vaikeita vuosia kun olin toimeton, mutten karttamissäännön vuoksi uskaltanut ottaa virallista irtiottoa. Saatuani vaikean prosessin käyntiin päädyin eroamiseen, nyt kirje on lähetetty ja aika näyttää kuinka kuuliaisia lapseni ja heidän puolisoni ovat seuralle. Henkisesti olen yrittänyt valmistautua jopa täydellliseen hiljaisuuteen. Tokihan tämä tilanne on henkisesti hyvin kuormittava. On tärkeää vahvistaa muita ihmissuhteita ja hankkia itselle muuta elämää.

Toivon sinulle voimaa

[Utsi]

Tuskinpa tuo tilanne oli mitenkään erityisen helppo isällesikään.

Itse olen eronnut srk:sta, ja vanhempani ovat yhteyksissä sen mitä nyt "pakko" on olla, eli äitini soittelee toisinaan, jos on olevinaan jotakin oikeata asiaa (jos ei ole niin keksii jotain). Isäpuoleni ei soittele lainkaan, mutta juttelee kyllä kanssani jos minä soitan (asuvat kauempana, joten näemme ehkä pari kertaa vuodessa).

Tiedän, että he kuitenkin välittävät minusta ja haluavat minulle hyvää. Kyllähän se tietysti nyppii, että srk:n vanhimmat tekevät heidän puolestaan suurimman osan ratkaisuista (eli ovat siis kysyneet vanhimmilta miten pitäisi suhtautua minuun jne). Eli itse koen tämän niin, että vanhempani piiloutuvat silloin toisten selän taakse, eivätkä ota vastuuta omista tekemisistään.

No, jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa (tai no joo..), joten minkäpä tuolle mahtaa.

[Vieras]

Karttamisssääntö on varmaan yksi jehovien epäinhimillisimmistä säännösitä. Ihmisten luonnolliset suhteet, rakkauden ja sukulaisuuden kautta koettu yhteys rikotaan ja korvataan valheelliseen uskoon perustuvalla kovalla ja raa'alla välttämiskäytöksellä. Pahinta on, että tilanne jatkuu monen kohdalla koko elämän ajan. Tämä on hyvä tietää jo silloin, jos alkaa tutkia jehovien kanssa tai harkitsee liittymistä lahkoon. Näitä mahdollisia seurauksia mukaan tulosta ja siitä eroamisesta ei kiinnostuneille koskaan kerrota. Ne paljastuvat valitettavan usein vasta liian myöhään.

[rippeli]

Suututtaa kovasti aina lukea tuollaisista vanhemmista, jotka rakastavat enemmän lahkoa kuin lastaan. Onneksi olet kuitenkin tottunut tilanteeseen, joten luulen että tuo välirikko on suurempi menetys isällesi kuin sinulle. Ainakin toivon niin.

Jokaiselle, joka painiskelee saman asian kanssa tahtoisin vielä sanoa, ettei tuo karttaminen ole koskaan itse ansaittua. Itselläni oli sellaisia ajatuksia heti erotuksen jälkeen. Koska olin niin paha että minut erotettiin kuvittelin ansaitsevani henkisen kuoleman. Asia ei ole niin. Mikään teko ei ole niin paha, että oma isä voisi katkaista välit! Vaikka istuisi murhamiehenä linnassa, niin silti rakastavat vanhemmat tulisivat vierailemaan. Ainakin minä tulen pitämään poikaani mahdollisuuksien mukaan yhteyttä, vaikka hänestä tulisi pirihuora tai kierrosvalvoja.

Ajatus siitä, että esim tupakan polton vuoksi menettää koko sosiaalisen verkostonsa on naurettava, mutta kuitenkin totta. Silti puhutaan armosta ja oikeudesta. Jokainen tajuaa millainen saastainen uskonnon irvikuva lahko oikeasti on, miettiessään millaista hedelmää se tuottaa.

[Johanneksen poika]

No, jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa (tai no joo..), joten minkäpä tuolle mahtaa.

Olen eri mieltä. Karttamisasiassa Jehovan todistajat eivät tee omaa ratkaisuaan vaan Vartiotorniseuran ratkaisun. Se on jo valmiiksi mietitty, ja sitä on noudatettava, ellei halua vaikeuksia.

Tässä tuo kirottu oppi

[Jakke]

Witlessille kommentti:

Minäpä tein toista kertaa (kolmas kerta toden sanoo) naimisiin mennessäni sellaisen ratkaisun, etten kutsunut yhtään JT-sukulaista häihini. Häiden jälkeen ilmoitin tapahtuneesta sitten tekstarilla. Vihkiminen tapahtui romanttisesti kyttälaitoksella (kun ei tuo eukkokaan kirkkoon kuulu), mutta juhlat oli toki ihan normaalisti järjestetty Kuopion Hotelli Rauhalahdessa.

Vaimon sukulaiset vähän ihmetteli asiaa ja selitinkin heille, että kun eivät kerran minun kanssa halua tekemisissä olla, niin mitäpä noita häihinkään kutsumaan... Enpä heitä itsekään kaivannut.

[AchanBeroean]

En tiedä mitä olin odottanut, mutta mitään ei tapahtunut. Isäni tervehti (kuulemma) vaimoani, mutta ei vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Minua hän ei vilkaissutkaan. En kyllä tehnyt aloitetta itsekään, isäni oli kirjeitse tehnyt selväksi ettei halua olla kanssani missään tekemisissä, enkä aikonut järjestää kohtausta. Kun eräs vanhempi sukulainen varovasti kyseli, kerroin ettemme ole puheväleissä isäni jehovantodistajuuden takia.

Minä, joka en kunnolla edes tuntenut ei-jehovantodistaja-isääni, joka kuoli ollessani teini-ikäinen, olen kovin teoreettinen lausumaan mitään jehovantodistajien isäsuhteista, mutta lausun silti.

Mielestäni viestinnässä karttamista harrastaviin jehovantodistajalahkolaisiin ja viestinnässä muille kannattaa korostaa ja näyttää, että karttamissääntö ja karttaminen ovat vain ja ainoastaan jehovantodistajien oma ongelma ja se ei koske luopio-osapuolta, joka kyllä tervehtii. Eli olisin valmis suosittelemaan tervehtimistä, vaikka vastausta ei tulisikaan. Asian voi nähdä pienenä provokaationa ja kiusantekona, mutta asia on sellainen, että karttamista harrastavalle henkilölle itselleen ja paikalla olevalle yleisölle voi tehdä hyvää huomata asian olevan nimenomaan ja vain jehovantodistajaosapuolen ongelma.

Jos luopiot kohteliaisuussyistä lähtevät mukaan lahkolaisten tervehdyskieltoleikkiin he vahvistavat lahkolaisen käyttäytymistä ja saavat sen tuntumaan luonnolliselta ja kaksisuuntaiselta käytökseltä, eikä lahkojohdon sanelemalta mielivaltaiselta määräykseltä.

[Johanneksen poika]

Mielestäni ... muille kannattaa korostaa ja näyttää, että karttamissääntö ja karttaminen ovat vain ja ainoastaan jehovantodistajien oma ongelma ja se ei koske luopio-osapuolta, joka kyllä tervehtii. Eli olisin valmis suosittelemaan tervehtimistä, vaikka vastausta ei tulisikaan. Asian voi nähdä pienenä provokaationa ja kiusantekona, mutta asia on sellainen, että karttamista harrastavalle henkilölle itselleen ja paikalla olevalle yleisölle voi tehdä hyvää huomata asian olevan nimenomaan ja vain jehovantodistajaosapuolen ongelma.

Aivan, karttaminen ei ole kaksisuuntaista. Itse viime keväänä kävin tervehtimässä kädestä pitäen kahta vanhinta, toinen ei aluksi halunnut kätellä tällaista "hylkiötä", mutta lopulta hänkin vaivautuneesti kätteli. Huomasin heistä kyllä suunnatonta hämmästystä ja vaivautuneisuutta, mutta se oli heidän ongelmansa. Minä en ole laatinut karttamissääntöjä, en ole niiden sääntöjen alainen.