Kirjoittaja Verilettu » 01.01.2019 10:18
YksinäinenSusi kirjoitti: ↑28.12.2018 18:05Myöskin maailmanlaajuinen saarnaamistoiminta on pahasti kesken. Puolessa maailmassa kun ei edes saa laillisesti saarnata. Kasvuvauhti on niin hidasta että tällä hitaudella kaikki ihmiset tietäisivät tarpeeksi jt-asiasta vasta ehkä 500 vuoden kuluttua tästä päivästä lukien. Siihen mennessä voideltujen määrä on varmasti kasvanut jo reippaasti yli 144000:n
Tuo tulee vain vaikeutumaan. On monia maita, jossa "tarve suuri" -alueella voi saada esim. "
kaulaan viiltohaavoja" ja jää käännyttäminen siihen.
Ei tuo voideltujen määrä tuota ongelmia. Alkupäästä voidaan pudottaa pois vanhan valon aikaisia voideltuja, hehän olivat täysin väärässä kun luulivat tuolloin niillä tiedoilla olevan voideltuja. Vain eräpäivänä lasketaan voidellut. Ja sehän tulee kun on tullakseen.
Ja lopulta kun tiedämme nämä höpöhöpöksi, jää vain mielenkiinto, miten johto näitä selittelee laput silmillä kulkeville jäsenilleen. Tokihan se herättää epäilyksiä ajattelevien keskuudessa, mutta kysehän on uskosta; siinä tuleekin uskoa asioita, jotka vaikuttavat uskomattomilta: niin on joku kuoleman jälkeinen palkinto saatavilla.
Muslimeilla ja kristityillä melko samanlainen, toinen lihallisempi, toinen kuivempi tjsp. Islamilaiselle marttyyrille (kunhan ei ole kuollut naisen tappamana), on tiedossa tosin huomattava lisäpalkkio. Jotain tuoretta ja käyttämätöntä, puhdasta himoa: 72 rusinaa! Kyllä, 72 rusinaa kämmenelle, palkka sekin. Tuoreita rusinoita. Aah. Moni on tosin kuollut odotellessa 72 neitsyttä, mutta eihän niitä millään riitä, kun porukka rais.. rakastelee ne jo maan päällä! Joten Allah suuressa viisaudessaan antaa rusinat käteen, ja siinä on palkkio otettava parta täristen vastaan. Ei auta nostaa älämölöä. Ei ole enää Kelaa.
Entinen taivas, Suomi on lopettanut toimintansa.
Eipä se ole kummoinen todistajankaan kohtalo. Puku päällä silittelet tiikereitä, mikä on sinänsä aluksi varmaan huikeaa. Kuuma on, koska on aina aurinkoinen sää, mutta amerikkalainen pukeutumiskoodi on ja pysyy. Ja uusia kääröjä tulee luettavaksi tasaiseen tahtiin. Nettiä ei enää ole. Itsemurhakaan ei enää onnistu. Valitettavasti. Ei siis mitään mahdollisuutta välttää kokouksia ja konventteja. On vain loputtomasti aikaa tutkis
tella Raamattua ja mitä ihmettä Jehova ihan aikuisten oikeasti opettaa? Tietääköhän tuo itsekään? No taivaassa, maan päällä, uusista kääröistä tuota asiaa selvitetään, loputtomiin ja loputtomiin... Siellä ylhäällä yläpilvessä, ainoastaa 144 000 naukkailee viiniä, ja muita nautintoaineita, joiden avulla Jessen johdolla syntyy uusia kirjakääröjä. Vedet silmissä viinillä voidellut kirjoittelevat mitä mieleen juolahtaa. Alhaalla konventin lopuksi kuullaan, että jokainen saa satoja uusia julkaisuja kääröinä mukaansa. "On ilo tietää, että 10 000 vuoden päästä, saamme lukea taas aiheesta..." Eipäs mennä asioiden edelle.
Kukaan ei ole tullut kertomaan, mikä on oikein. Taitaa olla, ettei mitään ole. Tai sitten elo jatkuu vaikka ajassa jossain tuolla puolen tähtiä. Miksei?
Tai sitten on se kuuma paikka, se helvetti. Jospa se odottaa kaikkia? Miksei?
Tai sitten...
[quote=YksinäinenSusi post_id=149304 time=1546013134 user_id=784]Myöskin maailmanlaajuinen saarnaamistoiminta on pahasti kesken. Puolessa maailmassa kun ei edes saa laillisesti saarnata. Kasvuvauhti on niin hidasta että tällä hitaudella kaikki ihmiset tietäisivät tarpeeksi jt-asiasta vasta ehkä 500 vuoden kuluttua tästä päivästä lukien. Siihen mennessä voideltujen määrä on varmasti kasvanut jo reippaasti yli 144000:n
[/quote]
Tuo tulee vain vaikeutumaan. On monia maita, jossa "tarve suuri" -alueella voi saada esim. "[url=https://www.google.fi/search?q=marokko%20viiltohaavoja%20kaulassa]kaulaan viiltohaavoja[/url]" ja jää käännyttäminen siihen.
Ei tuo voideltujen määrä tuota ongelmia. Alkupäästä voidaan pudottaa pois vanhan valon aikaisia voideltuja, hehän olivat täysin väärässä kun luulivat tuolloin niillä tiedoilla olevan voideltuja. Vain eräpäivänä lasketaan voidellut. Ja sehän tulee kun on tullakseen.
Ja lopulta kun tiedämme nämä höpöhöpöksi, jää vain mielenkiinto, miten johto näitä selittelee laput silmillä kulkeville jäsenilleen. Tokihan se herättää epäilyksiä ajattelevien keskuudessa, mutta kysehän on uskosta; siinä tuleekin uskoa asioita, jotka vaikuttavat uskomattomilta: niin on joku kuoleman jälkeinen palkinto saatavilla.
Muslimeilla ja kristityillä melko samanlainen, toinen lihallisempi, toinen kuivempi tjsp. Islamilaiselle marttyyrille (kunhan ei ole kuollut naisen tappamana), on tiedossa tosin huomattava lisäpalkkio. Jotain tuoretta ja käyttämätöntä, puhdasta himoa: 72 rusinaa! Kyllä, 72 rusinaa kämmenelle, palkka sekin. Tuoreita rusinoita. Aah. Moni on tosin kuollut odotellessa 72 neitsyttä, mutta eihän niitä millään riitä, kun porukka rais.. rakastelee ne jo maan päällä! Joten Allah suuressa viisaudessaan antaa rusinat käteen, ja siinä on palkkio otettava parta täristen vastaan. Ei auta nostaa älämölöä. Ei ole enää Kelaa. [url=https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/77741-arabilehti-ylistaa-suomea-muslimien-taivas]Entinen taivas, Suomi[/url] on lopettanut toimintansa.
Eipä se ole kummoinen todistajankaan kohtalo. Puku päällä silittelet tiikereitä, mikä on sinänsä aluksi varmaan huikeaa. Kuuma on, koska on aina aurinkoinen sää, mutta amerikkalainen pukeutumiskoodi on ja pysyy. Ja uusia kääröjä tulee luettavaksi tasaiseen tahtiin. Nettiä ei enää ole. Itsemurhakaan ei enää onnistu. Valitettavasti. Ei siis mitään mahdollisuutta välttää kokouksia ja konventteja. On vain loputtomasti aikaa tutkis[i]t[/i]ella Raamattua ja mitä ihmettä Jehova ihan aikuisten oikeasti opettaa? Tietääköhän tuo itsekään? No taivaassa, maan päällä, uusista kääröistä tuota asiaa selvitetään, loputtomiin ja loputtomiin... Siellä ylhäällä yläpilvessä, ainoastaa 144 000 naukkailee viiniä, ja muita nautintoaineita, joiden avulla Jessen johdolla syntyy uusia kirjakääröjä. Vedet silmissä viinillä voidellut kirjoittelevat mitä mieleen juolahtaa. Alhaalla konventin lopuksi kuullaan, että jokainen saa satoja uusia julkaisuja kääröinä mukaansa. "On ilo tietää, että 10 000 vuoden päästä, saamme lukea taas aiheesta..." Eipäs mennä asioiden edelle.
Kukaan ei ole tullut kertomaan, mikä on oikein. Taitaa olla, ettei mitään ole. Tai sitten elo jatkuu vaikka ajassa jossain tuolla puolen tähtiä. Miksei? :D Tai sitten on se kuuma paikka, se helvetti. Jospa se odottaa kaikkia? Miksei? :D Tai sitten...