Kirjoittaja Wright » 04.07.2019 00:25
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivaan valtakuntaan, vaan ainoastaan se, joka tekee taivaassa olevan Isäni tahdon."
On totta, että pelastus on ilmainen lahja, mutta jos Jeesus on pyytänyt kertomaan toisillekin tästä lahjasta, sekä tulevasta valtakunnasta ja onnellisuuden aikakaudesta, niin eikö meidän tule silloin myös tehdä tuota hyvän uutisen julistustyötä? Tämä on Jehovan tahto. Jeesuksen isän tahto.
Tämä pelastus tarkoittaa pelastusta kuolemalta, mikä meitä kaikkia muuten odottaisi, jos Jehova ei olisi antanut meille mahdollisuutta katua syntejä, sekä elää ikuisesti tulevaisuudessa.
Me kaikki teemme väärin, koska lihan halut, syntinen maailma ja syntiset taipumukset vievät meitä jatkuvasti kohti väärintekoa, mutta tähän kuuluu myös olennaisesti parhaansa tekeminen, eli se, että ainakin yrittää välttää väärintekemistä ja elää puhtaalla tavalla, niin kuin se vain on mahdollista.
Kuitenkin, palatakseni nyt vielä alkuperäiseen aiheeseen; jos minä nyt ymmärsin oikein, niin Herännyt, joka kirjoitti tämän keskustelun alussa, ei kuitenkaan tällä hetkellä usko moniin opetuksiin, tai siihen, että ihmisille tulisi kertoa hyvästä uutisesta, ainakaan Jehovan todistajien järjestön mukana.
Minulle tuli vain mieleen, että jos kenttäpalvelus tuntuu vaikealta, niin eihän se ole mukavaa pakottaa itseään tukalaan tilanteeseen, vaan silloin olisi luultavasti parempi pysähtyä, sekä miettiä omia tunteita ja ajatuksia. Älä vaadi itseltäsi liikaa.
Mitä tahansa sinä ajattelet, niin muista, että Jehova näkee sinun sydämeen ja sisimpään, mitä sinun mielessäsi on, ja mitä sinä todellisuudessa ymmärrät kaikesta, mitä sinä olet oppinut maailmassa. Jos sinä vain pyrit siihen, että sinun sydämesi on hyvä, lämmin ja vilpitön, niin silloin sinä voit nähdä totuuden maailmasta.
Ihmiset erehtyvät toistuvasti. Ihmisten järjestöt erehtyvät toistuvasti.
Jos sinua ei rakasteta, eikä ymmärretä, rakasta sinä kuitenkin toisia.
Yritä luottaa Jehovaan kaikessa. Tee hyvää toisille ihmisille, siinä missä se on sinulle mahdollista.