Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Herännyt

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Herännyt » 30.06.2019 23:37

Wright: Se on juuri niin kuin Observer sanoi, eli jos alat epäilemään opetuksia tai käytäntöjä ja vaikka perustelet epäilyksesi Raamatulla, niin todellakin olet hyvin pian oikeuskomitean edessä luopumuksesta syytettynä.

Sellaisen ihmisen kanssa, joka kyseenalaistamatta uskoo kaiken mitä Vt-seura opettaa, ei voi todellisuudessa keskustella näistä opeista kriittisesti, koska hän yksinkertaisesti sulkee silmänsä ja korvansa, kun eteen tulee jotain joka saattaisi murentaa jonkun opetuksen. Tiedän sen koska, itse toimin ennen aivan samalla tavoin.

Kerran esitin yhdelle vanhimmalle erään Uuden maailman käännöksen epäloogisuuden, jossa täysin sama alkuperäinen sana on käännetty kahdessa eri jakeessa eri tavalla sopiakseen paremmin Vt-seuran opetuksiin, niin vastaus oli vain, ettei hän ala kyseenalaistamaan sitä, miten kääntäjät ovat nähneet parhaaksi kyseiset kohdat kääntää. Ja kun otin esille nuo uutisissa olleet pedofiliaoikeudenkäynnit, niin hän alkoi kyselemään, että missä tuollaisia väitteitä on. Kun kerroin uutislähteet, niin vastaus tässäkin oli, ettei hän lue tai katso mitään uutisia, missä Jehovan todistajia käsitellään negatiivisessa valossa. Enkä usko ollenkaan, että on ainoa vanhin, joka tuolla lailla käyttäytyy. Koita nyt sitten heidän kanssaan keskustella epäilyistä, kun ainoa reaktio on tunkea pää pensaaseen ja huutaa valeuutista. Ja tämän lisäksi saatat tosiaan huonossa tapauksessa olla pian entinen jäsen, jota muut todistajat karttavat.

Vt-seura ja jotkut Jehovan todistajat vetoavat mielellään Jaakobin kirjaan, kun keskustelun aiheena on uskon ja tekojen suhde pelastukseen liittyen. Jaakob kirjoitti siitä miten teot ovat uskon hedelmiä, eivät pelastuksen edellytys. Paavali puolestaan osoitti selvästi että pelastus ei johdu teoista, vaan se on ilmainen lahja. Kun ihminen on ottanut tuon lahjan vastaan, niin hän osoittaa kiitollisuutensa siitä tekemällä uskon tekoja, mutta niiden avulla ei voi pelastua. Jos pelastus olisi jotenkin ansaittavissa teoilla, niin Jeesuksen maksamat lunnaat olisivat tarpeettomat.

Toisaalta ymmärrän kyllä, miksi se on vaikea ymmärtää, että näin suurenmoisen lahjan kuin ikuisen elämän saisi ilmaiseksi. Eihän meistä kukaan ole tottunut yleensä saamaan mitään ilman, että meidän pitäisi jollain tavalla maksaa siitä. Tämän asian sisäistäminen kesti minullakin kauan, mutta kun vihdoin siinä onnistuin, olen löytänyt sisäisen rauhan pelastuksen suhteen.

Mitä ihmiskunnan pelastumiseen tulee, niin valitettavasti Vt-seuran kirjallisuudessa on liian paljon esimerkkejä siitä, miten pelastus on mahdollista vain kuulumalla tähän järjestöön. Joku varmaan mielellään antaa pyydettäessä lainauksia, itse en tabletilla kirjoittaessa osaa.

Uskon kyllä edelleen aika moniinkin Jehovan todistajien opetuksiin, myös siihen että maasta tulee paratiisi, jossa suurin osa ihmisistä tulee elämään ikuisesti. Pienempi joukko menee taivaaseen. Minulla vain tulee moraalinen ristiriita siinä, että pitäisi mennä kertoman ihmisille rakkauden sanomaa, vaikka järjestömme on tunnettu niin rakkaudettomasta menettelytavasta, että entisiä jäseniä ei saa edes tervehtiä. Rakkaus, armo ja oikeudenmukaisuus on se, mihin evankeliumi perustuu. Jos ne puuttuvat, on täysin yhdentekevää vaikka olisi kuinka oikeassa muissa opillisissa kysymyksissä. Vt-seura ei ole erityisen tunnettu näistä ominaisuuksista ja se vaatii jäseniään toimimaan samalla tavoin.

Kiitos vaan tarjouksesta auttaa, mutta haluan pysyä mahdollisimman tunnistamattomana, minkä varmasti ymmärrät.

harzit
Viestit: 96
Liittynyt: 17.09.2013 14:05

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja harzit » 01.07.2019 00:14

Mielenkiintoinen tapa lainata toisen ajatukset punaisella ja omat (järjestön) vihreällä. Joo onhan se suuri joukko mutta moninkerroin suurempi joukko niitä jotka veli Morris ja kumppanit teurastaa.

Polyester
Viestit: 2971
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 01.07.2019 00:37

Wright kirjoitti:
30.06.2019 00:35
Sen sijaan olen menettänyt uskoni siihen, että vain Jehovan todistajat voivat pelastua, vaan uskon satojen miljoonien ja miksei jopa miljardienkin pelastuvan ja että ennen loppua jokainen tulee saamaan tasapuolisen mahdollisuuden kuulla hyvä uutinen ja ottaa se vastaan.
Herännyt. Minä vakuutan sinulle: Jehovan Todistajat eivät usko näin. Jehovan Todistajat uskovat vahvasti, että suuri joukko ihmisiä tulee säilymään elossa, harmagedonin jälkeen, eivätkä nuo ihmiset ole Jehovan Todistajia. Tämä on yksi meidän järjestömme perusopetuksia. Suuri joukko.
Et olisi ensimmäinen kohdalleni osunut Jehovan todistaja, joka yrittää rauhoitella omaatuntoaan elättelemällä ajatusta, että ehkä sittenkin harmagedonista pelastuu myös ulkopuolisia. Monien on oikeasti vaikea hyväksyä noin jyrkkää opetusta. Ikävä kyllä Jehovan todistajien järjestön virallinen kanta on, ettei pelastusta kannata järjestön ulkopuolella odottaa sen enempää kuin Nooan aikana arkin ulkopuolella, ja tämä sanotaan niin suoraan kuin kehdataan.

Nooa ja hänen Jumalaa pelkäävä perheensä säilyivät arkissa, ja vastaavasti ihmisten elossa säilyminen riippuu nykyään siitä, että heillä on uskoa ja että he ovat uskollisesti Jehovan koko kaikkeuden käsittävän järjestön maallisen osan yhteydessä. (Vartiotorni 15. toukokuuta 2006 sivu 23)

Uskon ja tekojen suhde, jota myös käsittelit, on kristittyjen piirissä ikiaikainen kiistakysymys ja sellaiseksi myös jäänee. Lainaamasi Jaakobin kirje edustaa juutalaiskristillisyyttä ja on yksi kiistanalaisimmista Uuden testamentin kaanoniin kuuluvista kirjoista. Yleisesti ottaen roomalaiskatolisessa kirkossa korostetaan enemmän tekojen merkitystä ja oikean kirkon jäsenyyttä, kun taas protestanttisissa suuntauksissa yleensä painotetaan enemmän "yksin uskoa", tosin niissäkin käytännössä odotetaan jonkinlaista parannuksen tekemistä. Jehovan todistajien järjestö on varsin suoraan omaksunut katolisen kirkon kannan, ja jos paavin korvaa hallintoelimellä ja vaihtaa muut vaihdettavat, niin kuin kaksi marjaahan ne ovat. Hyviä vai huonoja, se lienee ainakin jossain määrin makuasia, mutta ainakin sen voin kertoa, ettei Raamatussa käsketä tottelemaan sen enempää paavia kuin hallintoelintäkään.

Avatar
Tony
Viestit: 7452
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Tony » 01.07.2019 07:52

Wright kirjoitti:
30.06.2019 00:35
Sen sijaan olen menettänyt uskoni siihen, että vain Jehovan todistajat voivat pelastua, vaan uskon satojen miljoonien ja miksei jopa miljardienkin pelastuvan ja että ennen loppua jokainen tulee saamaan tasapuolisen mahdollisuuden kuulla hyvä uutinen ja ottaa se vastaan.
Herännyt. Minä vakuutan sinulle: Jehovan Todistajat eivät usko näin. Jehovan Todistajat uskovat vahvasti, että suuri joukko ihmisiä tulee säilymään elossa, harmagedonin jälkeen, eivätkä nuo ihmiset ole Jehovan Todistajia. Tämä on yksi meidän järjestömme perusopetuksia. Suuri joukko.
Tämä on yksi mielenkiintoinen ilmiö, jota en ole oikein koskaan sisäistänyt. Että todistaja ottaa asiakseen opettaa muita todistajia, tai sellaisia, jotka ovat olleet todistajia mahdollisesti vuosikymmeniä, todistajuuteen liittyvistä opetuksista tai muista perusasioihin laskettavista yksityiskohdista. Ikään kuin vuosikymmeniä järjestössä olleet eivät jostain kummallisesta syystä hahmottaisi enää edes perusasioita. Mistä tuollainen hengellinen ylimielisyys ja naiivius sitten juontaa, siihen olisi mielenkiintoista perehtyä tarkemminkin.

Jehovan todistajat uskovat, että lähes kaikki muut kuin säännöllisesti raportoivat Jehovan todistajat tullaan murhaamaan hyvin pian alkavassa harmageddonissa. Anthony Morris on kertonut hyvin yksiselitteisesti, että jos et raportoi säännöllisesti, et tule pelastumaan harmageddonista. Tässä kuviossa ei ole oikeasti mitään epäselvää kenellekään, joka on joskus ollut Jehovan todistaja. Toki todistajat kysyttäessä valehtelevat asiasta lähes yhtä todennäköisesti kuin karttamisesta. Kun todistajilta kysyy kiusallisen osuvia kysymyksiä, saivartelu ja kiemurtelu alkavat samalla sekunnilla. Yksi yleinen kiemurtelustrategia on viedä keskustelu pois aiheesta ja alkaa selvittämään, mistä kysyjä on saanut tietonsa ja väittää tietoja vääristellyiksi.
Asia on aivan niin kuin sinä kirjoitit. Jehova tulee antamaan kaikille ihmisille oikeudenmukaisen tilaisuuden tulla oppimaan totuus maailmasta, ja elää ikuisesti. Tämä on juuri se asia, mihin me uskomme.
Todellisuudessa Jehovan todistajat uskovat, että kaikki jotka eivät anna vastakaikua Jehovan todistajien sanomalle, tuhotaan pian alkavassa harmageddonissa. Pelastus riippuu siis siitä, uskotko jonkun pienen yhdysvaltalaisen uususkonnon sanomaan, jonka nykyisyyttä ja historiaa objektiivisesti tarkastelemalla ei voi tulla sellaiseen tulokseen, että kyse olisi minkäänlaisesta totuudesta. Sitä voi sitten tykönään miettiä, miten oikeudenmukaisesta kuviosta tällaisessa on kyse.

Pelkästään Jehovan todistajien tärkein oppi, ja hallintoelimen itse itselleen asettama asema Jehovan maanpäällisenä puhetorvena, on vailla mitään pohjaa. Jehovantodistajuus joko seisoo tai kaatuu vuoteen 1914 liittyvien näkemysten perusteella. Kun 607 on väärin, myös 1914 on väärin. Kun 1914 on väärin, myös 1919 on väärin. Ja kun 1919 on väärin, se tarkoittaa, että Jeesus ei nimittänyt Vartiotorni ja Traktaattiseuraa "Uskolliseksi ja ymmärtäväiseksi orjaksi". Sen pituinen se.
Jehovan Todistajat tunnetaan hyvin ovelta ovelle työstä, eli hyvän uutisen kertomisesta ihmisille, ja se on tärkeintä työtä, mitä me voimme tehdä tänä aikana, mutta tärkein asia, mihin järjestön tulee kuitenkin keskittyä, on ihmisten rakastaminen.
Järjestön käsitys rakkaudesta on vähintäänkin mielenkiintoinen. Mitä rakkautta se on, että rakastetaan ainoastaan jos uskot ja elät juuri kuten haluamme, muussa tapauksessa hylkäämme sinut? Rakkaus sen todellisessa merkityksessä ei riipu siitä, mihin järjestöön tai puolueeseen joku sattuu kuulumaan, vai kuuluuko mihinkään. Kun rakkaudelle asettaa itsekkäitä ehtoja, kyse on narsismista.
Jos sinusta näyttää, että sinun oman seurakuntasi vanhimmat tai muut kypsät jäsenet, eivät ole hyviä kuuntelemaan, tai sinulla on muita huonoja kokemuksia, niin sinä voit vaikka laittaa minulle yksityisviestin. Jos sinä haluat vilpittömästi keskustella asiasta ja saada apua tähän tilanteeseen, niin minä voin mielelläni puhua sinun kanssasi, ja vaikka mahdollisuuksien mukaan tavata sinua.
Ihan teoriassa ajateltuna: jos kaikki seurakunnassa ovat epäonnistuneet auttamaan jotain tiettyä yksilöä, miten ajattelit että juuri sinulla on poikkeukselliset kyvyt auttaa? Jos koko seurakunta ei ole onnistunut auttamaan, se tarkoittaa, että kaikki järjestön hyväksymät keinot on jo käytetty moneen kertaan.
Jehovan todistajilla on paljon erilaisia näkemyksiä Raamatun opeista, mutta tärkein asia, mistä me kuitenkin käymme kertomassa ihmisille, on hyvä uutinen - eli se, että Jehova tekee pian lopun maanpäällisistä hallituksista, ja asettaa uuden valtakunnan hallitsemaan kaikkia ihmisiä maan päällä.
Hyvä uutinen™ on mielenkiintoinen brändi. Mitä hyvää on sellaisessa uutisessa, että ihan pian tullaan murhaamaan noin 7,5 miljardia ihmistä?
Tämä on se hyvä uutinen, mistä Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mistä Jeesus käski opetuslapsiaan kertomaan ihmisille - ja mistä sanottiin, että se tultaisiin saarnaamaan koko asutussa maassa.
Sitten projektissa taitaa mennä vielä tovi. Maita, joihin Hyvää uutista™ ei ole saatu vietyä, on aika tavalla. Väkiluku näissä maissa on noin kaksi miljardia.


Jos sinä rehellisesti tykkäät käydä kokouksissa, haluat tutkia Raamattua, uskot siihen ja haluat elää sen mukaisesti, niin älä ihmeessä lopeta. Jos sinun on tällä hetkellä vaikea hyväksyä tai ymmärtää joitain järjestön opetuksia tai toimintatapoja, ja se on sinulle kompastuskivenä, niin selvitä asiaa keskustelemalla.
Jos järjestön virheellinen oppi vuodesta 1914, itse aiheutettu pedofiiliskandaali tai vaikkapa suhmurointi Ilmestyskirjan pedon kanssa olisi keskusteltavissa pois päiväjärjestyksestä, eikö niin olisi jo tehty avoimestikin, ei pelkästään joissain yksityisissä keskusteluissa?
Viimeksi muokannut Tony, 01.07.2019 09:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja

Syväkurkku
Viestit: 352
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku » 01.07.2019 09:05

Wright kirjoitti:
30.06.2019 00:35
Jehovan Todistajat uskovat vahvasti, että suuri joukko ihmisiä tulee säilymään elossa, harmagedonin jälkeen, eivätkä nuo ihmiset ole Jehovan Todistajia.
Tässä on tyypillinen esimerkki asioiden vääristelystä. Puolitotuuksista ja vääristelyistä löytyy hyviä esimerkkejä lisää jw.org sivuston FAQ osiosta. Todellisuudessa näillä muilla ihmisillä tarkoitetaan kuolleista herätettyjä. Näistä saavat elää ne jotka omaksuvat Jehovan todistajien opin. Herätetyt jotka eivät usko tapetaan, samoin kuin kaikki nyt elävät jotka eivät usko Jehovan todistajien heille tarjoamaan uskoon. Piste.

Vastattiin nyt kuitenkin vaikka en ole varma oliko tämä kirjoitus trolli. Heräämisen jälkeen tuntuu vain niin uskomattomalta että joku voi ihan oikeasti uskoa noin. Toisaalta kirjoituksessa on kyllä turhankin tuttuja sävyjä.

Avatar
Tony
Viestit: 7452
Liittynyt: 28.04.2007 07:38

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Tony » 01.07.2019 09:21

Sinänsä tuollainen hengellinen ylimielisyys, jossa todistaja ottaa ylempiarvoisen aseman johonkin mielestään hengellisesti alempiarvoiseen ja alkaa opettamaan tätä kuin 4-vuotiasta, ei ole mitään uutta.

Hengellisen ylimielisyyden kaava kuitenkin kiinnostaa. Mikä saa kuvittelemaan, että vuosikymmeniä todistajana olleet unohtavat yhtäkkiä aivan perusasiat, ja että heitä on tarpeen opettaa kuin pikkulapsia.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja

Syväkurkku
Viestit: 352
Liittynyt: 06.04.2018 16:42

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Syväkurkku » 01.07.2019 09:41

Vielä pieni lisäys tuohon vääristelyyn. Jehovan todistajat eivät ole kieroja ihmisiä jotka tahallaan valehtelisivat ja vääristelisivät. Oikeastaan päinvastoin, ainakin rivitasolla. Kollektiivinen mielenhallinta on vain niin vahvaa että itsekin vilpittömästi uskovat mitä sanovat. Kun vuorovaikutuspiiri koostuu ainoastaan samoin ajatelevista, alat pikku hiljaa ajatella kaikista asioista samoin. Ajatusten suuntaa vahvistetaan useilla viikottaisilla kokouksilla ja henkilökohtaisella "tutkimisella". Kaikissa näissä toistetaan kerrasta toiseen samaa mantraa. Vähitellen uskot mitä tahansa koska muutkin näyttävät uskovan. Lopulta ei tarvitse edes tuntea perin pohjin uskonsa perusteita. Jos vaikkapa kysyttäisiin 607/1914 aikalaskelman perusteita keneltä tahansa Jehovan todistajalta, monelta jäisi vastaus antamatta tai se olisi varsin ylimalkainen.

Hengellinen ylimielisyys syntyy vahvasta autoritäärisyydestä. Vanhimmat ovat Pyhän Hengen voitelemia, erehtymättömiä. Kauemmin mukana olleet ovat hengellisesti kypsempiä kuin uudet. Ja niin edelleen.

Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1850
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Verilettu » 01.07.2019 12:18

Tony kirjoitti:
01.07.2019 07:52
Wright kirjoitti:
30.06.2019 00:35
Tämä on se hyvä uutinen, mistä Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mistä Jeesus käski opetuslapsiaan kertomaan ihmisille - ja mistä sanottiin, että se tultaisiin saarnaamaan koko asutussa maassa.
Sitten projektissa taitaa mennä vielä tovi. Maita, joihin Hyvää uutista™ ei ole saatu vietyä, on aika tavalla. Väkiluku näissä maissa on noin kaksi miljardia.
Tosiaan, jos joku todistaja on käynyt vaikkapa Saudi-Arabiassa, ei voi kuitata maata saarnatuksi. Ihmettelen miksi videossa olleessa puheen otteessa vaarallisiksi maiksi mainittiin vain Somalia, Afghanistan ja Pohjois-Korea. Onko seuran mielestä esim. Marokko turvallinen maa kuljeskella ovelta, tai majalta toiselle? En menisi, saattaa tärkeät ruumiinosat joutua erilleen, vaikkei edes saarnaisi vääräuskoista matskua. Enpä oikein usko, että siellä on todistajilla minkäänlaista toimintaa, edes ns. maan alla. Samoin Qatar tuskin on hyvä idea (voisin seinänaapureilta varmistaa, mutta mitä juttuja olen hänenkin toimistaan lukenut lehdistä, niin taidan jättää varmuudeksi väliin).

Uskon että todistajien tila saarnata jopa pienenee entisestään. Euroopassakin on lähiöitä, jonne kukaan tervejärkinen todistaja ei enää astu jalallakaan kysymään mitä olet ajatellut tapahtuvan kuoleman jälkeen, onko se loppu tms. :silent:

Eli ns. työtä rahankeräyslahkolla riittää. Jos toiminta saa jatkua, joutuvat vielä vääntämään sukupolviopinkin taas uusiksi. Se on varmaan ihan selkeä selitys, taas. :lol:

Mainio video.

Polyester
Viestit: 2971
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 02.07.2019 00:56

Syväkurkku kirjoitti:
01.07.2019 09:41
Vielä pieni lisäys tuohon vääristelyyn. Jehovan todistajat eivät ole kieroja ihmisiä jotka tahallaan valehtelisivat ja vääristelisivät. Oikeastaan päinvastoin, ainakin rivitasolla. Kollektiivinen mielenhallinta on vain niin vahvaa että itsekin vilpittömästi uskovat mitä sanovat.
Varmaan he uskovatkin. Toisaalta yhdellä jos toisella lienee sellaisia kokemuksia, että vilpittömästä uskosta huolimatta tuli muunnelleeksi totuutta vaikeiden kysymysten edessä. Jotkin opit vain ovat niin järjettömiä, että pokka ei pidä vastata rehellisesti, vaikka kuinka uskoisi. Näin toimivan henkilön ei tarvitse olla taipumuksiltaan epärehellinen - hän vain on väittelytilanteessa positiossa, jota on mahdotonta puolustaa, eikä "Jehovan" näkemystä voi myöntää vääräksikään.
Lopulta ei tarvitse edes tuntea perin pohjin uskonsa perusteita. Jos vaikkapa kysyttäisiin 607/1914 aikalaskelman perusteita keneltä tahansa Jehovan todistajalta, monelta jäisi vastaus antamatta tai se olisi varsin ylimalkainen.
Jehovan todistajien oppirakennelma on omalla tavallaan ovelasti rakennettu hyvin joustavaksi "valon kirkastumisen" ajatuksen avulla. Kantavana voimana on lopulta aika suurpiirteinen ja tarkentumaton yleisfiilis oikeassa olemisesta ja ennen kaikkea oikean järjestön yhteydessä olemisesta. Tätä vahvistetaan jatkuvalla indoktrinaatiolla, jonka keskeisiä elementtejä ovat järjestön itsekehu ja eri tavalla ajattelevien demonisointi. Vahvassa uskossa oleva henkilö voinee torpata kuvaan sopimattomia "yksityiskohtia" lähes loputtomiin ja tunkea ne Ö-mappiin odottelemaan Jehovaa, tarrautuen aina johonkin, missä järjestö opettaa "oikein". Jossain vaiheessa Ö-mappi voi kuitenkin levitä käsiin.

Kevennys: Touko-Pouko
https://www.youtube.com/watch?v=BqslAUS ... u.be&t=160

Polyester
Viestit: 2971
Liittynyt: 11.05.2007 22:11

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Polyester » 02.07.2019 01:09

Verilettu kirjoitti:
01.07.2019 12:18
Uskon että todistajien tila saarnata jopa pienenee entisestään. Euroopassakin on lähiöitä, jonne kukaan tervejärkinen todistaja ei enää astu jalallakaan kysymään mitä olet ajatellut tapahtuvan kuoleman jälkeen, onko se loppu tms. :silent:
Näin varmaan on käymässä. Suhteellisen rauhallisillakin alueilla ovelta ovelle kaupustelu muuttuu yhä harvinaisemmaksi ja kummallisemmaksi ilmiöksi, eikä ihmisiä voi käytännössä sillä tavalla juurikaan tavoittaa. On ovipuhelimet, ei ole tapana avata ovea tuntemattomille saati kutsua sisään, jne. Eikä kärryllekään moni eksy juttelemaan. Nettikenttä taas altistaisi todistajat liiaksi kriittisille ajatuksille.

Ehkä Vartiotorni-seura on jo käytännössä luovuttanut islamin ja idän uskontojen valta-alueiden suhteen. Eihän tuo toisaalta ole aikaisempiakaan maailmanlopun odotuksia estänyt, vaikka saarnaaminen on jäänyt pikkuisen vajaaksi.

Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1451
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut » 02.07.2019 10:14

Polyester kirjoitti:
02.07.2019 01:09
Ehkä Vartiotorni-seura on jo käytännössä luovuttanut islamin ja idän uskontojen valta-alueiden suhteen. Eihän tuo toisaalta ole aikaisempiakaan maailmanlopun odotuksia estänyt, vaikka saarnaaminen on jäänyt pikkuisen vajaaksi.
Kun länsimaista kirkkoa pidetään suurimpana pahana joka käänteessä, niin todellakin vaikuttaa siltä, että islam ja muut idän uskonnot on unohdettu. Eikä voimavaroja noiden arvosteluun käytetä ollenkaan.
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly

Avatar
Verilettu
Moderaattori
Viestit: 1850
Liittynyt: 06.07.2014 17:30
Viesti:

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Verilettu » 02.07.2019 10:44

Nukahtanut kirjoitti:
02.07.2019 10:14
Polyester kirjoitti:
02.07.2019 01:09
Ehkä Vartiotorni-seura on jo käytännössä luovuttanut islamin ja idän uskontojen valta-alueiden suhteen. Eihän tuo toisaalta ole aikaisempiakaan maailmanlopun odotuksia estänyt, vaikka saarnaaminen on jäänyt pikkuisen vajaaksi.
Kun länsimaista kirkkoa pidetään suurimpana pahana joka käänteessä, niin todellakin vaikuttaa siltä, että islam ja muut idän uskonnot on unohdettu. Eikä voimavaroja noiden arvosteluun käytetä ollenkaan.
Ei saa käyttää, eikä arvostella. :silent: Se on vihapuhetta näet. :sick: Ja tähän ansaan kaatuu kaikki, uskonnosta tai sen puuttumisesta riippumatta, paitsi "rasistit". Kuva

Kuitenkin mm. Dalai Lama (kauhea rasisti) lausahti tässä päivänä muutamana: Dalai Lama warns that the whole of Europe could become 'Muslim or African' if migrants are not returned to their home countries

Ja Ruotsissakin ollaan vihdoin myöntämässä, mitä muut, me rasistit, olemme jo vuosia tienneet: Ruotsin maahanmuutto on liian runsasta ja integraatio huonoa, sanoo oppositiojohtaja Kristersson: ”Vaarallinen yhdistelmä”

Ote uutisesta:
hs.fi kirjoitti:Kokoomusjohtaja ei kuitenkaan juuri puhunut ympäristöstä tai luonnosta. Sen sijaan hän totesi, että Ruotsiin on muuttanut puoli miljoonaa ihmistä viimeisten 15 vuoden aikana.

Hänen mielestään liian monen kotoutuminen jää varsinkin kielen suhteen puolitiehen.

”Täydellinen ruotsi on yliarvostettua, mutta ymmärrettävä ruotsi aliarvostettua”, hän sanoi.

PUHEESTA nousi Ruotsissa otsikoihin etenkin kokoomuksen vaatimus, että oleskeluluvan saaneille ei enää maksettaisi ilmaisia tulkkipalveluita. ”Siinä vaiheessa kieltä pitäisi jo osata”, Kristersson totesi.
Heh heh, ja siihen sitten tietenkin demarit, joista saamme nauttia nyt 4 vuotta täälläkin:
hs.fi kirjoitti:Sosiaalidemokraatit tuomitsivat ehdotuksen välittömästi. ”Se on täysin sydämetön”, totesi opetusministeri Anna Ekström Dagens Nyheterin mukaan.
Mutta palataanpa kenttäilyyn.
hs.fi kirjoitti:Sunnuntai-iltana Tukholman alueella tapahtui kolme ampumista viiden tunnin sisällä. Ampumisissa kuolleiden lukumäärä Tukholmassa nousi tämän vuoden osalta yhteentoista. Luku on yhtä suuri kuin viime vuoden kokonaismäärä.

”Sollentunassa mies ammuttiin konetuliaseella. Se ei kuulu ruotsalaiseen yhteiskuntamalliin”, Kristersson sanoi.

”Se mitä tapahtuu on äärimmäistä, kun kyseessä on maa, joka ei ole sodassa”, hän jatkoi.

Kristersson teki vertauksen 1980-luvun New Yorkiin, jossa murhaluvut nousivat hurjiksi ennen poliisin nollatoleranssikampanjaa.

Ruotsin julkisilla paikoilla tehdyissä ampumisissa on usein kyse maahanmuuttajavaltaisen lähiöiden huumeita myyvien jengiläisten välienselvittelyistä.
Aikamoista kenttäaluetta, Euroopassa. :thumbup: Jäänee vartsikat ja hertsykät tuollakin jakamatta, vaikka kyse on Ruotsin lintukodosta. :thumbdown:
Poliittinen näkemys ettei vain loukkaa ketään. Luet omalla vastuulla.
Perussuomalaiset ovat maan suurin puolue, valitettavasti eduskuntavaalit tulivat pari viikkoa liian aikaisin, muutoin tulos olisi ollut toinen. Voi vain ihmetellä miksi. Vai voiko? Neljä vuotta ja tilanne voi olla valmis, ettei Halla-ahon tarvitse kysellä hallitukseen haluavien "arvoja", ne ovat luultavasti samat. Ehkä silloin viimein Suomessa aletaan viimein heräilemään...

Vieras

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Vieras » 02.07.2019 14:55

Herännyt kirjoitti:
30.06.2019 23:37
Vt-seura ja jotkut Jehovan todistajat vetoavat mielellään Jaakobin kirjaan, kun keskustelun aiheena on uskon ja tekojen suhde pelastukseen liittyen. Jaakob kirjoitti siitä miten teot ovat uskon hedelmiä, eivät pelastuksen edellytys. Paavali puolestaan osoitti selvästi että pelastus ei johdu teoista, vaan se on ilmainen lahja. Kun ihminen on ottanut tuon lahjan vastaan, niin hän osoittaa kiitollisuutensa siitä tekemällä uskon tekoja, mutta niiden avulla ei voi pelastua. Jos pelastus olisi jotenkin ansaittavissa teoilla, niin Jeesuksen maksamat lunnaat olisivat tarpeettomat.
Onnittelut sinulle herännyt kun olet tuon sisäistänyt. Pelastusta ei todellakaan ansaita teoilla. Kunpa muutkin todistajat tulisivat samalle kannalle. Kiinnostaa tietää kuinka kauan olet ollut todistaja? Onko tapauksesi mahdollista pitkäänkin vartiotornin talutusnuorassa olleelle.

Herännyt

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Herännyt » 02.07.2019 20:30

Vieras: Kiitoksia, tuon asian ymmärtäminen on tosiaan helpottanut elämää huomattavasti, kun raskas taakka on otettu pois harteilta. Vt-seura kyllä virallisesti myöntää, että pelastusta ei voi ansaita, mutta tämä on opetus jota ei todellakaan tuoda kovin usein esille, vaan usein painotetaan sitä, miten tärkeää on tehdä parhaansa, jotta voisi saada ikuisen elämän. Eli on tehtävä jatkuvasti uskon tekoja, joka Vt-seuran opetusten mukaan tarkoittaa käytännössä ovelta ovelle kiertelyä. Jos olet jotakuinkin fyysisesti terve, niin sinun odotetaan tekevän tätä työtä ja mielellään niin usein kuin mahdollista. Jos et tee ollenkaan tai vain minimimäärän, olet hengellisesti heikko ja pelastukseksi on näin ollen hataralla pohjalla.

Olen keski-iän kynnyksellä oleva mieshenkilö ja syntynyt todistajaperheeseen, eli käytännössä olen ollut todistaja koko ikäni, vaikka väliin mahtuu aika, jolloin oli tauko. Kyllähän herääminen on mahdollista missä vaiheessa tahansa, kun tutustuu asioihin avoimin mielin. Vt-seura kyllä kieltää tutustumasta kaikkeen kriittiseen aineistoon, mutta siihen on ihan selkeä syy. Jotkut Vt-seuran käytännöt ovat vaarallisia jopa elämälle, eivätkä jotkut ihan oleelliset opetukset kestä kriittistä tarkastelua. Jos Vt-seuran toiminta olisi terveellä pohjalla, ei sen tarvitsisi tällä tavoin kontrolloida jäseniään. Vt-seura sanoo, että sillä on totuus, mutta samalla se kieltää koettelemasta sitä. Totuushan ei pala tulessakaan, olen joskus kuullut sanottavan.

Avatar
Nukahtanut
Viestit: 1451
Liittynyt: 12.12.2015 16:03

Re: Voiko olla todistaja, jos tietää liikaa?

Viesti Kirjoittaja Nukahtanut » 03.07.2019 11:27

Herännyt kirjoitti:
02.07.2019 20:30
Jotkut Vt-seuran käytännöt ovat vaarallisia jopa elämälle, eivätkä jotkut ihan oleelliset opetukset kestä kriittistä tarkastelua. Jos Vt-seuran toiminta olisi terveellä pohjalla, ei sen tarvitsisi tällä tavoin kontrolloida jäseniään. Vt-seura sanoo, että sillä on totuus, mutta samalla se kieltää koettelemasta sitä. Totuushan ei pala tulessakaan, olen joskus kuullut sanottavan.
Tämä on ollut suurimpia ristiriitoja aina. Sanotaan kyllä kauniisti, että "totuus pitää koetella tulella", mutta käytännössä sitä ei kukaan tee. Ei omien julkaisujen lukeminen ja oman raamatunkäännöksen tutkiminen ole mitään koettelua vaan päinvastoin juuri integroitumista tuohon porukkaan.
Ja jos tutkit asioita muualta, olet heikoilla jäillä :roll: mukava ristiriita siis.
"You see, in this world there's two kinds of people, my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig."- The Good, The Bad and The Ugly

Vastaa Viestiin