Marilyn kirjoitti:Menin kasteelle, koska se kuului asiaan ja minun odotettiin tekevän niin. Lapsesta asti minulle oli tehty hyvin selväksi se, että kasteelle on mentävä. Eli minut oli kastettu jo syntyessäni.
Vähän samoissa fiiliksissä itsekin pulahdin altaaseen. Vaikka minua ei koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä painostettu kasteelle, oli selvääkin selvempää, että se on se 'ainoa hyvä ratkaisu'. Toki myös armeijan harmaat motivoivat miehen alkuja 'edistymään'. Siviilipalvelus, linnareissu tai asepalveluksen suorittaminen tuottaa perheelle seurakunnassa statuksen alenemisen ja häpeän. Harva mopoikäinen nuorukainen uskaltaa asettaa perheensä tuollaiseen kurimukseen. Itsekin valitsin siviilipalveluksen vasta kun olin asunut vuosia omillani, jolloin näin vastaavani vain itsestäni seurakunnan edessä*.
Jos kasteasiaa tarkastellaan jehovantodistajien näkökulmasta, niin hehän hurraavat yhteen ääneen kuinka raamatullinen heidän käytäntönsä on verrattuna juuri Ev. lut kirkon vastaavaan. Kyse on naivista ja vastuuttomasta näkemyksestä. Tässä vaiheessa onkin hyvä täsmentää se, että luterilaisilla on vauvakaste ja vt-seuralla lapsikaste.
Naivin tuosta todistajien näkemyksestä tekee se, että mopoikäisellä jehovantodistajaperheessä kasvaneella teinillä ei ole yksinkertaisesti mitään muuta käsitystä elämästä, uskosta tai uskonnollisuudesta kuin vt-seuran esittämä. Eikä se ole kovinkaan objektiivinen tai rehellinen. Siihen kun ymppää vielä perheen kohtaaman häpeän kastautumatta jättämisestä, niin johan on kumma jos teiniä ei ala kaste kiinnostamaan.
Vastuuttoman vt-seuran mallisesta kastautumisesta tekee se, kun lapsella ei ole mitään muuta käsitystä elämästä, uskosta tai uskonnollisuudesta, annetaan hänen tehdä koko loppuelämäänsä koskeva päätös
jota ei ole mahdollista perua koskaan 
Vastuuttomuus tuossa käytännössä huipentuu kun tiedämme kuinka vt-seura käskee jäseniään suhtautumaan entisiin jäseniin - jopa epäilijöihin, jotka merkitään seurakunnassa ja nämä saavat osakseen seurakunnalta hyvin kylmäkiskoisen suhtautumisen. Kastautumisen merkitys ihmissuhteisiin ja koko elämään on niin totaalinen, ettei tuollaisen päätöksen tekeminen alaikäisenä ole missään nimessä järkevää.
Järkeväähän vt-seura ei siitä haluakaan tehdä, muutoin vt-seura noudattaisi raamatun ja Jeesuksen mallia ja kehoittaisi jäseniään kastautumaan kypsemmällä iällä maailmaa ja elämää enemmän nähneenä. Ennenkaikkea elämää itsenäisesti kokeneena. Tuollainen käytäntö ei kuitenkaan lisäisi jäsenmäärää, päinvastoin. On siksi ymmärrettävää vt-seuran kannalta, että se hätäilee uusien jäsenien sitouttamisessa ja pyrkii siihen juuri silloin kun nuori on helpoiten 'ohjailtavissa' kohti allasta.
On hyvin valitettavaa, että vt-seura antaa jäsentensä lasten päättää loppuelämästään pahimmassa tapauksessa jo alle kymmenen ikävuoden. Joku voisi kysellä sen ymmärtämisen laadun perään...
* Tuo onkin mielenkiintoinen yksityiskohta: jehovantodistajana en kokenut vastaavani teoistani tai niiden tekemättä jättämisistä ensisijaisesti jumalalle, vaan seurakunnalle ja siihen kuuluville ihmisille. En minä jehovaani pelännyt jos tuli töppäiltyä, vaan vanhinten paimennuskäyntiä, etujen menettämistä tai komiteaa - toisinsanoen julkista häpeää seurakunnan edessä. Kastetta edeltävänä aikana päätökseeni kastautua vaikuttivat konkretisoituna seurakunta ja suvun odote siitä 70% ja loput meni Jehovan miellyttämisen piikkiin.
[quote="Marilyn"]Menin kasteelle, koska se kuului asiaan ja minun odotettiin tekevän niin. Lapsesta asti minulle oli tehty hyvin selväksi se, että kasteelle on mentävä. Eli minut oli kastettu jo syntyessäni.[/quote]
Vähän samoissa fiiliksissä itsekin pulahdin altaaseen. Vaikka minua ei koskaan sanan varsinaisessa merkityksessä painostettu kasteelle, oli selvääkin selvempää, että se on se 'ainoa hyvä ratkaisu'. Toki myös armeijan harmaat motivoivat miehen alkuja 'edistymään'. Siviilipalvelus, linnareissu tai asepalveluksen suorittaminen tuottaa perheelle seurakunnassa statuksen alenemisen ja häpeän. Harva mopoikäinen nuorukainen uskaltaa asettaa perheensä tuollaiseen kurimukseen. Itsekin valitsin siviilipalveluksen vasta kun olin asunut vuosia omillani, jolloin näin vastaavani vain itsestäni seurakunnan edessä*.
Jos kasteasiaa tarkastellaan jehovantodistajien näkökulmasta, niin hehän hurraavat yhteen ääneen kuinka raamatullinen heidän käytäntönsä on verrattuna juuri Ev. lut kirkon vastaavaan. Kyse on naivista ja vastuuttomasta näkemyksestä. Tässä vaiheessa onkin hyvä täsmentää se, että luterilaisilla on vauvakaste ja vt-seuralla lapsikaste.
Naivin tuosta todistajien näkemyksestä tekee se, että mopoikäisellä jehovantodistajaperheessä kasvaneella teinillä ei ole yksinkertaisesti mitään muuta käsitystä elämästä, uskosta tai uskonnollisuudesta kuin vt-seuran esittämä. Eikä se ole kovinkaan objektiivinen tai rehellinen. Siihen kun ymppää vielä perheen kohtaaman häpeän kastautumatta jättämisestä, niin johan on kumma jos teiniä ei ala kaste kiinnostamaan.
Vastuuttoman vt-seuran mallisesta kastautumisesta tekee se, kun lapsella ei ole mitään muuta käsitystä elämästä, uskosta tai uskonnollisuudesta, annetaan hänen tehdä koko loppuelämäänsä koskeva päätös [i]jota ei ole mahdollista perua [b]koskaan[/b][/i] :!: Vastuuttomuus tuossa käytännössä huipentuu kun tiedämme kuinka vt-seura käskee jäseniään suhtautumaan entisiin jäseniin - jopa epäilijöihin, jotka merkitään seurakunnassa ja nämä saavat osakseen seurakunnalta hyvin kylmäkiskoisen suhtautumisen. Kastautumisen merkitys ihmissuhteisiin ja koko elämään on niin totaalinen, ettei tuollaisen päätöksen tekeminen alaikäisenä ole missään nimessä järkevää.
Järkeväähän vt-seura ei siitä haluakaan tehdä, muutoin vt-seura noudattaisi raamatun ja Jeesuksen mallia ja kehoittaisi jäseniään kastautumaan kypsemmällä iällä maailmaa ja elämää enemmän nähneenä. Ennenkaikkea elämää itsenäisesti kokeneena. Tuollainen käytäntö ei kuitenkaan lisäisi jäsenmäärää, päinvastoin. On siksi ymmärrettävää vt-seuran kannalta, että se hätäilee uusien jäsenien sitouttamisessa ja pyrkii siihen juuri silloin kun nuori on helpoiten 'ohjailtavissa' kohti allasta.
On hyvin valitettavaa, että vt-seura antaa jäsentensä lasten päättää loppuelämästään pahimmassa tapauksessa jo alle kymmenen ikävuoden. Joku voisi kysellä sen ymmärtämisen laadun perään... :evil:
* Tuo onkin mielenkiintoinen yksityiskohta: jehovantodistajana en kokenut vastaavani teoistani tai niiden tekemättä jättämisistä ensisijaisesti jumalalle, vaan seurakunnalle ja siihen kuuluville ihmisille. En minä jehovaani pelännyt jos tuli töppäiltyä, vaan vanhinten paimennuskäyntiä, etujen menettämistä tai komiteaa - toisinsanoen julkista häpeää seurakunnan edessä. Kastetta edeltävänä aikana päätökseeni kastautua vaikuttivat konkretisoituna seurakunta ja suvun odote siitä 70% ja loput meni Jehovan miellyttämisen piikkiin.