Veljesseura.org

En ole koskaan pohtinut, olisiko ne perkeleen enkelit tosiaan yrittäneet kampittaa, mutta saaneet niiltä valkoisilta sellaisilta siinä yrityksessä mustan silmän.

No jopas keskustelu tyrehtyi kun esitettiin hyviä pointteja mm. itsekkyydestä ja suojelusenkeleiden/Jumalan epäloogisesta pelastettavien valikoitsemisesta. Harmin paikka.

Vuosien takaa muistan tapauksen, jossa enkeli pelasti minut. Olin tuolloin jt, joten se oli varmaankin luonnollista.

Elettiin kuumaa kesää 2001 ja pikkuveljeni kanssa painimme leikkisästi mökillä illalla voimakkaan hengen (spiritus fortius) ohjaamana. Veljeni painoi pääni juuri niitettyyn heinänsänkeen sillä tuloksella, että tärykalvoni puhkesi. Tietenkään en mennyt lääkäriin, koska loma oli parhaimmillaan. Pahaksi onneksi korva tulehtui niin pahasti, että siitä valui visvaa lakkaamatta. Yöllä en voinut nukkua, koska visva aiheutti painetta ja kipua korvakäytävässä. Muutaman yön valvottuani olinkin sitten jo aika heikossa kunnossa.

Enkelikokemus sattui kun olin jo todella heikkona. Menin valvotun yön päätteeksi vessaan ja totesin kärsiväni pahasta ummetuksesta. Ulostamisen tarve oli kuitenkin niin valtava, että kakka tuli ihan väkisin. Koska se oli todella kova ja iso, tunsin suurta tuskaa ja luulin suoleni repeävän. Kipu ja väsymys aiheuttivat shokin, jonka seurauksena pyörryin vessan lattialle. Kun heräsin, en tiennyt yhtään missä olen. Kaikkialla ympärillä näkyi vain kylmää kaakelia ja valkoista. Luulin oikeasti joutuneeni helvettiin (aikamoinen päätelmä jeppulalta!!!). Olin jo aika paniikissa ja haparoin hädissäni seiniä. Silloin jokin lämmin (ENKELI!!!) osui käteeni ja ohjasi sen vessan oven kahvalle. Pääsin ulos maanpäällisestä helvetistäni ja hoipuin suoraan ulos makaamaan auringonvaloon pihatielle. Olin onnellinen, enkä välittänyt siitä että olin alasti. Alushousut olivat jääneet helvettiin.

Helppoa sitä on auto-onnettomuudesta saada enkelipelastus, mutta kuinka moni muu on pelastettu helvetistä?

Guest kirjoitti:Mä olin ollut pahassa kolarissa paria vuotta ennen kuin tapasin Jehovan todistajia. Mun auto oli kolarin jälkeen niin lytyssä, että poliisit sano, että mun olis kaiken järjen mukaan pitänyt KUOLLA siinä kolarissa. Auto joutui suoraan lunastukseen, ja pikkupaikkakunnalla kun asuin kolari oli niin merkittävä tapaus, että siitä tehtiin lehteen juttu valokuvan kera. Dramaattisesta kolarista huolimatta en kuitenkaan loukannut muuta kuin polveni, ja sekin parani muutamassa viikossa. Viimeiset sanat, jotka muistan huutaneeni ennen rysäystä olivat "Herra Jumala, auta!"'

No, nyt Jehovan todistajat on selittänyt mulle, että sen takia pelastuin, että Jehova voisi käyttää mua saarnaamistyössään. Olen joutunut tuntemaan hirveää syyllisyyttä siitä, että olen saanut lahjaksi elämän, mutta silti en millään jaksa käyttää sitä Jehovan hyväksi, vaan mieluummin maailmalliseen työntekoon ja huvitukseen. en vain jaksa istua tylsääkin tylsemmissä kokouksissa ja turhaan rampata ihmisten ovilla, kun juuri kukaan ei reagoi positiivisesti. ON IHANAA OLLA ELOSSA, MUTTA SYYLLISYYS PAINOSTAA MUA KOKO AJAN! OLENKO ITSEKÄS PASKIAINEN, KUN PELASTUIN, MUTTA SILTI EN HALUA KÄYTTÄÄ ELÄMÄÄNI "OIKEIN"?????

Voit olla aivan varma, että samalla lailla huutavia oli espanjan lento-onnettomuuden koneessa satakertainen määrä. Tai silloin taannoin kun terroristit ajoivat koneet päin pilvenpiirtäjiä. Yläkerran äijällä tuntuu olevan vain kovin heikko kuulo ja hoksaa ilmeisesti vain ne joilla ääni on normaalia kantavampi.

Mä olin ollut pahassa kolarissa paria vuotta ennen kuin tapasin Jehovan todistajia. Mun auto oli kolarin jälkeen niin lytyssä, että poliisit sano, että mun olis kaiken järjen mukaan pitänyt KUOLLA siinä kolarissa. Auto joutui suoraan lunastukseen, ja pikkupaikkakunnalla kun asuin kolari oli niin merkittävä tapaus, että siitä tehtiin lehteen juttu valokuvan kera. Dramaattisesta kolarista huolimatta en kuitenkaan loukannut muuta kuin polveni, ja sekin parani muutamassa viikossa. Viimeiset sanat, jotka muistan huutaneeni ennen rysäystä olivat "Herra Jumala, auta!"'

No, nyt Jehovan todistajat on selittänyt mulle, että sen takia pelastuin, että Jehova voisi käyttää mua saarnaamistyössään. Olen joutunut tuntemaan hirveää syyllisyyttä siitä, että olen saanut lahjaksi elämän, mutta silti en millään jaksa käyttää sitä Jehovan hyväksi, vaan mieluummin maailmalliseen työntekoon ja huvitukseen. en vain jaksa istua tylsääkin tylsemmissä kokouksissa ja turhaan rampata ihmisten ovilla, kun juuri kukaan ei reagoi positiivisesti. ON IHANAA OLLA ELOSSA, MUTTA SYYLLISYYS PAINOSTAA MUA KOKO AJAN! OLENKO ITSEKÄS PASKIAINEN, KUN PELASTUIN, MUTTA SILTI EN HALUA KÄYTTÄÄ ELÄMÄÄNI "OIKEIN"?????

Tiukkana vaan... aina ne koittaa livistää vastuusta.

am-ha·’a’rets kirjoitti:No onneks ei käyny pahemmin!

Juu... se oli todella lähellä.

Nyt on sitten kova tappelu A-vakuutuksen kanssa (vastapuolen yhtiö) joka rupesi aivan naurettavaksi lunastushinnasta keskustelussamme. Ilmoitti tylysti että he eivät suostu mihinkään korjaustoimiin vaan maksavat nyt sen minkä aiheelliseksi katsovat ja lopuista saan tahdä valituksen ja hakea lisäkorvausta. Yhtiö toimintatapoineen on aivan perseestä. Olen kuullut sen kyllä jo useasti aiemminkin mutta ensikerran nyt on omalla kohdalla. Nuo ammattiautoilijat käyttävät sitä paljon ja ilmeisesti siksi (onnettomuuksien suuri määrä) eivät ole halukkaita korvaamaan asianmukaisesti. Onhan se selvää että osa ihmisistä tyytyy suoraan siihen mitä he suostuvat vapaaehtoisesti antamaan ja kun joku valittaa niin vasta sitten maksavat asianmukaisen korvauksen. Yhtiö saa siis oletettavasti mukavasti hyötyä tällä toimintatavallaan.

Nyt voisin oikeastaan jo edetä aiheessa.
En ymmärrä lainkaan sitä logiikkaa, miksi jotkut ihmiset olettavat olevan suojelusenkeleitä jotka joissain tälläisissa tilanteissa pelastaisivat ihmisiä. Vastaavasti tapahtuu runsaasti onnettomuuksia (viimeisin Espanjan lento-onnettomuus), joissa tuo suojelusenkeli on ollut teillä tietämättömillä tai jonnekkin sammuneena eikä ole lainkaan jeesannut autettavaansa.
Tuntuu aika epäoikeudenmukaiselta järjestelmältä, että välillä sattumanvaraisesti autettaisiin jotakin satunnaista kulkijaa mutta suurimmaksi osaksi viisveisattaisiin ihmisiä kohtaaviasta onnettomuuksista. Voisiko olla niin hölmöä Jumalaa joka on noin hölmön ja epätasa-arvoisen järjestelmän värkännyt? Vai onko sellaiseen uskovat ihmiset vain hölmöjä?

Jakke kirjoitti:Tuurilla pärjää aika hyvin ihan tällainen ateistikin.

Vuoan jo tokkiinsa

Pelottava tarina, Jaakko, ja hyvä ettei osunut. Vaikea tosiaan sanoa, mikä tuon "pakkoliikkeen" aiheutti. Monesti ihminen toimii tiedostamatta ja jopa liikkuu vaistojen ohjaamana. Se on pakollinen ominaisuus hengissä säilymisen kannalta. Monesti ehtisi sormensa rakoille polttamaan, jos ei tiedostamaton reaktio vetäisi sormea pois kuumalta levyltä. Mutta se siitä.

Yleisesti ottaen nämä "suojelusenkeli" tai vastaavat "jumala pelasti" -stoorit on jossain määrin jopa itsekkäitä. Esim. tällaisena päivänä, jona ilmeisesti toista sataa ihmistä on kuollut lento-onnettomuudessa Espanjassa, olisi lievästi sanoen omituista väittää itse olevan sen verran parempi kamu jumalan kanssa, että hän pelasti minut joltain onnettomuudelta. Mikä jostakin yksittäisestä ihmisestä tekisi niin tärkeän toiseen verrattuna?

Tuurilla pärjää aika hyvin ihan tällainen ateistikin.

Koska inhimillisyyteen kuuluu (luova) uteliaisuus, kerron yhden kokemuksistani. Tämä liittyy koulun joulujuhlaan ja tiernapoikiin ollessani noin 11-vuotias. Tapahtuma on kuitenkin kuta kuinkin hyvin muistissani.

Olimme siis koulun joulujuhlassa, salissa, minkä takaosassa oli parvi, missä osa oppilaista istui. Luokkatoverini Kuhlbergin Hannu, minä ja muistaakseni Lehtovaaran Pauli, istuimme tässä järjestyksessä varsinaisessa juhlasalissa oikealla toisessa rivissä keskikäytävältä. Tuolit, millä istuimme olivat istuinosaltaan noin 5 mm vaneria. Minä istuin hieman toisella "kankullani". Tiernapojat olivat juuri pyytäneet lanttia tai tähteensä kynttilänpätkää, kuten esitykseen kuului. Minä olin samalla hetkellä kuiskaamassa jotakin Paulin korvaan, kun samalla hetkellä, ikäänkuin pakkoreaktion omaisesti päätäni nykäistiin vasemmalle ja siinä samassa istumani tuolin istuinkanteen iskeytyi kolmiomainen lasinkappale lävistäen kannen kohdalta, missä pääni sekuntien murto-osaa aiemmin oli ollut. Muistaakseni Paulille ei tapahtunut mitään, kuten ei minullekaan, mutta Hannun oikeaan käsivarteen putosi melkoinen lasinkappale lappeelleen sellaisella voimalla, että käsi turposi, kuitenkaan aiheuttamatta enempää. Lattialla ympärillämme oli lasinkappaleita pystyssä. Olivat uponneet noin tuuman syvyyteen.

Lasinkappaleiden putoaminen aiheutui siitä, että joku parvella olleista heiitti kookkaan lantin tiernapojille osuen kuitenkin vahingossa silloisten loisteputkilamppujen noin 5-6 mm paksuun suojalasiin, mikä rikkoutui em. seurauksin.

En tänäkään päivänä osaa selittää, mikä liikutti pääni syrjään putoavalta lasinkappaleelta. Tosiasia on kuitenkin: ellei päätäni joku, mikä, kuka, tai jotain siihen suuntaan, olisi nykäissyt vasemmalle, en olis tässä ja nyt. Salin korkeus oli arviolta noin 6 metriä ja tämä riittää mainitun paksuisen lasinkappaleen pudotessa kallon halkaisemiseen. Kuten sanottu: muitakin "läheltäpiti", tai vastaavia tilanteita on kohdallani ollut. Mm. tästä syystä en voi kieltää Jumalan olemassaoloa sen enepää kuin enkeleidenkään.

Tarinani saattaa olla infantiili, mutta se on tosi. Toisaalta ns. "ihmeparantumisiin" ja yleensäkin ihmeellisyyksiin suhtaudun hyvin kriittisesti. Olen ollut tilaisuuksissa, joissa on puhuttu "kielillä" (lähinnä kuulosti teerten soidinnalta tai muulta pulinalta "Oo Jeesus"-säestyksin) ja joissa on ajettu pois "riivajia". Yhden olen henkilökohtaisesti nähnyt poistuvan ja se olin minä. En kerta kaikkiaan kestänyt enempää. Perusluterilaisuudessa on se hyvä puoli, että se ankkuroi jalat tiukasti maahan ryhtymättä enempiin "ihmeisiin".

No onneks ei käyny pahemmin!

Jakke kirjoitti:Nää suojelusenkelit on omituisia, ku ne kuitenki sallii nämä läheltäpiti-tilanteet. )

Ei suojelusenkelin hommakaan ole aivan helppo. Jos suojelualan alkeiskurssi ei ole sujunut kovin hyvin, ei ole ihme, ettei työura aina ala parhaalla mahdollisella tavalla.

Arto Paasilinna, tuo lööppien sankari, on kirjoittanut mainion kirjan, "Tohelo suojelusenkeli". Se on kirjoitettu vuonna 2004. Tuo opus kannattaa lainata kirjastosta tai ostaa hyvinvarustetusta antikvariaatista. Lainaan tähän kirjan takakannen tekstin:

Apu tulee ylhäältä!
Taivaalliset suojeluvoimat valtaavat ilmatilan ja liihottavat auttamaan ihmispoloja

Kerimäen valtaisan puukirkon vaiheilla on näkymättömän enkeliseurakunnan päämaja. Suojelusalan alkeiskurssilta on juuri valmistunut Sulo Auvinen, eläissään tosi tohelo mieheksi. Siksi hän saa helpon ensitehtävän. Suojeltavaksi tulee Aaro "Aaretti" Korhonen, onnellinen nelikymppinen, jolla on sekä aikaa että rahaa.

Sulo ryhtyy tohkeissaan toimeen, mutta pelkkä into ei riitä. Aaro saa huomata, että kaikki alkaa tökkiä eikä onnettomuuksilla ole loppua. Taivaallisen tunarin johdatus ajaa Aaron jopa tiukkaan kahden naisen loukkuun. Sulolla on siipi maassa ja itse Pirukin sotkeutuu peliin.

Joviaaliin tyyliin Arto Paasilinna ohjailee suojeltavan Aaron enkeleineen kohti palkitsevaa loppua, jossa onnen murusia riittää itse kullekin.

***

Kannattaa lukea.

Nää suojelusenkelit on omituisia, ku ne kuitenki sallii nämä läheltäpiti-tilanteet. Tai sit sun enkeli on vähemmän reipas ku minulla, mun kohdalle ku ei oo sattunu ees peltikolareita (paitsi niin, että oon ollu muiden kyydissä, mutta silloin kai homma on jonkun muun henk. koht. enkelin vastuulla? )