Kirjoittaja Vieras » 28.08.2008 23:17
En ole menettänyt uskoani, olin ev.lut. ja sitten välillä lahkossa ja nyt palaamassa kirkon piiriin. Tosin aikaisempi kristillinen uskonnollisuuteni jotenkin turmeltiin välillä lahkossa; loppuvaiheessa tuli väsymys ja eräänlainen burnoutin tuntemus aina, jos joku keskustelu vain edes sivusikin uskontoa. Uskonnosta tuli kirosana. Ennen pidin hengellisiä ihmisä jotenkin vakaumuksellisina ja aatteellisina ja nykynäkemykseni lähenee puheita "hihhuleista", josta sanasta en aikaisemmin edes pitänyt.
Haluaisin saada takaisin saman uskon, mikä minulla oli ennen, mutta oikeaa Raamattuakaan on vaikea lukea ilman, että lahkokokemukset nousisivat flash-backina mieleen. On tietysti vapauttavaa, että Kirkkoraamattu on eri sanoin käännetty kuin Uuden maailman käännös, se vähentää jehovantodistajuuden tunnelmaa lukiessa. Raamatun avaaminen vain väsyttää, vaikka kiinnostaakin kyllä, mutta nykyään muistan, että minulla ei ole uskonnollista pururataa juostavanani ja jotain suorituspakkoa tai säännöllistä Raamatun lukuohjelmaa tai tutkisteluaikataulua, pakollisia viikottaisia kirkossakäyntejä saati sitten velvollisuutta julistaa ajatuksistani kaillle otollisille joka käänteessä. Saan lukea myös vähän, jos mieli tekee, kohdan sieltä, toisen täältä. Kirkkoon en ole vielä jaksanut mennä, muttta ehkä ensi jouluna käväisen kuuntelemassa kauneimmat joululaulut tai muuta ohjelmaa.
On vaikeaa kuvailla jehovantodistajuuden vaikutusta, mutta olen havainnut, että ihminen saattaa olla syvemminkin vakaumuksellinen kuin keskiverto JT, vaikka ei hiiskuisi uskonnostaan toislle sanaakaan. Kristillisyys näkyy yleensä lähimmäisenrakkautena ja anteeksiantona ja suvaitsevaisuutena ja auttamisena, ei suorittamisena ja raportoimisena ja puheidenpitämisenä. En voi sanoa koskaan menettäneeni uskoani, mutta olen kokeillut kahta eri uskontoa, joista JT-uskonto vaikutti aluksi hyvältä, mutta syvemmin perehdettynä tuotti pettymyksen. Jos en olisi ollut aikaisemmin missään uskossa, ajattelisin, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia kuin JT:t ja olisin luultavasti ateisti, mutta koska muistoni ev. lut. ajalta ovat pääasiassa ihan hyviä, olen ajatellut palata ja liittyä kirkkoon kunhan JT-burn outiltani sinne asti joskus jaksan mennä. Haluaisin unohtaa ja saada entisen takaisin sellaisena kuin se joskus oli, mutta se ei liene koskaan täysin mahdollista.
En ole menettänyt uskoani, olin ev.lut. ja sitten välillä lahkossa ja nyt palaamassa kirkon piiriin. Tosin aikaisempi kristillinen uskonnollisuuteni jotenkin turmeltiin välillä lahkossa; loppuvaiheessa tuli väsymys ja eräänlainen burnoutin tuntemus aina, jos joku keskustelu vain edes sivusikin uskontoa. Uskonnosta tuli kirosana. Ennen pidin hengellisiä ihmisä jotenkin vakaumuksellisina ja aatteellisina ja nykynäkemykseni lähenee puheita "hihhuleista", josta sanasta en aikaisemmin edes pitänyt.
Haluaisin saada takaisin saman uskon, mikä minulla oli ennen, mutta oikeaa Raamattuakaan on vaikea lukea ilman, että lahkokokemukset nousisivat flash-backina mieleen. On tietysti vapauttavaa, että Kirkkoraamattu on eri sanoin käännetty kuin Uuden maailman käännös, se vähentää jehovantodistajuuden tunnelmaa lukiessa. Raamatun avaaminen vain väsyttää, vaikka kiinnostaakin kyllä, mutta nykyään muistan, että minulla ei ole uskonnollista pururataa juostavanani ja jotain suorituspakkoa tai säännöllistä Raamatun lukuohjelmaa tai tutkisteluaikataulua, pakollisia viikottaisia kirkossakäyntejä saati sitten velvollisuutta julistaa ajatuksistani kaillle otollisille joka käänteessä. Saan lukea myös vähän, jos mieli tekee, kohdan sieltä, toisen täältä. Kirkkoon en ole vielä jaksanut mennä, muttta ehkä ensi jouluna käväisen kuuntelemassa kauneimmat joululaulut tai muuta ohjelmaa.
On vaikeaa kuvailla jehovantodistajuuden vaikutusta, mutta olen havainnut, että ihminen saattaa olla syvemminkin vakaumuksellinen kuin keskiverto JT, vaikka ei hiiskuisi uskonnostaan toislle sanaakaan. Kristillisyys näkyy yleensä lähimmäisenrakkautena ja anteeksiantona ja suvaitsevaisuutena ja auttamisena, ei suorittamisena ja raportoimisena ja puheidenpitämisenä. En voi sanoa koskaan menettäneeni uskoani, mutta olen kokeillut kahta eri uskontoa, joista JT-uskonto vaikutti aluksi hyvältä, mutta syvemmin perehdettynä tuotti pettymyksen. Jos en olisi ollut aikaisemmin missään uskossa, ajattelisin, että kaikki uskonnot ovat samanlaisia kuin JT:t ja olisin luultavasti ateisti, mutta koska muistoni ev. lut. ajalta ovat pääasiassa ihan hyviä, olen ajatellut palata ja liittyä kirkkoon kunhan JT-burn outiltani sinne asti joskus jaksan mennä. Haluaisin unohtaa ja saada entisen takaisin sellaisena kuin se joskus oli, mutta se ei liene koskaan täysin mahdollista.