Kirjoittaja Vieras » 11.10.2008 22:42
Olin ev. lut. joka toimi JT-piireissä liian kauan ja olen nyttemmin ajatellut paluuta ev. lut. kirkon oppeihin jälleen. Minulle on valjennut uskonnon ja lahkon välinen suhde tavattoman kirkkaana valona ja siksi olen aikonut kertomallani tavalla toimia. Ratkaisu liittyy taustaani: uskontokunta, johon olen syntynyt, kelpaa minulle. Ymmärrän silti ex-jt:n valinnan ateistiksi erittäin hyvin.
JT-lahkoa en koskaan mieltänyt uskonnoksi. Siellä ei vedottu hurmoksellisuuteen, vaan uskonto vedettiin kylmäksi (kvasi)tieteeksi ja tiedolliseksi asiaksi. "Totuus". Tunne-elämä tuntui näivettyvän ja samoin usko yhtämatkaa. Kaikenlaiset vuosilukulaskennat ja tieteen vetämäminen perustelujen asemaan samalla kun sitä käytettiin lainauksissa hyvin kritiikittömästi oli silmiinpistävää. Tiedettä (kuten historiaa) käytettiin ja ei käytetty (evoluution tulokset). En voinut hyväksyä JT-uskoa "tieteellisenä", vaikka srk: vanhimmistostahan löytyi henkilöitä, jotka olivat valmiita tietämään kaikesta kaiken (heko, heko). Siellä oli kaikkien alojen asiantuntijoita. Papukaijoiminen rasitti minua hyvin paljon ja ajattelin aina, että eikö kukaan keksi mitään omaperäistä sanottavaa.
Kentällä tunsin itseni joskus huijariksi, joka vain on laskemassa suoritustuntejaan ja joka yrittää kalastaa uusia "opetuksia" haaviinsa puhumalla tietäväisesti seuran julkaisuista, joihin itsekään en luottanut. Aina piti keksiä kuulijaan vaikuttava "täky". Tuntea hänen taustaansa, jotta voisi vetää oikeasta narusta. Tietojen selville saamiseen käytettiin ulkopuolisesti neutraalia mukavaa jutustelua, jonka lomassa urkittiin täkytiedoiksi sopivia tietoja, joiden mukaan voisi valita lehtisen tai oppaan, joka vetoaisi tuohon uuteen uhriin seuraavalla kerralla. Tunsin itsessäni niljakasmaisuutta, mutta uskoin olevani suuren tehtävän asialla. Hyväksikäytin tässä myös sukulaisiani. Olin silti tarkka, en huijannut kenttätunteja raportteihin ja epäilen sen syyksi, etten oikein tahtonut kenttätovereita saada.
Arvostan ateisteja hyvin paljon, sillä he kykenevät osoittamaan elämän itsensä mielekkyyden. Oma paluuni kirkon helmaan olisi todennäköisesti JT-lahkon jälkeen ateismi, ellen olisi ollut lapsuudessani se, mikä olen ollut. Kirkkoon liittyminen takaisin on vienyt jo pari vuotta enkä ole sitä vielä tehnyt. Pitkälti se johtuu lahkon antamasta uskonnon yliannoksesta. Liityn kuitenkin mieluummin vähemmän fanaattisiin piireihin. Tällä hetkellä roikun virallisesti uskonnottoman henkilön identiteetissä (vaikken virall. ole ateisti), kunnes jonakin kauniina päivänä saan liityttyä takaisin sinne, mihin katson oikeasti kuuluvani. Sitten unohdan hihhuloinnit ja hörhöilyt kohdallani ja tyydyn siihen, mitä on tarjolla. Ateisteille on tarjolla omia liittojaan myös; luulisin, että sieltäkin voi joku löytää jotakin. Eikös puhuta vapaa-ajattelijoista?
Olin ev. lut. joka toimi JT-piireissä liian kauan ja olen nyttemmin ajatellut paluuta ev. lut. kirkon oppeihin jälleen. Minulle on valjennut uskonnon ja lahkon välinen suhde tavattoman kirkkaana valona ja siksi olen aikonut kertomallani tavalla toimia. Ratkaisu liittyy taustaani: uskontokunta, johon olen syntynyt, kelpaa minulle. Ymmärrän silti ex-jt:n valinnan ateistiksi erittäin hyvin.
JT-lahkoa en koskaan mieltänyt uskonnoksi. Siellä ei vedottu hurmoksellisuuteen, vaan uskonto vedettiin kylmäksi (kvasi)tieteeksi ja tiedolliseksi asiaksi. "Totuus". Tunne-elämä tuntui näivettyvän ja samoin usko yhtämatkaa. Kaikenlaiset vuosilukulaskennat ja tieteen vetämäminen perustelujen asemaan samalla kun sitä käytettiin lainauksissa hyvin kritiikittömästi oli silmiinpistävää. Tiedettä (kuten historiaa) käytettiin ja ei käytetty (evoluution tulokset). En voinut hyväksyä JT-uskoa "tieteellisenä", vaikka srk: vanhimmistostahan löytyi henkilöitä, jotka olivat valmiita tietämään kaikesta kaiken (heko, heko). Siellä oli kaikkien alojen asiantuntijoita. Papukaijoiminen rasitti minua hyvin paljon ja ajattelin aina, että eikö kukaan keksi mitään omaperäistä sanottavaa.
Kentällä tunsin itseni joskus huijariksi, joka vain on laskemassa suoritustuntejaan ja joka yrittää kalastaa uusia "opetuksia" haaviinsa puhumalla tietäväisesti seuran julkaisuista, joihin itsekään en luottanut. Aina piti keksiä kuulijaan vaikuttava "täky". Tuntea hänen taustaansa, jotta voisi vetää oikeasta narusta. Tietojen selville saamiseen käytettiin ulkopuolisesti neutraalia mukavaa jutustelua, jonka lomassa urkittiin täkytiedoiksi sopivia tietoja, joiden mukaan voisi valita lehtisen tai oppaan, joka vetoaisi tuohon uuteen uhriin seuraavalla kerralla. Tunsin itsessäni niljakasmaisuutta, mutta uskoin olevani suuren tehtävän asialla. Hyväksikäytin tässä myös sukulaisiani. Olin silti tarkka, en huijannut kenttätunteja raportteihin ja epäilen sen syyksi, etten oikein tahtonut kenttätovereita saada.
Arvostan ateisteja hyvin paljon, sillä he kykenevät osoittamaan elämän itsensä mielekkyyden. Oma paluuni kirkon helmaan olisi todennäköisesti JT-lahkon jälkeen ateismi, ellen olisi ollut lapsuudessani se, mikä olen ollut. Kirkkoon liittyminen takaisin on vienyt jo pari vuotta enkä ole sitä vielä tehnyt. Pitkälti se johtuu lahkon antamasta uskonnon yliannoksesta. Liityn kuitenkin mieluummin vähemmän fanaattisiin piireihin. Tällä hetkellä roikun virallisesti uskonnottoman henkilön identiteetissä (vaikken virall. ole ateisti), kunnes jonakin kauniina päivänä saan liityttyä takaisin sinne, mihin katson oikeasti kuuluvani. Sitten unohdan hihhuloinnit ja hörhöilyt kohdallani ja tyydyn siihen, mitä on tarjolla. Ateisteille on tarjolla omia liittojaan myös; luulisin, että sieltäkin voi joku löytää jotakin. Eikös puhuta vapaa-ajattelijoista?