Johanneksen poika kirjoitti:Entisenä yliopisto-opiskelijana parin pikkukirjan kahlaaminen itsekseen ei tuntunut mitenkään ylivoimaiselta, olihan kirjan alalaidassa apuna kysymykset.
Tämä oli yllätys. Ihan mielenkiinnosta: haluaisitko kertoa, että mitä opiskelit yliopistossa? Mihin vaiheeseen opinnot jäivät vai valmistuitko?
Etkös ole joskus aikaisemmin maininnut, että olet "kieli-rajoittunut" eli englantikaan ei oikein onnistu. Miten se on mahdollista kuitenkin lukio+yo pohjalla?
Vieras kirjoitti: Tämä oli yllätys. Ihan mielenkiinnosta: haluaisitko kertoa, että mitä opiskelit yliopistossa? Mihin vaiheeseen opinnot jäivät vai valmistuitko?
Etkös ole joskus aikaisemmin maininnut, että olet "kieli-rajoittunut" eli englantikaan ei oikein onnistu. Miten se on mahdollista kuitenkin lukio+yo pohjalla?
No eihän tuo mikään salaisuus ole, opiskelin 70-luvulla pari vuotta Oulun yliopistossa matematiikkaa, tietojenkäsittelyoppia ja tilastotiedettä. Totesin kuitenkin, että olin liian teoreettisessa oppilaitoksessa. Opinnot jäivät kesken. Olin kyllä suorittanut matematiikasta 5 cum laude -tason kurssia seitsemästä vaaditusta, tietojenkäsittelyopista approbaturin ja muutaman cum laude -kurssin ja tilastotieteestä approbaturin. Mutta siihen tyssäsi, liian tyhmä olin.
Vaihdoin sitten käytännöläheisempään alaan, jolla työskentelin 26 vuotta samassa insinööritoimistossa.
Tuo englanti ei oikein suju, lukiossa oli pitkä saksa, ja lyhyt englanti jäi hyvin vähälle. Toki minä turistienglannilla olen etelän maissa pärjännyt, ymmärrän kuitenkin kirjallista kieltä enemmän kuin puhuttua. Ja tietokoneiden kanssa joutuu englannilla pärjäilemään, mutta englannilla ei tuo "teokraattinen" sanasto oikein suju.
Olin ev. lut. joka toimi JT-piireissä liian kauan ja olen nyttemmin ajatellut paluuta ev. lut. kirkon oppeihin jälleen. Minulle on valjennut uskonnon ja lahkon välinen suhde tavattoman kirkkaana valona ja siksi olen aikonut kertomallani tavalla toimia. Ratkaisu liittyy taustaani: uskontokunta, johon olen syntynyt, kelpaa minulle. Ymmärrän silti ex-jt:n valinnan ateistiksi erittäin hyvin.
JT-lahkoa en koskaan mieltänyt uskonnoksi. Siellä ei vedottu hurmoksellisuuteen, vaan uskonto vedettiin kylmäksi (kvasi)tieteeksi ja tiedolliseksi asiaksi. "Totuus". Tunne-elämä tuntui näivettyvän ja samoin usko yhtämatkaa. Kaikenlaiset vuosilukulaskennat ja tieteen vetämäminen perustelujen asemaan samalla kun sitä käytettiin lainauksissa hyvin kritiikittömästi oli silmiinpistävää. Tiedettä (kuten historiaa) käytettiin ja ei käytetty (evoluution tulokset). En voinut hyväksyä JT-uskoa "tieteellisenä", vaikka srk: vanhimmistostahan löytyi henkilöitä, jotka olivat valmiita tietämään kaikesta kaiken (heko, heko). Siellä oli kaikkien alojen asiantuntijoita. Papukaijoiminen rasitti minua hyvin paljon ja ajattelin aina, että eikö kukaan keksi mitään omaperäistä sanottavaa.
Kentällä tunsin itseni joskus huijariksi, joka vain on laskemassa suoritustuntejaan ja joka yrittää kalastaa uusia "opetuksia" haaviinsa puhumalla tietäväisesti seuran julkaisuista, joihin itsekään en luottanut. Aina piti keksiä kuulijaan vaikuttava "täky". Tuntea hänen taustaansa, jotta voisi vetää oikeasta narusta. Tietojen selville saamiseen käytettiin ulkopuolisesti neutraalia mukavaa jutustelua, jonka lomassa urkittiin täkytiedoiksi sopivia tietoja, joiden mukaan voisi valita lehtisen tai oppaan, joka vetoaisi tuohon uuteen uhriin seuraavalla kerralla. Tunsin itsessäni niljakasmaisuutta, mutta uskoin olevani suuren tehtävän asialla. Hyväksikäytin tässä myös sukulaisiani. Olin silti tarkka, en huijannut kenttätunteja raportteihin ja epäilen sen syyksi, etten oikein tahtonut kenttätovereita saada.
Arvostan ateisteja hyvin paljon, sillä he kykenevät osoittamaan elämän itsensä mielekkyyden. Oma paluuni kirkon helmaan olisi todennäköisesti JT-lahkon jälkeen ateismi, ellen olisi ollut lapsuudessani se, mikä olen ollut. Kirkkoon liittyminen takaisin on vienyt jo pari vuotta enkä ole sitä vielä tehnyt. Pitkälti se johtuu lahkon antamasta uskonnon yliannoksesta. Liityn kuitenkin mieluummin vähemmän fanaattisiin piireihin. Tällä hetkellä roikun virallisesti uskonnottoman henkilön identiteetissä (vaikken virall. ole ateisti), kunnes jonakin kauniina päivänä saan liityttyä takaisin sinne, mihin katson oikeasti kuuluvani. Sitten unohdan hihhuloinnit ja hörhöilyt kohdallani ja tyydyn siihen, mitä on tarjolla. Ateisteille on tarjolla omia liittojaan myös; luulisin, että sieltäkin voi joku löytää jotakin. Eikös puhuta vapaa-ajattelijoista?
Moni on huolissaan siitä jehovantodistajuusasiasta niine kielteisine piirteineen, jotka ehkä ensiksi mieleen tulevan veriuhrin lisäksi lopulta käsittävät koko ihmisen nielemisen, niin että ensin poistuu ihmisestä itsenäisesti ajatteleva ihminen, persoonallisuus ja hänestä tulee papukaijaava painotuotteiden myyntirobotti, ja sen jälkeen vähitellen lahkolaitostuttuaan lahkolle testamenttinsa tekevä, lahkon sallimasti lapsuutensa maailmanlopun mallin uskon oppeja elättelevä, todellisuuspakoinen ja dementoituva, vähitellen lahkolle enempää hyötyä tuottamatta harmilliseksi käyvä kuolemaa odottava kohtalo, jonka haudalla sitten hänen ei-todistaja sukulaisilleen vain pidetään uljas värväyspuhe.
Moni toivoo, että "oma usko" työstetään kunnolla pesäeroon ja osataan näistä vaaroista varoittaa ainakin ja vähintään viattoman ihmisen uteliaana puheeksi ottaessa.
Ateismi maailman- tai elämänkatsomuksena näyttäisi ainakin kotimaisin mittarein mitattuna olevan entisten jehovantodistajien keskuudessa se todennäköisempi vaihtoehto. Eroammekohan todella näin merkittävästi muusta väestöstä Suomessa? Vai perustuikohan P. Hiltusen neljän prosentin arvio ateistien osuudesta väestössä kuinka vahvoille faktoille. No toki haastattelussa naureskeltiin vähättelevästi ylipäätään sille että joku voi olla ateisti, tyyliin että ateisti vain väittää olevansa ateisti. Metkaa että joku tietää paremmin toisen elämänkatsomukselliset asiat ja vakaumuksen.
"Jos Seura sanoisi minulle, että tämä kirja on musta vihreän sijaan, minä sanoisin: 'Kappas vaan, voisin vaikka vannoa, että se on vihreä, mutta jos Seura sanoo, että se on musta, niin se on musta!'" - Bart Thompson - piirivalvoja
Tarkoittaa, että jos pelottelee ateistiksi itseään kutsuvaa eräillä Raamatun jakeilla tms niin ateistille tulee hikikarpaloita otsalle ?
Ne otantapohjaiset tutkimukset ihmisten katsomuksista ovat luotettavia tai epäluotettavia sen mukaan mistä niitä katselee.
Jos kysytään ateistisuutta ja uskovaisuutta sekä toisessa kyselyssä sitten mitä tarkoittaa ateismi ym., vastausvaihtoehtona myös "en tiedä" ja "tiedän" niin Ojalan laskuopin kannattajan täytyy myös kääntyä mystikoksi jos haluaa kokonaisvaltaisen ymmärryksen tuloksista.
Keskushermosto ei ole tarkoitettu tarkkuuteen semmoisten asioiden tuotoksessa. Siellä on esim. se konditionaalinen vaihtoehto pukkaamassa esiin kysymyksen kielioppimuodosta huolimatta.
Järjestään näkee nuorten seksikokemuksien tuloksista että toisella sukupuolella niitä olisi enemmän ja toisella vähemmän, vaikka asiaan tarpeelliset elimet edellyttäisivät samoja prosenttilukuja tuloksiksi. Kumpikohan sukupuoli konditionaliseeraa kumpaankin suuntaan ?
Ex -uskovaisilla voi olla sellaisia muistoja "rakkaudesta keskuudessamme" että tunnevyöry ohjaa vastauksen suuntaa
Laitan tähän aktiivitodistajien kiusaksi seuraavaa
Forskning & Framsteg nro 7 kertoo "jag" -kirjoituksissaan (psykologiaa), mm ateistiksi itsensä sanova mainitsee neurotieteellisen tutkimustuloksen, jossa aivoja tarkkailevat tutkijat pystyvät jopa 10 sek. ennen henkilön päätöstä toteamaan, tuleeko hän painamaan nappia vas. vai oikealla sormella. mm. tämä tulos osoittaa ao:n mukaan sen, että ihminen tietoisena kannanottajana on harhakuvitelma.
Onko käsitys että jos kuivaa liitua työntää koulun taulua vasten, se saattaa päästää äänen, joka tuntuu hampaissa ? Tämä on joskus jossain selitetty niin, että ei se tunnu oikeasti hampaissa, vaan ääni on samanlainen jonka ihminen ollessaan vielä nelijalkainen eläin päästi nähdessään petoeläinvaaran ja jolloin siis tuli juosta ja kiivetä läheiselle kallion jyrkänteelle. Reaktiota ääneen siis evoluutio ei vain vielä olisi poistanut.
Vastasin uskovainen. Minut kasvatettiin todistajaksi, mutta lopulta parikymppisenä järjestöstä erotessani olin tullut siihen tulokseen ettei se ole mikään kunnon uskonto. Ainakaan minulle se ei antanut sitä mitä uskonnolta hain eli läheistä suhdetta ja todellista uskoa Jumalaan (tulipa aika jt-termeillä). Todistajuus tuntui toisaalta viisaalta ratkaisulta kun oli niin paljon sitä kirjallisuutta ja tutkimista ja aktiivista perehtymistä ja uskon toteuttamista hurmoshenkisen hihhuloinnin sijaan. Toisaalta suurin osa Tiedosta vaikutti ihmisten ennemmin kuin Jumalan keksimältä, samojen asioiden pyörittely ja ongelmakohtien välttely alkoi nyppimään. Tekniikkaa löytyi paljon mutta sielu siitä hommasta puuttui. Todistajuuden myötä menetin uskoni Raamattuun Jumalan sanana (jos sellaista uskoa nyt koskaan koinkaan) sekä kristilliseen Jumalaan. Ateisti en kuitenkaan ole. Sanoivat tutkimukset ja järjen ääni mitä hyvänsä, niin minä uskon että on olemassa jonkinlainen jumaluus, josta haluaisin epätoivoisesti saada tiedon ja oppia sen (ne?) paremmin tuntemaan. Kauteni todistajana vain vahvisti tätä pyrkimystä.
"On olemassa eräs kirous. Siinä toivotetaan:
Toivottavasti saat elää kiintoisia aikoja."
(Terry Pratchett)
Tämä oli yllätys. Ihan mielenkiinnosta: haluaisitko kertoa, että mitä opiskelit yliopistossa? Mihin vaiheeseen opinnot jäivät vai valmistuitko? 
