Veljesseura.org

Samat kysymykset voi hieman muuntaen soveltaa tilanteeseen jossa vanhempi/vaatija on JT ja lapsi/kohde haluaa jotain muuta....joskin JTsta lähtevällä on varsin todennäköisesti heikomat tsänssit saada palauteltua noita yhteyksiä sukulaisiin ilman takaisin paluuta (vaikkakin toki niitä poikkeuksiakin löytynee). Yleisimmin tosin taitaa mennä niin, että ei-JT puoli (ei koskaan mukana olleet tai lähtenyt) saa olla se joka joustaa.

Vartiotorni 1.12.2007 s.3
Historia osoittaa, että kilpailuhenki ja ennakkoluuloisuus ovat pitkään tehneet tyhjäksi kaikki toiveet yksimielisyyden saavuttamisesta, ja [u]uskonto on usein pikemminkin lietsonut erimielisyyden liekkejä kuin sammuttanut niitä[/u]. "Mikä tahansa ihmisiä jakava tekijä voi synnyttää vihamielisyyttä ja uskonto kuuluu niistä voimakkaimpiin", kirjoittaa James A. Haught. "Vaikka [u]uskonto[/u] yleisen käsityksen mukaan tekee ihmisitä 'hyviä', niin aivan ilmeisesti se [u]saa jotkut syyllistymään hirvättäviin tekoihin[/u]." Tiedekirjailia Steven Weinbergillä on samanlainen näkemys. Hän kirjoittaa: "[u]Siihen, että hyvät ihmiset tekisivät pahaa, tarvitaan uskontoa[/u]."

Vartiotorni 1.12.2007 s.6
Jeesus nimitti oman aikansa uskonnollisia johtajia "ulkokultaisiksi" ja sanoi heille: "Sattuvasti Jesaja profetoi teistä sanoessaan: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on hyvin kaukana minusta. Turhaan he jatkavat minun palvomistani, koska he opettavat ihmisten käskyjä oppeina.'" (Matteus 15:7-9.) ...
Kun ihmiset jäljittelevät Kristuksen rakkautta, ... He voivat esimerkiksi elää sen mukaan, mitä sanotaan yleensä kultaiseksi säännöksi. Jeesus Kristus sanoi: "[u]Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidän täytyy samoin tehdä heille.[/u]" (Matteus 7:12.) Tämän neuvon noudattaminen on auttanut monia voittamaan ennakkoluuloisuuden.

Vartiotorni 1.12.2007 s.7
On tietenkin epärealistista odottaa, että maailman kansat kehittäisivät siinä määrin lähimmäisen rakkautta, että maailma yhdistyisi. ...
Viime vuonna Jehovan todistajat käyttivät yli miljardi tuntia siihen, että he kävivät ihmisten luona ja puhuivat heille Raamatusta ja sen arvosta nykypäivän elämässä. [u]Jumalan sanan täsmällinen tuntemus on yhdistänyt miljoonia ihmisiä, joista jotkut hautoivat aikanaan vihaa toisiaan kohtaan[/u]. ...
Haluaisitko tietää enemmän Jumalan sanan Raamatun, yhdistävästä vaikutukseta? Jos haluat, niin ota yhteyttä paikallisiin Jehovan todistajiin ...

*****

Kommentti

- Onko oikein ettei isä anna poikansa valita omaa uskonnollista vakaumustaan?
- Onko oikein velvoittaa poika uskomaan oppeihin, joihin hän ei aidosti usko?
- Onko oikein vaatia uskonnon vapautta, jos sitä ei suoda omille lapsille?
- Onko oikein että uskonto erottaa lapset vanhemmistaan?
- Eikö lapsensa hylkääminen ole yksi hirvittävimmistä teoista mihin ihminen voi syyllistyä?
- Eikö ole ulkokultaista syyttää muun uskoista isää, jos hän hylkää Jehovan todistajaksi tulleen poikansa?
- Eikö ole ulkokultaista julistaa jäljittelevänsä Kristuksen rakkautta, mutta vihaa samanaikaisesti omaa lastaan?
- Jos isä tahtoo pojan rakastavan häntä, eikö hänen pitäisi ensin osoittaa rakkautta poikaansa kohtaan?
- Uskooko isä Jeesuksen kultaiseen sääntöön ja jos uskoo, pyrkiikö hän toimimaan sen mukaan?
- Uskooko isä, että tämän säännön noudattaminen auttaa häntä voittamaan ennakkoluulon poikaansa kohtaan?
- Onko poika isän mielestä hänen lähimmäisensä?
- Velvoittaako lähimmäisen rakkaus isää mitenkään, suhteessa poikaansa?
- Mikä on Raamatun opetusten arvo isän pojan välisessä suhteessa?
- Auttaako Jumalan sanan täsmällinen tuntemus isää lopettamaan vihan hautomisen poikaansa kohtaan?
- Haluaako joku sivullinen todella tietää enemmän Raamatun yhdistävästä vaikutukseta, havaitessaan mitä se saa aikaan peheissä, jossa lapset haluavat valita oman elämänkatsomuksensa?

[b]Oikeus valita oma uskonnollinen vakaumus[/b]

Seuraava lainaus Herätkää -lehdestä kertoo isästä, joka lopulta tajuaa poikansa oikeuden valita itselleen oma uskonnollinen vakaumus. Voisiko tämä auttaa niitä isiä ja äitejä joiden lapsi on valinnut toisenlaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen, kuin sen mikä heillä vanhempina on? Voisivatko he tämän isän tavalla tajuta lastensa oikeuden tehdä oma ratkaisunsa, ja myös oikeuden muuttaa jo mahdollisesti tehtyä ratkaisua? Sillä kunkin tulee tehdä uskonnollisesta vakaumuksestaan oma henkilökohtainen ratkaisu, eikä tyytyä vain vanhempien vakaumukseen, saati tyytyä vakaumukseen johon hän ei sisimmässään usko. Ratkaisu voi luonnollisesti olla sama kuin vanhemmilla, mutta se voi ja sen tulee saada olla myös eri kuin heillä, jos hän ei usko siten kuin he. Lasta ei tule syrjiä saati hylätä siksi, että hän tekee oman ratkaisunsa. Jehovan todistajat vetoavat usein ihmisoikeuksiin valita ja vaihtaa uskontoaan, mutta tätä oikeutta he eivät kuitenkaan suo omille lapsilleen. Tulee muistaa myös, että se totuus jonka lapset ovat oppineet Jehovan todistajien yhteydessä, ei enää monelta osin olekaan totuus. Siinä on lapsen puolelta jo kyllin perustetta harkita vakavasti asiaa ja siksi jopa tehdä ratkaisu erilaisen uskonnollisen elämänkatsomuksen puolesta.

Herätkää 8.6.1998 s.18-
Lähdin kotoa mukanani vain ylläni olevat vaatteet. ... Mikä voisi saada isän raivostumaan niin paljon, että hän ajaisi oman poikansa pois kotoa? Antakaahan minun kertoa, miten kaikki alkoi.
Vanhempani kuuluivat Armenian apostoliseen kirkkoon ... Nuorena olin päättänyt taistella oikeuden toteutumisen puolesta.
1980-luvulla, kun olin teini-ikäinen, enoni kertoi minulle kuitenkin jotain, joka alkoi muuttaa ajattelutapaani. Hän sanoi, että Kaikkivaltias Jumala tulisi pian korjaamaan kaikki epäoikeudenmukaisuudet. ... Olin haltioissani. Koska halusin tietää enemmän, aloin tehdä hänelle koko ajan kysymyksiä. Tämä johti raamatuntutkisteluun, jota pidettiin erään todistajan kotona. ...
Lopulta äiti sai kuulla, että olin tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Hän oli hyvin järkyttynyt ja käski minua lopettamaan Raamatun tutkimisen. ...
Kun isä sai tietää, että olin yhteydessä Jehovan todistajiin, hän raivostui. Hän uhkasi ajaa minut pois kotoa, ellen lopettaisi Raamatun tutkimista. Sanoin hänelle, etten aikonut tehdä sitä, koska se, mitä opin, oli totuus. Lopetettuaan huutamisen, karjumisen ja kiroilun hän alkoi itkeä kuin lapsi. ...
En kestänyt sitä painetta. Sanoin isälle, että tekisin kuten hän halusi, järkeilin itsekseni, että jatkaisin tutkistelua ja tulisin todistajaksi vanhempana. Olin silloin vasta 17-vuotias. ...
Seuraavien päivien aikana häpesin sitä, mitä olin tehnyt. Tunsin, että Jehova ei ollut hyvillään ... Olin kuitenkin vielä koulussa, ja vanhempani maksoivat koulunkäynnistäni aiheutuvat kulut.
Yli kahteen vuoteen en käynyt enoni luona enkä ollut missään yhteydessä todistajiin, koska tiesin vanhempieni seuraavan jokaista liikettäni. Eräänä päivänä vuonna 1989, kun olin 20-vuotias, tapasin sattumalta erään tutun todistajan. Hän kysyi hyvin ystävällisesti, halusinko tulla käymään hänen luonaan. Koska hän ei maininnut mitään Raamatun tutkimisesta, menin lopulta hänen luokseen.
Ajan mittaan aloin tutkia Raamattua ja käydä Jehovan todistajien kokouksissa valtakunnansalissa. ... Tuon saman vuoden elokuussa aloin myös kertoa toisille oppimistani asioista.
Siihen asti perheeni ei ollut tiennyt mitään. Muutamaa päivää myöhemmin seisoin kuitenkin jälleen isäni kanssa kasvotusten, mutta tällä kertaa olin paremmin valmistautunut yhteenottoon. Hän yritti kysyä tyynesti: "Poika, onko totta, että olet edelleen tekemisissä Jehovan todistajien kanssa?" Kyyneleet silmissä hän odotti vastaustani. Äiti ja sisareni itkivät hiljaa.
Selitin, että olin vasta hiljattain taas alkanut olla todistajien seurassa ja että olin päättänyt tulla itsekin todistajaksi. Sitten asiat etenivät hyvin nopeasti. Isä huusi: "Et ole enää minun poikani! Ulos tästä talosta heti, äläkä tule takaisin, ennen kuin olet jättänyt tuon uskonnon!" ...
Kuukautta myöhemmin lähdin maasta ja matkustin Kreikkaan. Sinne saavuttuani vihkiydyin Jehovalle ja minut kastettiin vihkiytymiseni vertauskuvaksi.
Seuraavat kolme vuotta asuin Kreikassa. Vaikka kirjoitin isälle useita kertoja, hän ei vastannut kirjeisiini. ...
Muutin takaisin ... vuonna 1992 ... Ilmoitin isälleni erään ystävän välityksellä, että haluaisin palata kotiin. Hän vastasi, että olin tervetullut, mutta vain, jos olin luopunut uskostani. Niinpä asuin seuraavat kolme vuotta vuokra-asunnossa. Sitten marraskuussa 1995 isä ... pyysi saada tavata minut. ... Aluksi minun oli vaikea uskoa sitä. Meninkin hyvin empien tapaamaan häntä. Se oli herkkä jälleennäkeminen. Hän sanoi, ettei enää välittänyt siitä, että olin todistaja, ja toivoi minun tulevan takaisin kotiin! ...
Ymmärrän, että isä uskoi vilpittömästi tekevänsä oikein vastustaessaan palvontatapaani. ...
Toivon, että jonakin päivänä isäni ja muut perheeni jäsenet omaksuisivat Raamattuun perustuvan toivoni tulevasta paremmasta maailmasta. ... silloin ihmisten ei tarvitse valita kahden heille niin kovin rakkaan asian välillä.

Herätkää 22.11.1998 s.9-12
Jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus; tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen. (Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 18. artikla) ...
Luojaa syvästi kunnioittava ihminen ei koskaan loukkaisi lähimmäisensä oikeuksia, koska ne ovat Jumalalta saatu perintö. Ihmisoikeuksien loukkaaja on perinnön riistäjä.

Itse muistan sen miten tuntui herättävän närää jo se että muutama erotettu olivat tulleet paikkaan x jossa oli suurin osa todistajia (isompi sukulaistapaaminen taisi olla). Osaa ei kaiketi häirinnyt, mutta jokunen korviin osunut kommentti oli tyyliin 'miten tuo/nuo kehtaa tänne tulla tai mitä ne tekee täällä, kun pitäis tietää paremmin ettei oo erotettuna asiaa..' jne. Ihan kaikkia edes muista, mut perus ajatus oli tuo. Mut jos miettii et paikalla olevat jakautui tyyliin todistajat, entiset ja jotkut ei ole koskaan olleetkaan niin olihan se vähän..eh..olkoon nyt vaikka älytöntä nipotusta JT:lta. :roll: Kun kuitenkin osaa porukasta ei tuo karttamis-sääntö edes mitenkään koskenut......

[quote="AchanBeroean"] Eli olisin valmis suosittelemaan tervehtimistä, vaikka vastausta ei tulisikaan. Asian voi nähdä pienenä provokaationa ja kiusantekona, mutta asia on sellainen, että karttamista harrastavalle henkilölle itselleen ja paikalla olevalle yleisölle voi tehdä hyvää huomata asian olevan nimenomaan ja vain jehovantodistajaosapuolen ongelma.

Jos luopiot kohteliaisuussyistä lähtevät mukaan lahkolaisten tervehdyskieltoleikkiin he vahvistavat lahkolaisen käyttäytymistä ja saavat sen tuntumaan luonnolliselta ja kaksisuuntaiselta käytökseltä, eikä lahkojohdon sanelemalta mielivaltaiselta määräykseltä.[/quote]

Kun mennään käytännön tasolle, niin jos on valittu tervehtiminen, sen on hyvä olla toistuvaa. Ensimmäisen ja toisen kerran jälkeenhän todistaja on vain tyytyväinen, että on noudattanut 'jehovansa määräystä' asiassa. Jos tervehtimisen lopettaa, todistaja pysyy kuvitelmissaan ja ne jopa vahvistuvat. Pidemmän päälle todistajan on huomattava, että kyse on todella yksisuuntaisesta taakasta, jota ainoastaan [i]hänen[/i] on noudatettava.

Itsehän en ole morjenstellut todistajia, ehkä syytä olisi.

[quote="AchanBeroean"]Mielestäni ... muille kannattaa korostaa ja näyttää, että karttamissääntö ja karttaminen ovat vain ja ainoastaan jehovantodistajien oma ongelma ja se ei koske luopio-osapuolta, joka kyllä tervehtii. Eli olisin valmis suosittelemaan tervehtimistä, vaikka vastausta ei tulisikaan. Asian voi nähdä pienenä provokaationa ja kiusantekona, mutta asia on sellainen, että karttamista harrastavalle henkilölle itselleen ja paikalla olevalle yleisölle voi tehdä hyvää huomata asian olevan nimenomaan ja vain jehovantodistajaosapuolen ongelma.[/quote]
Aivan, karttaminen ei ole kaksisuuntaista. Itse viime keväänä kävin tervehtimässä kädestä pitäen kahta vanhinta, toinen ei aluksi halunnut kätellä tällaista "hylkiötä", mutta lopulta hänkin vaivautuneesti kätteli. Huomasin heistä kyllä suunnatonta hämmästystä ja vaivautuneisuutta, mutta se oli heidän ongelmansa. Minä en ole laatinut karttamissääntöjä, en ole niiden sääntöjen alainen.

[quote="Hurri"]En tiedä mitä olin odottanut, mutta mitään ei tapahtunut. Isäni tervehti (kuulemma) vaimoani, mutta ei vaihtanut sanaakaan hänen kanssaan. Minua hän ei vilkaissutkaan. En kyllä tehnyt aloitetta itsekään, isäni oli kirjeitse tehnyt selväksi ettei halua olla kanssani missään tekemisissä, enkä aikonut järjestää kohtausta. Kun eräs vanhempi sukulainen varovasti kyseli, kerroin ettemme ole puheväleissä isäni jehovantodistajuuden takia. [/quote]

Minä, joka en kunnolla edes tuntenut ei-jehovantodistaja-isääni, joka kuoli ollessani teini-ikäinen, olen kovin teoreettinen lausumaan mitään jehovantodistajien isäsuhteista, mutta lausun silti.

Mielestäni viestinnässä karttamista harrastaviin jehovantodistajalahkolaisiin ja viestinnässä muille kannattaa korostaa ja näyttää, että karttamissääntö ja karttaminen ovat vain ja ainoastaan jehovantodistajien oma ongelma ja se ei koske luopio-osapuolta, joka kyllä tervehtii. Eli olisin valmis suosittelemaan tervehtimistä, vaikka vastausta ei tulisikaan. Asian voi nähdä pienenä provokaationa ja kiusantekona, mutta asia on sellainen, että karttamista harrastavalle henkilölle itselleen ja paikalla olevalle yleisölle voi tehdä hyvää huomata asian olevan nimenomaan ja vain jehovantodistajaosapuolen ongelma.

Jos luopiot kohteliaisuussyistä lähtevät mukaan lahkolaisten tervehdyskieltoleikkiin he vahvistavat lahkolaisen käyttäytymistä ja saavat sen tuntumaan luonnolliselta ja kaksisuuntaiselta käytökseltä, eikä lahkojohdon sanelemalta mielivaltaiselta määräykseltä.

Witlessille kommentti:

Minäpä tein toista kertaa (kolmas kerta toden sanoo) naimisiin mennessäni sellaisen ratkaisun, etten kutsunut yhtään JT-sukulaista häihini. Häiden jälkeen ilmoitin tapahtuneesta sitten tekstarilla. Vihkiminen tapahtui romanttisesti kyttälaitoksella (kun ei tuo eukkokaan kirkkoon kuulu), mutta juhlat oli toki ihan normaalisti järjestetty Kuopion Hotelli Rauhalahdessa.

Vaimon sukulaiset vähän ihmetteli asiaa ja selitinkin heille, että kun eivät kerran minun kanssa halua tekemisissä olla, niin mitäpä noita häihinkään kutsumaan... Enpä heitä itsekään kaivannut.

[quote="Utsi"]No, jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa (tai no joo..), joten minkäpä tuolle mahtaa.[/quote]
Olen eri mieltä. Karttamisasiassa Jehovan todistajat eivät tee [b]omaa[/b] ratkaisuaan vaan [b]Vartiotorniseuran[/b] ratkaisun. Se on jo valmiiksi mietitty, ja sitä on noudatettava, ellei halua vaikeuksia.

Tässä tuo [url=http://koti.mbnet.fi/jpoika/dokumentit/karttaminen.htm]kirottu oppi[/url]

Suututtaa kovasti aina lukea tuollaisista vanhemmista, jotka rakastavat enemmän lahkoa kuin lastaan. Onneksi olet kuitenkin tottunut tilanteeseen, joten luulen että tuo välirikko on suurempi menetys isällesi kuin sinulle. Ainakin toivon niin.

Jokaiselle, joka painiskelee saman asian kanssa tahtoisin vielä sanoa, ettei tuo karttaminen ole koskaan itse ansaittua. Itselläni oli sellaisia ajatuksia heti erotuksen jälkeen. Koska olin niin paha että minut erotettiin kuvittelin ansaitsevani henkisen kuoleman. Asia ei ole niin. Mikään teko ei ole niin paha, että oma isä voisi katkaista välit! Vaikka istuisi murhamiehenä linnassa, niin silti rakastavat vanhemmat tulisivat vierailemaan. Ainakin minä tulen pitämään poikaani mahdollisuuksien mukaan yhteyttä, vaikka hänestä tulisi pirihuora tai kierrosvalvoja.

Ajatus siitä, että esim tupakan polton vuoksi menettää koko sosiaalisen verkostonsa on naurettava, mutta kuitenkin totta. Silti puhutaan armosta ja oikeudesta. Jokainen tajuaa millainen saastainen uskonnon irvikuva lahko oikeasti on, miettiessään millaista hedelmää se tuottaa.

Karttamisssääntö on varmaan yksi jehovien epäinhimillisimmistä säännösitä. Ihmisten luonnolliset suhteet, rakkauden ja sukulaisuuden kautta koettu yhteys rikotaan ja korvataan valheelliseen uskoon perustuvalla kovalla ja raa'alla välttämiskäytöksellä. Pahinta on, että tilanne jatkuu monen kohdalla koko elämän ajan. Tämä on hyvä tietää jo silloin, jos alkaa tutkia jehovien kanssa tai harkitsee liittymistä lahkoon. Näitä mahdollisia seurauksia mukaan tulosta ja siitä eroamisesta ei kiinnostuneille koskaan kerrota. Ne paljastuvat valitettavan usein vasta liian myöhään.

Tuskinpa tuo tilanne oli mitenkään erityisen helppo isällesikään.

Itse olen eronnut srk:sta, ja vanhempani ovat yhteyksissä sen mitä nyt "pakko" on olla, eli äitini soittelee toisinaan, jos on olevinaan jotakin oikeata asiaa (jos ei ole niin keksii jotain). Isäpuoleni ei soittele lainkaan, mutta juttelee kyllä kanssani jos minä soitan (asuvat kauempana, joten näemme ehkä pari kertaa vuodessa).

Tiedän, että he kuitenkin välittävät minusta ja haluavat minulle hyvää. Kyllähän se tietysti nyppii, että srk:n vanhimmat tekevät heidän puolestaan suurimman osan ratkaisuista (eli ovat siis kysyneet vanhimmilta miten pitäisi suhtautua minuun jne). Eli itse koen tämän niin, että vanhempani piiloutuvat silloin toisten selän taakse, eivätkä ota vastuuta omista tekemisistään.

No, jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa (tai no joo..), joten minkäpä tuolle mahtaa.

Surullista luettavaa kuinka JT-ihmiset noudattaa VT:n määräyksiä!

Ihanaa että olet ottanut irtioton seurasta ja saat rakastaa lapsiasi ehdoitta ja arkeanne ei määrittele VT seura. Ehkä on helpompi olla kun muistaa että myös tälle karttavalla ihmiselle tämä tilanne on vaikea. Toki jokainen tekee itse valintansa ja onkin luonnollista tuntea surua jos ihmiselle on tärkeämpää totella jotain sydeemiä kuin rakastaa omaa lastaan. Sitähän ei tiedä miten tilanne tulevaisuudessa muuttuu. Mutta oman sydämesi tähden ei kannnata katkeroitua. Armo josta JT aikana ei paljon kuullut onkin hyvin tärkeä ehyttävä tekijä ihmiselle itselle ja ihmissuhteissa.

Minulla oli monia vaikeita vuosia kun olin toimeton, mutten karttamissäännön vuoksi uskaltanut ottaa virallista irtiottoa. Saatuani vaikean prosessin käyntiin päädyin eroamiseen, nyt kirje on lähetetty ja aika näyttää kuinka kuuliaisia lapseni ja heidän puolisoni ovat seuralle. Henkisesti olen yrittänyt valmistautua jopa täydellliseen hiljaisuuteen. Tokihan tämä tilanne on henkisesti hyvin kuormittava. On tärkeää vahvistaa muita ihmissuhteita ja hankkia itselle muuta elämää.

Toivon sinulle voimaa

[quote="Torninvartija"]Mun perheeni ei pidä muhun mitään yhteyttä, mutta puhuvat kyllä kanssani jos satumme tapaamaan esimerkiksi hautajaisissa. Hautajaiset on ainoa juhla, johon jehovantodistaja-sukulaiseni ovat toivottaneet minut tervetulleeksi.[/quote]
Olen miettinyt tätä häät vs. hautajaiset -kuviota aika paljon viime aikoina, syystä että olen menossa (toista kertaa) naimisiin. Tällä kertaa tietysti "maailmallisen" kanssa. Äitini ilmoitti morsiamelleni että kirkkoon hän ei tule, muuten häihin kyllä. Olen itse ollut äitini kanssa pikkupoikana sukulaisten kirkkohäissä, joten ilmeisesti poikkeus niihin osallistumisessa koskee lähinnä "luopiosukulaisia". Tai sitten äitini vain tulkitsee itse. Arvostan sitä että hän on tulossa häihin jos kirkko jätetään väliin.

Mutta ne hautajaiset. Olen ollut isoäitini hautajaisissa, joissa JT-äitini oli virsiä lukuunottamatta "täysillä mukana". Olen myös ollut itsemurhan tehneen JT-isän (ei siis omani) JT-hautajaisissa joissa vainajasta puhuttiin myönteiseen sävyyn.

Onko niin että häissä tyly Vartiotorni-linja pätee, mutta hautajaisten kohdalla vähän joustetaan, kun kyseessä on kuitenkin kuolema? Joka jollain tavalla paljastaa että ei sitä varmaa totuutta kuolemasta Organisaatiolla ihan täysin olekaan... Onko muilla kokemuksia?

[quote="madgyver"]Toivotaan vaan että uusi polvi olis edes vähän järkevämpi ja inhimillisempi eikä kovettaisi itseään ja sydäntään tuolla lailla.[/quote]

Se olisi toivottavaa, mutta yleensä on niin että nuorilla on usein tarve todistaa toisille yhteisön jäsenille olevansa esimerkillisiä yhteisön kannattajia. Näissä tapauksissa uskottavuus ja toisten hyväksyntä ja esimerkillisyyden leima saadaan ottamalla rooli ehdottomana järjestöjyränä. Tämä merkitsee sitä että karttamissäntöä tullaan vaalimaan ja ehkäpä myös tiukentamaan jatkossa.