Veljesseura.org

Tuolla jo muualla siteeraamallani JT-tuen sivulla on kohta, joka sai minut aikanaan ajattelemaan elämän tarkoitusta seurakunnasta lähdön jälkeen. Se ei liity niinkään elämänkatsomuksen löytämiseen, vaan ajankäyttöön ja tässä ja nyt elämiseen. Todistajien oravanpyörästä hyppääminen kun voi aiheuttaa turhautumista sen suhteen, miten runsaan vapaa-aikansa käyttää sen jälkeen.

"Irtauduttuasi todistajista huomaat, että sinulla on valtava määrä aikaa tehdä kaikenlaista. Älä hukkaa sitä siihen, että väsyneenä töistä palattuasi jäät lojumaan sohvalle. Hanki aktiivisia harrastuksia, valitse kansalaisopistosta kursseja tai aloita urheilulaji, jonka harjoittamisen jatkuva kokouksien aikataulu on estänyt. Näin pystyt myös paikkaamaan hävinneiden ystävyyssuhteiden aiheuttaman tyhjiön hyvin nopeasti. Suomi on onneksi täynnä erilaisia urheiluseuroja, joista saa yhdessä harrastamalla nopeasti uusia ystäviä.

Muista myös se, että et ole ainoa, joka on päättänyt lähteä todistajista. Aktiivisia entisiä todistajia, jotka pitävät toisiinsa yhteyttä on pelkästään Helsingin alueella kymmeniä. Keskustele muiden saman kokeneiden kanssa, joilla on paljon jaettavaa kanssasi. --

[i]Ennen kaikkea muista, että elät elämääsi nyt, et jossain mystisessä paratiisissa sitten joskus tulevaisuudessa. Vaikka pois lähteminen voi olla vaikeaa, niin ELÄMÄ alkaa Vartiotornin jälkeen.[/i]"

[url]http://web.archive.org/web/20060514072743/www.jttuki.info/pois.html[/url]

Kokouksista valmistautumisineen ja matkoineen jää helposti viikoittaista vapaa-aikaa lähes kymmenen tuntia. Se on paljon varsinkin työssäkäyvälle tai opiskelevalle. Aikaa jää siis pohdiskeluun, harrastuksiin ja kaikkeen siihen, mihin ei ennen ollut aikaa. Vaikkapa tapetin käpristymisen katseluun tai nettipalstalla roikkumiseen :D

Mää olin melko pitkään jehovantodistajuuden otteessa sen jälkeen kun mono heilahti. Kysymyksessä ei niinkään ollut se että uskoin kyseiseen oppirakennelmaan, kovin helpostihan olisin toimintani korjannut sen mukaiseksi, vaan pelkäsin että se sittenkin piti paikkansa. Pelkäsin harmagedonia. Pelkäsin jehovan teurastajaenkeli miikaelin kostoa. Pelkäsin korppeja jotka nokkisivat silmääni.

Kun vapauduin edellämainituista peloista, huomasin ettei uskonnolla tai jumalalla ole minulle mitään tarjottavaa. Minä olen tässä ja nyt, hyvine ja varsinkin huonoine puolineni. Elän todennäköisesti 70-90 vuotiaaksi, ellei "aika ja arvaamattomat tapahtumat" puutu peliin ennen sitä. Miksi tuhlaisin aikaani uskontoon, miksi tuhlaisin aikaani dialogiin jumalan kanssa jonka olemassaolosta en koskaan voi saada täyttä varmuutta. Hyvä ja moraalinen ihminen pystyn olemaan ihan näin iteksenikin. Ehkä jopa parempi kuin huonosti valitun jumalan oikkuja toteutellessa.

Minä olen Jehovan todistaja ajan jälkeen mennyt mukaan erillaisiin järjestötoimintoihin. Olen mm. mukana siivoojien kansainvälisessä Oikeutta siivoojille liikkeessä jossa toimin puheenjohtajana. Olen myös ateisti ja olen tullut siihen tulokseen ettei jumalan olemassa
oloa ole voitu tieteellisesti todistaa.
www.oikeuttasiivoojille.webs.com

[quote="sasisa"]Millainen teidän elämänkatsomuksenne on nykyään?[/quote]

Hukkasin maailmankatsomuksellisesti monia vuosia eroonpääsyni jälkeen. Minulle uskolla oli merkitystä, etenkin lapsena.

Jossain vaiheessa tajusin, ettei hyvien asioiden tarvitse mennä jt:n mukana. Sain "lapsenuskoni" takaisin, mutta hieman muuntuneena. Nimillä tai korulauseilla ei ole enää väliä.

[quote]Ehkä kuoleman jälkeen on jotain, ehkä ei. Ehkä viisainta on vain hyväksyä se, ettei tiedä.[/quote]

En pysty ajattelemaan, että kaikki olisi vain tässä ja nyt. Kaikkein eniten yritän tällä hetkellä uskoa ihmisiin. Luultavasti vielä kauan kuluu siihen, että hämmästelen, miten erilaisia ihmiset voivat uskomuksissaan ja kulttuureissaan olla :idea: ja kirjoitan ikään kuin pään sisäistä lokikirjaa tuosta kaikesta ihmettelystä.

Niin, luulen että monet ex-jt:t saattavat pitää Jehovan todistajien ja kristittyjen toimintaa samantyyppisenä, sillä onhan kysymys ylipäänsä uskosta Jumalaan.

Käsitys "uskojen" laadusta ja intensitetistä saattavat tarkentua myöhemmin niin, että erot voi huomata. Hillittyyn kristinuskoon eivät kuulu omien kantojen tuputtaminen tai fanaattisuus.

[quote="Vieras"]Kristillisyyttä voi toteuttaa itsekseen hiljaa vaikkapa antamalla almun kerjäläiselle tai auttamalla vanhan rouvan kadun yli.[/quote]

Myös ateisti tai agnostikko voi toimia ihan samoin.

Vasta täällä Helsingissä olen tutustunut kristittyihin, jotka elävät elämäänsä ja vakaumustaan kiihkottomasti. Tämän näkeminen vakuutti minut entistä enemmän siitä, että jehovantodistajien katsomus ja toimintatapa suck.

Minä olin aikoinaan noin kymmenisen vuotta sitten tiukkalinjainen ateisti, tosi vihainen ja katkera uskonnolle. Tämän vuoksi ymmärrän vieläkin jollain tavoin ateismia ja ateisteja.

Myöhemmin minusta tuli kiristitty, suuntaus tarkentui ortodoksiaksi.

Minä en enää muutaman vuoden jälkeen edes mieti, mitä todistajuuden jälkeen. Elämä on vaan jatkunut.

Muistan, että pitkään perustelin riveissä jatkamista tutuilla opetuslasten (?) sanoilla, jotka liittyivät siihen, että "minne me sitten menisimme" jos emme olisi Jeesuksen seuraajia. Nyt kun mulla ei ole riittävästi uskoa uskoa mihinkään uskontoon, olen vähitellen ymmärtänyt, että itse asiassa mun ei edes tarvitse mennä todistajuuden jälkeen minnekään, vaan kaikki mitä elämässäni tarvitsen, mulla on jo.

Suurin osa uskonnoista elää tulevaisuutta varten, joko paratiisia ja taivasta ajatellen. Helpottaa kummasti kun oivaltaa sen, että uskosta luopumiseen ei tarvitse mitään uutta tulevaisuudenuskoa vaan riittää, että alkaa elämään omaa elämäänsä tässä ja nyt, nauttien joka hetkestä ja jokaisesta rakkaasta ympärillään.

Uskonto on osa elämää monelle, mutta ei kuitenkaan mikään kiihkoasia, vaan sisäinen mielenrauhaa tarjoava lähde. JT:t ja ehkä entisetkin JT:t ehkä ajattelevat, että jos jollakin on usko, että se olisi joku kiihkoilun aihe tai jatkuvan saarnauksen aihe. Kristillisyyttä voi toteuttaa itsekseen hiljaa vaikkapa antamalla almun kerjäläiselle tai auttamalla vanhan rouvan kadun yli.

[quote="Vieras"]Katolinen ja luterilainen uskovat samaan jumalaan, mutta uskonnolliset opit ja käytännöt eroavat toisistaan. JT:t eivät usko kolminaisuuteen, joka taas luterilaiselle on selvää.[/quote]
Muslimit ja kristitytkin uskovat samaan jumalaan, koska Allah ja Elohim tarkoittavat samaa asiaa.

Eli kaiken järjen mukaan rauhan pitäisi vallita maapallolla, koska suurin osa ihmiskunnasta palvoo samaa Afrikan pohjoisosissa ja Lähi-idässä kehitettyä jumaluutta. On se kyllä kummaa, että uskovaiset ovat saaneet asiansa näinkin pahasti sekaisin :shock:

Olen palannut kristinuskon pariin. JT:t eivät mielestäni ole kristittyjä, vaan uususkonto ja lahko. Kristinusko laajasti ajateltuna on armelias uskonto, joka ei perustu suoritukseen. Ekumenia merkitsee erilaisten kristillisten yhteisöjen ja kirkkojen yhteistyöpyrkimyksiä. Katolinen ja luterilainen uskovat samaan jumalaan, mutta uskonnolliset opit ja käytännöt eroavat toisistaan. JT:t eivät usko kolminaisuuteen, joka taas luterilaiselle on selvää.

:oops: Jumalia on erilaisia, yritin sanoa. Sen tavallaan tietää siitä, että ne vaativat ihmiseltä erilaisia asioita. :oops:
Lisäys: Siis jos niitä yleensä on!
(Voi hyvä ihme mun kanssani!)

[quote="sasisa"]... en usko että enään liityn niistä mihinkään. En usko, että on virheetöntä uskontoa. Jos jumala on olemassa, uskon ettei hän välitä onko ihminen hindu vai katolilainen. Uskon että teoilla ja moraalilla on vain merkitystä. Ehkä kuoleman jälkeen on jotain, ehkä ei. Ehkä viisainta on vain hyväksyä se, ettei tiedä.[/quote]Omana mielipiteenäni sanon alkuun, ettei uskonnolla (otsikolla, viiteryhmällä, suuntauksella) ole mitään merkitystä. Ei kukaan kysy, onko 'passissasi' siniset vai punaiset kannet. Muuhun en ota kantaa, koska hindulaisuus ja katolisuus samassa lauseessa...

Lisäys: Ihmisellä on aivot, niitä on tarkoitettu käytettävän. Ihan kaikessa.

Kysymys on hiukan samanlainen, jos vaikka alkoholisti(lta) kysyy, että mitä hyvää tulee enää nousuhumalan jälkeen? Siihen voi vain sanoa rehellisesti, että ei mitään, koska riippuvuuden loppuessa tulee ensin päänsärkyvaihe ja sitten tasaantumisvaihe, mutta ei enää koskaan "nousua". Toisaalta ihminenhän voi aina palata "vartiotorninousuhumalaan" jos haluaa, mutta vanhemmiten annoksista tulee aina vaan suurempia ja/tai turruttavampia, koska nuorena ja uutuudenviehätyksessä koettua uskontopäihteen tuomaa euforiaa ei voida enää saavuttaa.

Kun katselee noita kaduilla ja ihmisten ovilla laahustavia pitkän linjan konkareita, jotka ovat liuottaneet aivonsa joko viinalla tai Vartiotornilla, niin säälin tunteita ei voi estää nousemasta esiin (vaikka joku viisas onkin joskus todennut säälin olevan sairautta).

Ei elämässä ole kysymys siitä, uskooko johonkin kolmanteen osapuoleen,jumalaan, saatanaan, vartiotorniseuraan... Elämässä on kysymys siitä, uskooko itseensä ja niihin valintoihin, joita on tehnyt. Tämä saattaa kuulostaa jarisarasvuomaiselta jeesustelulta, mutta niin se vain on.