Laitanpa itsekin joitakin kohtaamiani näkemyksiä joidenkin jehovantodistajien suhtautumisesta eri sairauksiin tai oireyhtmiin. En lukenut koko viestiketjua, joten en tideä onko siellä tällainen näkemys jo...
Minun kokemukseni rajoittuu lähinnä omaan x-seurakuntaan, jossa oli Downin syndroomaa sairastava mies vuosikymmeniä. Hän oli symppis tietty ja usein ajateltiin, että paratiisissa on kiva nähdä, kun hän tervehtyy. Näin ainakin otaksun...
Kuitenkin vanhimpana toimineen isäni suhtautuminen, kuten ehkä vanhimman veljenikin, sekä nuorimman siskoni suhtautuminen oli kaksijakoista, kun minua varoteltiin isäni taholta menemästä maailmallisen kanssa naimisiin, jopa sairaiden lapsien saannin uhalla, joka sai asian vaikuttamaan miltei kiroukselta, joka lankeaisi osakseni...Jokin sai uhman nousemaan päähäni entistä enemmän ja pidin pääni...
Kun sitten sain tytön, niin veljeni sanoikin tytöstäni, että "eihän se kävele eikä tee mitään, onko se kehitysvammainen?" Hän ei ollut nähnyt vielä juurikaan miltei vuoden ikäistä tyttöäni. (Olin aiemmin kertonut vanhemmilleni tytön olevan tarkkailussa kilpirauhas hormoonituotannon takia, koska ilmeisesti 1986 Tshernobylin laskeumien takia odottavan vaimoni puutarha ja puistotyöt olivat häirinneet kilpirauhasen toimintaa, mutta sitten kilpirahanen alkoi toimia eikä hormoonihoitoon tarvittu yhtään hoitoa).
Tietenkin jt veljeni on aina ollut töykeä moukka (valitettavasti) ja hänkin oli siis valmis uskomaan jonkinlaiseen rangaistukseen tavallaan sairaan lapsen muodossa, koska olin mennyt naimisiin maailmallisen kanssa.
Siskoni väitti myös lapseni oirelevan mielenterveydellisesti, koska olen "saatanallinen" ja se olisi seurausta erottamisestani.
Joten kyllä tällaisia "kypsiä" asenteita löytyy todistajilta, kuten niin monilta muiltakin - jostakin ne ovat saaneet alkunsa ja tulkinta Jumalan "rankaisemisesta kolmanteen tai neljänteen polveen isien pahojen tekojen tähden" liene saanut ajattelemaan tällaista veriota ja näkemystä kaikkein imbesiilisimmillä todistajilla.
Todistajuushan on silti pääopetuksista huolimatta täynnä vaiettuja omia näkemyksiä, tulkintoja ja henkilökohtaisia spekulaatioita kaikesta.
Minullakin on taipumus omiin tulkintoihin, kun mietin asiaa, että Jumala vastasi minulle, kun tyttöni lähti samana päivänä kävelemään, kun veljeni haukkui häntä edellä kuvailluin sanoin, että olin oikeassa!

Laitanpa itsekin joitakin kohtaamiani näkemyksiä joidenkin jehovantodistajien suhtautumisesta eri sairauksiin tai oireyhtmiin. En lukenut koko viestiketjua, joten en tideä onko siellä tällainen näkemys jo...
Minun kokemukseni rajoittuu lähinnä omaan x-seurakuntaan, jossa oli Downin syndroomaa sairastava mies vuosikymmeniä. Hän oli symppis tietty ja usein ajateltiin, että paratiisissa on kiva nähdä, kun hän tervehtyy. Näin ainakin otaksun...
Kuitenkin vanhimpana toimineen isäni suhtautuminen, kuten ehkä vanhimman veljenikin, sekä nuorimman siskoni suhtautuminen oli kaksijakoista, kun minua varoteltiin isäni taholta menemästä maailmallisen kanssa naimisiin, jopa sairaiden lapsien saannin uhalla, joka sai asian vaikuttamaan miltei kiroukselta, joka lankeaisi osakseni...Jokin sai uhman nousemaan päähäni entistä enemmän ja pidin pääni...
Kun sitten sain tytön, niin veljeni sanoikin tytöstäni, että "eihän se kävele eikä tee mitään, onko se kehitysvammainen?" Hän ei ollut nähnyt vielä juurikaan miltei vuoden ikäistä tyttöäni. (Olin aiemmin kertonut vanhemmilleni tytön olevan tarkkailussa kilpirauhas hormoonituotannon takia, koska ilmeisesti 1986 Tshernobylin laskeumien takia odottavan vaimoni puutarha ja puistotyöt olivat häirinneet kilpirauhasen toimintaa, mutta sitten kilpirahanen alkoi toimia eikä hormoonihoitoon tarvittu yhtään hoitoa).
Tietenkin jt veljeni on aina ollut töykeä moukka (valitettavasti) ja hänkin oli siis valmis uskomaan jonkinlaiseen rangaistukseen tavallaan sairaan lapsen muodossa, koska olin mennyt naimisiin maailmallisen kanssa.
Siskoni väitti myös lapseni oirelevan mielenterveydellisesti, koska olen "saatanallinen" ja se olisi seurausta erottamisestani.
Joten kyllä tällaisia "kypsiä" asenteita löytyy todistajilta, kuten niin monilta muiltakin - jostakin ne ovat saaneet alkunsa ja tulkinta Jumalan "rankaisemisesta kolmanteen tai neljänteen polveen isien pahojen tekojen tähden" liene saanut ajattelemaan tällaista veriota ja näkemystä kaikkein imbesiilisimmillä todistajilla.
Todistajuushan on silti pääopetuksista huolimatta täynnä vaiettuja omia näkemyksiä, tulkintoja ja henkilökohtaisia spekulaatioita kaikesta.
Minullakin on taipumus omiin tulkintoihin, kun mietin asiaa, että Jumala vastasi minulle, kun tyttöni lähti samana päivänä kävelemään, kun veljeni haukkui häntä edellä kuvailluin sanoin, että olin oikeassa! :wink: