Kirjoittaja J.H. » 15.08.2009 00:00
RaM kirjoitti:Missä määrin ihmisen tulee antautua toisen ihmisen tai jonkun jumaluuden palvelijaksi? Pitääkö ihmisen antaa riistää itseään tai alistua johonkin, mihin ei todellisuudessa haluaisi alistua? Saako ihminen kapinoida ja vaatia oikeudenmukaisuutta sekä itsensä arvostamista? Saako ihminen haluta olla ITSE johtaja?
Miksi ihmisen pitäisi olla nöyrä palvelija? Saako ihminen vaatia oikeutta olla saman arvoinen kaikkien toisen kanssa?
Mitä tuo "SAAKO ihminen" muka tarkoittaa? Siis kuka sen määrää "saako" vai "eikö saa"? Paitsi ihminen itse. Minä olen sillä lailla kai vajakki tai moraaliton ihan synnynnäisesti, etten ole koskaan ymmärtänyt tuollaista kysymystä. Tuohan kuitenkin olettaa jonkun absoluuttisen totuuden tai jumaluuden, joita en tosiaan näe. Länsimainen filosofiakin on sillä lailla uskonto, että se olettaa tuollaisia kysymyksiä ratkaistavaksi tosiongelmiksi. Platonin teoreettinen "Valtio" olikin "asiantuntijoiden" diktatuuri, käytännön sovellutuksia ovat myös nykyajan diktatuurit. Entäs jos asiantuntijat ovat tyhmiä? Ja entäs jos heillä totta kai on omat tavoitteensa, jotka eivät ole kaikkien tavoitteita? Päinvastoin kuin Platon minä sanoisin että Hyve ei ole Tietoa vaan Tieto on Hyvettä.
Minä koen niinpäin, että kyse on siitä, mitä itse kukin HALUAA. Kuulostaa varmaan pahalta. Mutta kun siihen "haluamiseen" voi meillä useimmilla liittyä myös myötätunto. Haluaa myös muille kuin itselleen hyvää. Ja siinä on tietysti intressieroja, haluaako hyvää vain itselleen, perheelleen, kansalleen, koko ihmiskunnalle vai luetaanko muutkin eläimet mukaan. Ja mitä se "hyvä" on.
Niin se vaan on, niin se käytännössä menee, vaikka eri kulttuurit väittävät erilaisia absoluuttisia totuuksia tai jumaluuksia. Rajoittavana tekijänä on tietysti maallinen laki, jota rikkoessaan voi joutua hankaluuksiin. Jotkut silti rikkovat lakiakin, paitsi oman edun vuoksi, myös niiden omien myötätunnon kohteiden hyväksi. Ja koska eivät pidä lakia absoluuttisena. On myös mahdollista noudattaa lakeja, vaikkapa liikennesääntöjä, koska kokee ne HYÖDYLLISENÄ, vaikka ei absoluuttisen pakottavana.
Kuitenkin ihan välttämättä tässä rajoitetussa maailmassa menee niin, että kun yhtä asiaa tai olentoryhmää puolustaa, silloin tekee välillisesti pahaa niille, joiden etuja sen oman myötätunnon kohteen edut haittaavat. Niin se vaan menee, eikä voi muuten mennäkään.
Ihan rehellinen väittely menisi niin, että ensin katsotaan onko vastapuolen faktatieto oikeaa ja valehdellaanko, sitten vain suostutellaan vastapuoltakin myötätuntoon samoihin kohteisiin kuin itse. Absoluuttiseen moraalin vetoaminen on silloin vain feikkaamista. Tai tyhmyyttä. Silti fiksummankin lienee pakko sellaiseen vedota, tyhmiä suostutellessaan.
[quote="RaM"]Missä määrin ihmisen tulee antautua toisen ihmisen tai jonkun jumaluuden palvelijaksi? Pitääkö ihmisen antaa riistää itseään tai alistua johonkin, mihin ei todellisuudessa haluaisi alistua? Saako ihminen kapinoida ja vaatia oikeudenmukaisuutta sekä itsensä arvostamista? Saako ihminen haluta olla ITSE johtaja?
Miksi ihmisen pitäisi olla nöyrä palvelija? Saako ihminen vaatia oikeutta olla saman arvoinen kaikkien toisen kanssa?[/quote]
Mitä tuo "SAAKO ihminen" muka tarkoittaa? Siis kuka sen määrää "saako" vai "eikö saa"? Paitsi ihminen itse. Minä olen sillä lailla kai vajakki tai moraaliton ihan synnynnäisesti, etten ole koskaan ymmärtänyt tuollaista kysymystä. Tuohan kuitenkin olettaa jonkun absoluuttisen totuuden tai jumaluuden, joita en tosiaan näe. Länsimainen filosofiakin on sillä lailla uskonto, että se olettaa tuollaisia kysymyksiä ratkaistavaksi tosiongelmiksi. Platonin teoreettinen "Valtio" olikin "asiantuntijoiden" diktatuuri, käytännön sovellutuksia ovat myös nykyajan diktatuurit. Entäs jos asiantuntijat ovat tyhmiä? Ja entäs jos heillä totta kai on omat tavoitteensa, jotka eivät ole kaikkien tavoitteita? Päinvastoin kuin Platon minä sanoisin että Hyve ei ole Tietoa vaan Tieto on Hyvettä.
Minä koen niinpäin, että kyse on siitä, mitä itse kukin HALUAA. Kuulostaa varmaan pahalta. Mutta kun siihen "haluamiseen" voi meillä useimmilla liittyä myös myötätunto. Haluaa myös muille kuin itselleen hyvää. Ja siinä on tietysti intressieroja, haluaako hyvää vain itselleen, perheelleen, kansalleen, koko ihmiskunnalle vai luetaanko muutkin eläimet mukaan. Ja mitä se "hyvä" on.
Niin se vaan on, niin se käytännössä menee, vaikka eri kulttuurit väittävät erilaisia absoluuttisia totuuksia tai jumaluuksia. Rajoittavana tekijänä on tietysti maallinen laki, jota rikkoessaan voi joutua hankaluuksiin. Jotkut silti rikkovat lakiakin, paitsi oman edun vuoksi, myös niiden omien myötätunnon kohteiden hyväksi. Ja koska eivät pidä lakia absoluuttisena. On myös mahdollista noudattaa lakeja, vaikkapa liikennesääntöjä, koska kokee ne HYÖDYLLISENÄ, vaikka ei absoluuttisen pakottavana.
Kuitenkin ihan välttämättä tässä rajoitetussa maailmassa menee niin, että kun yhtä asiaa tai olentoryhmää puolustaa, silloin tekee välillisesti pahaa niille, joiden etuja sen oman myötätunnon kohteen edut haittaavat. Niin se vaan menee, eikä voi muuten mennäkään.
Ihan rehellinen väittely menisi niin, että ensin katsotaan onko vastapuolen faktatieto oikeaa ja valehdellaanko, sitten vain suostutellaan vastapuoltakin myötätuntoon samoihin kohteisiin kuin itse. Absoluuttiseen moraalin vetoaminen on silloin vain feikkaamista. Tai tyhmyyttä. Silti fiksummankin lienee pakko sellaiseen vedota, tyhmiä suostutellessaan.