Kirjoittaja tuikku » 15.09.2009 09:51
Itselläni on kokemusta "seka-avioliitosta" niin päin, että aloin itse tutkia Jehovan todistajien kanssa kun avioliittomme oli melko alussa, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Mieheni oli kauhuissaan ja vastusti ankarasti koko touhua. Itse taas olin yli-innokas ja yritin kaikin tavoin saada hänetkin "kääntymään". Näin jälkeenpäin ajatellen me molemmat toimimme juuri niin, kuin ei olisi pitänyt. Kumpikin piti jääräpäisesti kiinni kannastaan, ja toisen hyvinvointi ja huomioonottaminen jäi taka-alalle.
Sanoisin, että seksi oli ongelmistamme pienin, vaikka tietysti huonot välit henkisellä tasolla vaikuttaa siihenkin. Ero Jehovan todistajan ajattelun ja ns. rivikansalaisen ajattelun välillä on niin suuri, että sen tähden kehoittaisin vakavasti harkitsemaan, kannattaako sellaiseen suhteeseen lähteä, jossa uskonto on väistämättä erottavana tekijänä. Lasten kasvatus myös aiheuttaa erimielisyyttä. Se, joka on jt, haluaa tietenkin opettaa lapsia siihen suuntaan, ja se, joka ei ole, kammoksuu sellaista opetusta.
Itse olin niin ahdistunut lopulta, että olisin eronnut miehestäni, mutta käsitin niin, että avioero ei ole sallittu ellei toinen ole tehnyt aviorikosta. Menin kasteelle. Avioliitto jatkui, mutta koskaan se ei ole ollut sitä, mitä se olisi voinut olla ilman tätä erimielisyyttä. Olemme halunneet kasvattaa lapsemme yhdessä kaikesta huolimatta.
Seurakuntalaiset olivat aina kovin kiinnostuneita siitä, mitä mieheni ajattelee, koska asumme pienellä paikkakunnalla, ja hän on ollut täällä "näkyvässä virassa" ja kaikkien tuntema. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hän olisi ollut kirkas helmi heidän kruunuunsa, jos olisin saanut hänet käännytettyä.
Sitä etäisyyttä, joka mieheni ja minun välillä on, kuvaa se, että en edes välittänyt kertoa hänelle, että olen eronnut Jehovan todistajista nyt, kun se tapahtui muutamia viikkoja sitten.Sillä ei enää tässä vaiheessa ole mitään merkitystä, se on liian myöhäistä. Eroni Jt:sta tapahtui "pehmeästi" niin, että olin melko pitkään toimeton, ja sitten vain lähetin kirjeen seurakunnalle. Ehdin olla järjestön touhuissa mukana kaiken kaikkiaan parikymmentä vuotta. Nyt ymmärrän, että se oli hukkaan heitettyä aikaa.
En tiedä, onko tästä vuodatuksesta kysyjälle mitään hyötyä. Toivon kuitenkin, että se saa hänet harkitsemaan tarkasti mihin on lähtemässä mukaan. En toki voi väittää, etteikö joku muu pari voisi onnistuakin elämään täyttä elämää kaikesta huolimatta. Sainpahan kirjoittaessani vähän omaa pahaa mieltäni puretuksi.
Itselläni on kokemusta "seka-avioliitosta" niin päin, että aloin itse tutkia Jehovan todistajien kanssa kun avioliittomme oli melko alussa, ja meillä oli kaksi pientä lasta. Mieheni oli kauhuissaan ja vastusti ankarasti koko touhua. Itse taas olin yli-innokas ja yritin kaikin tavoin saada hänetkin "kääntymään". Näin jälkeenpäin ajatellen me molemmat toimimme juuri niin, kuin ei olisi pitänyt. Kumpikin piti jääräpäisesti kiinni kannastaan, ja toisen hyvinvointi ja huomioonottaminen jäi taka-alalle.
Sanoisin, että seksi oli ongelmistamme pienin, vaikka tietysti huonot välit henkisellä tasolla vaikuttaa siihenkin. Ero Jehovan todistajan ajattelun ja ns. rivikansalaisen ajattelun välillä on niin suuri, että sen tähden kehoittaisin vakavasti harkitsemaan, kannattaako sellaiseen suhteeseen lähteä, jossa uskonto on väistämättä erottavana tekijänä. Lasten kasvatus myös aiheuttaa erimielisyyttä. Se, joka on jt, haluaa tietenkin opettaa lapsia siihen suuntaan, ja se, joka ei ole, kammoksuu sellaista opetusta.
Itse olin niin ahdistunut lopulta, että olisin eronnut miehestäni, mutta käsitin niin, että avioero ei ole sallittu ellei toinen ole tehnyt aviorikosta. Menin kasteelle. Avioliitto jatkui, mutta koskaan se ei ole ollut sitä, mitä se olisi voinut olla ilman tätä erimielisyyttä. Olemme halunneet kasvattaa lapsemme yhdessä kaikesta huolimatta.
Seurakuntalaiset olivat aina kovin kiinnostuneita siitä, mitä mieheni ajattelee, koska asumme pienellä paikkakunnalla, ja hän on ollut täällä "näkyvässä virassa" ja kaikkien tuntema. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hän olisi ollut kirkas helmi heidän kruunuunsa, jos olisin saanut hänet käännytettyä.
Sitä etäisyyttä, joka mieheni ja minun välillä on, kuvaa se, että en edes välittänyt kertoa hänelle, että olen eronnut Jehovan todistajista nyt, kun se tapahtui muutamia viikkoja sitten.Sillä ei enää tässä vaiheessa ole mitään merkitystä, se on liian myöhäistä. Eroni Jt:sta tapahtui "pehmeästi" niin, että olin melko pitkään toimeton, ja sitten vain lähetin kirjeen seurakunnalle. Ehdin olla järjestön touhuissa mukana kaiken kaikkiaan parikymmentä vuotta. Nyt ymmärrän, että se oli hukkaan heitettyä aikaa.
En tiedä, onko tästä vuodatuksesta kysyjälle mitään hyötyä. Toivon kuitenkin, että se saa hänet harkitsemaan tarkasti mihin on lähtemässä mukaan. En toki voi väittää, etteikö joku muu pari voisi onnistuakin elämään täyttä elämää kaikesta huolimatta. Sainpahan kirjoittaessani vähän omaa pahaa mieltäni puretuksi.