Veljesseura.org

[quote="Aaac"]Olipa hauska nähdä sua BlackWolf79! Tuuhan jatkossakin tapaamisiin. [/quote]

Samoin sua Aaac! Kirjainyhdistelmän takaa paljastui oikein Mainio kaveri :D. Todella mukavaa porukkaa oli paikalla, että kyllä uskaltaa ja kannattaa muidenkin jatkossa tulla ketkä vielä harkitsevat. Jos siis haluaa ja on mahdollista.

[quote]Jahka rohkaistut, voit kirjoittaa vähän elämäntarinaasi tuonne Kirjoittajien esittely -osioon.[/quote]

Kyyyllä, ilman muuta. Tarttee vaan kirjotella sitä tässä muutamana päivänä, saa ainakin jotain tekemistä.

Olipa hauska nähdä sua BlackWolf79! Tuuhan jatkossakin tapaamisiin.

Jahka rohkaistut, voit kirjoittaa vähän elämäntarinaasi tuonne Kirjoittajien esittely -osioon.

[quote="Nightderanger"]En tunne vuoden 1970 työlainsäädäntöä mutta eikös toi ollut silloinkin melko laitonta? Ei mitään perusteita edes sulle kerrottu missään vaiheessa?[/quote]
Eipä ole perusteluita toistaiseksi kuulunut. Silloin kun niitä kyselin, vastattiin: "Kyllä sinä tiedät". Ei sitä 22-vuotiaana mistään työlainsäädännöstä ollut kuullutkaan. Jokunen vuosi minun potkimiseni jälkeen potkaistiin myös seurakuntasisar (diakonissa) samasta firmasta samankaltaisesti. Hän vetosi ammattiliittoonsa: ei auttanut, fudua tuli.

[quote="RaM"]Minun kohdallani tunneriippuvuuden sekä pelkotilojen voittaminen tapahtui siis eksaktin tiedon avulla.[/quote]
Tieto voi todellakin vähentää tuskaa. :)

Minuakin auttoi tieto. En ollut aikonani kovin dogmaattinen Jehovan todistaja, vaan vanhempiensa mukana "Totuuteen" kasvanut. Aikuisena Jehovan todistajien oppien epäloogisuus alkoi kuitenkin vaivata. Muutama vuosi Jt-eroni jälkeen aloin opiskella teologiaa ensin avoimessa yliopistossa selvittääkseni, mistä kristinuskossa oikein on kyse. Klassista teologiaa opiskellessani tajusin hyvin nopeasti, että Jehovan todistajien opetukset "aidosta kristinuskosta" Jehovan todistajien uskonnon muodossa ovat roskaa. Myöhemmin hakeuduin yliopistoon.

Toinen tiedollinen vaihe tapahtui silloin, kun olin pääaineopinnoissani, jotka olivat laveasti ilmaisten kirkkososiologiaa. Oppiaineen tarkoituksena on tutkia, miten uskonnolliset yhteisöt toimivat. Kiinnostuin aiheesta. Eräänlaisena sivujuonteena selvittelin omia kokemuksiani ja ymmärsin, millaista on ollut elää suljetussa yhteisössä. Jälkeenpäin ajatellen koin nuo opinnot kovin vapauttavina.

En tunne vuoden 1970 työlainsäädäntöä mutta eikös toi ollut silloinkin melko laitonta? Ei mitään perusteita edes sulle kerrottu missään vaiheessa?

Silloin, kun minut vuonna 1970 ilman mitään syytä ilmoittamatta potkaistiin pois Pietarsaaren (evl) suomalaisen seurakunnan nuorisonohjaajan duunista, meni minulta pari vuotta hyvin intensiivisessä terapiassa, mutta tietty epämääräinen pelkotila ja häpeäntunne ahdistuksineen jäivät vielä useiksi vuosiksi vaikka niitä ammattiauttajankin kanssa käsiteltiin. Vasta 1990-luvun alkupuolella olin siinä määrin kasvanut ulos asiasta, että pystyin siitä avoimesti puhumaan, jolloin kokemuksen viimeisetkin traumat siirtyivät menneisyyteen siten, etteivät ne enää häiritse.

Kokemustani voi hyvinkin verrata JT-seurakunnasta erottamiseen. Kaikki erottamisen merkistöt täyttyivät. Ilmoitettiin puhelimitse myöhään illalla, en ollut saanut mitään huomautusta, varoitusta tai muuta, minua ei koskaan kuultu, syytä ei ilmoitettu, jäin totaalisen yksin, ns. kaverit kaikkosivat. Irvokkainta oli se, että erottajani pyyteli minua samaan paskapaikkaan takaisin parinn vuoden kuluttua. Turhaanpa pyyteli.

Kenties tämä menee OT:ksi, mutta osoittaa sen, miten sairas uskonnollinen yhteisö toimii muuallakin kuin JT-piireissä.

[quote="PAHA"]
Nyt on yli 10 vuotta ei-jehovantodistajana takana. Painajaiset jatkuvat, eli sikäli se häiritsee. Toki tiedän että koko uskonto on hevonpaskaa, mutta silti. "Kasvatus" aloitettiin kolmivuotiaana, jonka pitäisi olla rikos.[/quote]
Totta. Lapsesta mukana olleet ja aikuisena liittyneet ovat tämän suhteen varmasti eri asemissa. Ei aivopesun uhri pääse tunteistaan irti vain sillä, että päättää erota lahkosta (tai joutuu erotetuksi). On itsepetosta kuvitella, ettei mitään tarvitse tehdä itsensä auttamisen suhteen. Aivopesun kautta rakennetut mielenhallinnan elementit täytyy ensin purkaa, jotta kykenee jatkamaan eteenpäin ilman menneisyyden painolastia. Pelkästään niiden olemassaolon tiedostaminen ei paljoa auta.
Tunne on kaikkein voimakkain ihmisen elämää ohjaava voima.

Osa tarvitsee ulkopuolisen ammatti-ihmisen apua, toiset taas onnistuvat ajan kanssa itse korjaamaan psyykettään. Itse jouduin tekemään valtavasti työtä tietynlaisen uudelleen ohjelmoinnin kanssa, joka oli alussa ennen kaikkea oikean tiedon hankkimista ja sen vertaamista ohjelmoidun herkkäuskoisuuden luomiin illuusioihin. Tässä auttoi uskonnon 'totuutta' koskevat keskustelut (väittelyt) vanhinten kanssa (niin livenä, netissä kuin sähköpostissa tapahtuneet). Minun kohdallani tunneriippuvuuden sekä pelkotilojen voittaminen tapahtui siis eksaktin tiedon avulla.

Erilaiset ihmiset tarvitsevat varmaan erilaista apua, mutta kannattaa muistaa ettei pelkkä kädestä kiinni pitäminen kuitenkaan ketään auta, vaikka voi hetkellisesti helpottaakin oloa. Jos mielenhallinan mekanismia ei kunnolla pureta, on varma että erilaiset kummitukset jäävät elämään.

[quote="Johanneksen poika"][quote="BlackWolf79"]Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?[/quote]
On epärealistista odottaa, että Vartiotorniseuraan liittyvät asiat voisi 100% pyyhkiä mielestään pois. Jehovantodistajuus on kuin tatuointi, sitä ei saa mitenkään lähtemään kokonaan pois. Mutta toki sen saa häivytettyä elämästä niin, ettei se enää häiritse.
[/quote]
Nyt on yli 10 vuotta ei-jehovantodistajana takana. Painajaiset jatkuvat, eli sikäli se häiritsee. Toki tiedän että koko uskonto on hevonpaskaa, mutta silti. "Kasvatus" aloitettiin kolmivuotiaana, jonka pitäisi olla rikos.

[quote="Vieras"]
offtopikkia: Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..[/quote]
Hienoa kuulla! :D

[quote="Vieras"]Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..[/quote]
Jos siltä tuntuu. :D

[quote="BlackWolf79"]Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?[/quote]

Itse lueskelin puolisen vuotta näitä foorumeja ennen kuin lopetin kokouksissa käynnin. Parissa kuukaudessa unohtuivat kokousrutiinit ja pää oli selvä jt-valheista. Pystyi keskittymään normaalielämään, tästä iso kiitos "maailmalliselle" tyttöystävälle. Vieläkin joskus naurattaa ajatus, joka pyöri päässä ennen kuin löysin tänne foorumille (erään pdf:n kautta, kiitokset sen koostajalle); "nämä ovat nyt sitten niiden katkerien luopioiden puheita, valehteleevat minkä ehtiivät, ei niitä pidä tosissaan ottaa."

Takaisin aiheeseen; äkkiä ne jt-opit katoaa kun keksit itsellesi tekemistä ja alat rakentamaan elämääsi uudelleen. Ja varsinkin kun heität pois kaiken (=kirjallisuuden) jt:ista muistuttavan.

offtopikkia: Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..

[quote="Massetar"]Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.[/quote]
Tässä asiassa olen eri mieltä. Jos matka on päämäärää tärkeämpi, taaperramme turhaan. Pämäärä on aina kiintopiste, jota kohti elämä suuntautuu. Se, että päihtyneenä kirjoittaa, mitä kirjoittaa, saattaa krapulan jälkeen pään seestyttyä olla vallan toista. En silti mene kieltämään, etteikö sanontaan "In vino veritas" (viinissä on totuus) sisältyisi tiettyä totuutta.

Kun ihmisen "yliminä" on hetkeksi lamaantunut, saattaa henkilö lausua jotain todellisista tuntemuksistaan. On kuitenkin verrattomasti parempi tehdä ratkaisunsa selvin päin, kuten "Aaac" totesi, joskin päihtyneenä sanottu on osoittautunut usein hyvin oikeaan osuvaksi ainakin senhetkisestä tunnetilassa.

Eroaminen on näkemykseni mukaan helpoimmin kestettävissä oleva prosessi erottamiseen verrattuna, vallankin, kun erottamiseen sisältyy aina tietty nöyryytys, epäkelvoksi tekeminen. Eronnut on aina psykologisesti "niskan" päällä: minä sen tein, eivät toiset puolestani. Minä valitsin, toiset eivät valinneet puolestani.

Niin tai näin tosiasia on nykyään se, että tukea kyllä löytyy, mutta sen vastaanottaja sanelee ehdot. Tuen antajan tehtävänä on harkita, voiko hän auttaa vai onko syytä ohjata eteenpäin. Tämä ohjaaminen ei tarkoita näkemykseni mukaan "kyykyttämistä" tai "luukuttamista", vaan sen tosiasian toteamista, etteivät omat kyvyt tällä kertaa riitä. Tässä on hyvä "ensiavun" tuntea muita avun lähteitä ja tarpeen mukaan olla ohjaamassa ja myös auttamassa omaa asiakastaan ammattilaisten pakeille.

Tämä ei ole esim. vertaistuettavansa hylkäämistä (yhteydethän voivat säilyä) vaan omien kykyjensä tunnustamista. Usein tukija, tuettava ja ammattilainen voivat tehdä tuettavat tähän suostuessa varsin mainiota yhteistyötä tuettavan hyödyksi.

Olipa kyseessä ammattilainen tai vertaistukija, yhtä seikkaa en voi olla kyllin korostamatta. Tämä on luottamuksellisuus. Vaikka vertaistukijaa ei salassapito- ja vaitiolovelvollisuus nimenomaisesti koskisikaan, ei tästä näkemykseni mukaan missään tilanteessa tule poiketa. Kaikki, mitä tehdään, tehdään yksin tuettavan ehdoilla ja suostumuksella. Mitään ei tule tehdä ns. "selän takana".

[quote="BlackWolf79"]Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää? Tai ainakin suurin osa, ehkä jotkin asiat eivät helposti lähdekään kun vuosia on juntattu niitä mieleen. Haha, tuli mieleen että Vartiotornin varjo väijyy takana vielä jopa pitkänkin aikaa erottamisen/eroamisen jälkeen. Törkeää, lisää aikaa hukkaan! Pitäisi löytää jostain nosturi mistä roikkuu se iso metallipallo ketjussa ja PUM! Kiss your bricks goodbye! :lol:[/quote]

Riippuu vähän, että mistä vinkkelistä asiaa tarkastelee. Heti seuraavalla viikolla tunsin helpotusta ja vapautta, kun kokouksen aikaan makasin sohvalla ja katselin telkkaria. Vähemmän järkevää, mutta hyvin vapauttavaa oli mennä parvekkeelle tupakalle. Jotkut asiat siis muuttuivat samantien.

Jos elämässä on uutta sisältöä, kuten opiskelua tai työtä ja hyviä kavereita, "kotiutuminen" maailmaan saattaa olla hyvinkin nopeaa. Paljon riippuu myös siitä, miten pahasti on ollut tuon mainitsemasi mielenhallinnan alla. Huono omatunto saattaa vaivata vuosikausia, ellei sitten ole jo aikaisemmin sitä puuduttanut kaksoiselämää harrastamalla. Toisaalta, uudessa vapaudenhuumassa saattaa tehdä kaikenlaista vähemmän järkevää. Maailmaan kotiutuminen vaatii jonkinverran tähän kulttuuriin tutustumista. Maailmalliset kaverit auttavat tässä erittäin paljon.

Sanasto pysyy hyvin muistissa. Sanaston käyttöä oppii kyllä välttämään, mutta mielikuvista ei meinaa millään päästä eroon. Joku kaveri käy salilla joka toinen ilta kuntoilemassa ja monessa ammatissa työaluetta kutsutaan kentäksi. Aina kalskahtaa korvaan. Exien tapaamisissa slangi palaa käyttöön melko vaivattomasti.

Itse olen melko uskonnollinen ja olen yrittänyt tutustua uusiin uskontoihin. Opetukset ovat tosi tiukassa. On ollut vaikeuksia oppia muistamaan muiden uskontojen tulkintoja ja niiden perusteita. Helpommalla pääsee, kun ensin romuttaa vanhat käsitykset.

Aika paljon pystyy sillä nosturin pallolla räsäyttämään palasiksi kerralla. Eniten pystyy muuttamaan omaa asennettaan. Elämänsä suunnan voi itse valita. On kuitenkin asioita, joita ei pääse karkuun. Omat muistot eivät häviä mihinkään. Historiaa ei voi muuttaa. Suurimman voimavaran saakin ehkä siitä, kun ymmärtää asioiden hyvät puolet. "Olen juuri tällainen, koska elämäni on ollut sitä mitä se on ollut." "Tiedän, mitä on kuulua voimakkaaseen uskonnolliseen yhteisöön. Miten voin hyödyntää tätä kokemusta?" Varaudu kuitenkin siihen, että kauas saattaa olla pitkä matka. Aina ei pääse junalla tai lentokoneella, joskus on pakko kävellä. Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

En halua masentaa ketään, mutta on arvioitu, että suljetusta uskonyhteisöstä toipuminen kestää yhtä kauan kuin sisällä oloaika. Tällaisen vähän epämääräisen arvion olen kuullut. Käsittääkseni sisällä oloaika tarkoittaa kaikkein aktiivisinta aikaa, eli JT:llä vaikkapa aikaa kasteesta toimettomuuteen/eroon. Jos eroa valmistelee jo seurakunta-aikana (hankkii seurakunnan ulkopuolisia ystäviä, lukee kriittistä tutkimustietoa jne.), on se jo itse asiassa osa toipumista. Jos seurakunnasta tulee äkkilähtö täysin valmistautumatta erottamisen muodossa, voi erottamisen jälkeinen toipumisaika olla pitkä.

Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllistä ja riippuu tietysti siitä, miten syvällä uskossa on ollut ja millaisia kokemuksia seurakunnassa on kokenut. Ja mitä itse asiassa toipuminen tarkoittaa? Missä vaiheessa ihminen on toipunut? Itse ajattelen niin, että kun pystyy antamaan anteeksi niille, jotka eivät paremmasta tienneet, on jo aika lailla toipunut. Sitä ennen tunteet vaihtelevat vihan ja takaisinpaluuhalujen välillä laimentuen vähitellen.

Mielestäni vuosia JT:nä ollut ei voi toipua hetkessä. Joka näin väittää itselleen käyneen, on jättänyt koko JT-asian käsittelemättä. Silloin voi vielä vuosien jälkeen tulla flashbackeja, masennusta ja ahdistusta. Tunteet pitää käsitellä, jotta voi todella siirtyä eteenpäin.

[quote]Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?[/quote]

Jehovantodistajien tai paremminkin Vt-seuran oppi on hyvässä muistissa ja päivitän sitä jossain määrin "todistuksen vuoksi". Oikeastaan hain koko ajan uusia näkökulmia elämään vaikka todistajana ollessani keskityinkin oppimallani doktriinilla "voittamaan" muut näkökulmat ja koitin pönkittää vt totuutta, mutta se oli kuin itseään vastaan käytyä taistelua ja mitä enemmän hyväksyin itseäni ja arvostin omaa ajattelua sitä vähemmälle kävi opittu mielenhallinta, kunnes itsensä hyväksyminen kokonaisuudessaan on saanut minut hyväksymään muidenkin valinnat ja arvostamaan heidän "terveitä" näkökulmia - prosessi on kestänyt about 5 vuotta.