Meistä ne jotka ovat eronneet järjestöstä itse?..

[BlackWolf79]

Heippa kaikille! Tässä uutena äänenä (tekstinä? ) kyselen paljon kokeneempien taustaa. Ne jotka ovat eronneet itse järjestöstä (tai muuten vain asiasta osaavien tietoa), minkälaisia tekstejä/kirjeitä laitoitte eteenpäin "järjestölle"? Syy miksi kysyn on se, että tarvitsisin apua/neuvoa todella lyhyen ja napakan erokirjeen tekoon (copy paste tyyliin, aivan sama onko jonkun mielestä tylyä, säästää aikaa). Sellaisen ettei kukaan entisistä "ystävistäni", eli vanhimmiston osasta, jotka sen lukevat jaksa vaivata itseään takiani voidakseen "keskustella" kanssani. Onko jotain suht neutraalia mallia olemassa? En jaksa (vaikka toisaalta tietysti omantunnon mukaan pitäisi) tehdä mitään pitkää selitystä kaikista niistä epäraamatullisista opetuksista, jotka jo pelkästään riittävät perusteeksi eroamiselle. Jotain "kiva, kiitti (?!), moi" tyyliin? Öhm, varmaankin tästä jo sai joku sen kuvan mitä halusin kysyä. Kiitos suuresti Kaikista kommenteista jo etukäteen!

(PS. Typeriin ja asiattomiin "Vieraiden" kommentteihin en vastaa. Mikä on typerä ja asiaton kommentti? Oma aiheeni, joten minä päätän, vastaamalla tähän hyväksyt sen asian ) ) (PSS. tämä Kaikki on kirjoitettu hyvin humaltuneessa tilassa, joten ei aivan selvintä (?!) tekstiä)

[Aaac]

Hei ja tervetuloa palstalle!

Napakoin teksti voisi olla tällainen. Onhan se vähän tyly, mutta vetoamalla lakiin saat heidät pois niskastasi.

Jehovan todistajien XX seurakunta

Tällä kirjeellä eroan Jehovan todistajista. En halua, että minuun otetaan minkäänlaista yhteyttä. Ottamalla yhteyttä minuun syyllistytte uskonnonvapauslain rikkomukseen, ja teen yhteydenotoista rikosilmoituksen.

Aika ja paikka
ALLEKIRJOITUS
nimenselvennys eli oma nimesi selvästi kirjoitettuna

Kannattaa kuitenkin selvin päin palata palstalle ja kuunnella muidenkin ehdotuksia. Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta ruveta erittelemään syitä eroosi.

Muista, että seurakunnan vanhemmilla ei ole mitään todellista valtaa sinun ylitsesi. Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Eroamalla jehovantodistajista eroat seurakunnasta ja samalla maistraatti poistaa kohdaltasi merkinnän jehovantodistajuudesta.

Helpointa olisi tietysti tehdä eroilmoitus maistraatissa, mutta sillä tavalla ei saa vanhimpia karistettua kannoiltaan.

[sorbet]

Minä olen.

Laitoin hyvin lyhyen kirjeen tyyliin Minä (nimi) haluan erota Jehovan todistajista. Eikä siinä paljon muuta ollut allekirjoituksen lisäksi. Hyvin asia tuli heille selväksi

[PAHA]

Minkälaisia tekstejä/kirjeitä laitoitte eteenpäin "järjestölle"? Syy miksi kysyn on se, että tarvitsisin apua/neuvoa todella lyhyen ja napakan erokirjeen tekoon.

Juridisesti on täysin riittävää kertoa vapaamuotoisesti paperilla että haluaa erota Jehovan todistajien yhteisöstä ja/tai seurakunnasta. Lisäksi riittää paikka, päiväys, nimmari ja sen selvennys.

Itse soitin tutulle vanhimmalle ja pyysin ohjeet, mutta sitä ei tarvita jos kirjoitat edellisen kappaleen mukaisen sisällön. Helppo homma kuin mikä.

[Arskavain]

No, minut kyllä erotettiin, mutta tänä päivänä voin saboa, että "olen eronnut", sillä henkinen riippuvuus "pakotti", minut menemään vaikeimman kautta. Monien erotettujen kamppailu onkin "tiedostamatonta eroamista" ahdistavasta ympäristöstä.

Itse voisin nykyään vaikka puhetta pitäessäni erota järjestöstä, kun paljastaisin näkemyksiäni "totuudesta", joka on Jehovan todistajien mantra sana.

Oman mielipiteen sanominen - se on elämänhallintaa se .

[BlackWolf79]

Kiitos kaikille neuvoista! Siinä tulikin tiedot nopeasti ja napakasti . Saa vihdoinkin asian hoidettua lopullisesti. Ja kun sitten vaan pääsee siitä mielenhallinnasta ja muista tarpeettomista jehovantodistajuuteen liittyvistä asioista eroon niin woohoo. Vaikka voikin mennä joku tovi.

Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää? Tai ainakin suurin osa, ehkä jotkin asiat eivät helposti lähdekään kun vuosia on juntattu niitä mieleen. Haha, tuli mieleen että Vartiotornin varjo väijyy takana vielä jopa pitkänkin aikaa erottamisen/eroamisen jälkeen. Törkeää, lisää aikaa hukkaan! Pitäisi löytää jostain nosturi mistä roikkuu se iso metallipallo ketjussa ja PUM! Kiss your bricks goodbye!

[Johanneksen poika]

Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?

On epärealistista odottaa, että Vartiotorniseuraan liittyvät asiat voisi 100% pyyhkiä mielestään pois. Jehovantodistajuus on kuin tatuointi, sitä ei saa mitenkään lähtemään kokonaan pois. Mutta toki sen saa häivytettyä elämästä niin, ettei se enää häiritse.

Omaa historiaa ja menneisyyttä ei voi muuttaa, siihen ei voi enää mitenkään vaikuttaa. Voimme vaikuttaa vain nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. On parasta vain hyväksyä se historia, mikä omalle kohdalle on sattunut, ja ottaa se eräänä elämänvaiheena huomioon.

[laureena]

Hei!

Mulla tulee kuluneeksi jo 4 vuotta, kun minut erotettiin. Parhaiten jaloilleen auttoi läheisten tuki, jotka eivät olleet JT:tä, harrastukset, opiskelu ja sitten pääsin psykologille ja sitä kautta terapiaan. Voimille tämä koko prosessi otti ja välillä kävin vähän laataamossa, mutta elossa ollaan Vertaistuki on yksi tosi tärkeä asia.
Tsemppiä ihan hirveästi sulle BlackWolf!

[Arskavain]

Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?

Jehovantodistajien tai paremminkin Vt-seuran oppi on hyvässä muistissa ja päivitän sitä jossain määrin "todistuksen vuoksi". Oikeastaan hain koko ajan uusia näkökulmia elämään vaikka todistajana ollessani keskityinkin oppimallani doktriinilla "voittamaan" muut näkökulmat ja koitin pönkittää vt totuutta, mutta se oli kuin itseään vastaan käytyä taistelua ja mitä enemmän hyväksyin itseäni ja arvostin omaa ajattelua sitä vähemmälle kävi opittu mielenhallinta, kunnes itsensä hyväksyminen kokonaisuudessaan on saanut minut hyväksymään muidenkin valinnat ja arvostamaan heidän "terveitä" näkökulmia - prosessi on kestänyt about 5 vuotta.

[Aaac]

En halua masentaa ketään, mutta on arvioitu, että suljetusta uskonyhteisöstä toipuminen kestää yhtä kauan kuin sisällä oloaika. Tällaisen vähän epämääräisen arvion olen kuullut. Käsittääkseni sisällä oloaika tarkoittaa kaikkein aktiivisinta aikaa, eli JT:llä vaikkapa aikaa kasteesta toimettomuuteen/eroon. Jos eroa valmistelee jo seurakunta-aikana (hankkii seurakunnan ulkopuolisia ystäviä, lukee kriittistä tutkimustietoa jne.), on se jo itse asiassa osa toipumista. Jos seurakunnasta tulee äkkilähtö täysin valmistautumatta erottamisen muodossa, voi erottamisen jälkeinen toipumisaika olla pitkä.

Tämä on kuitenkin hyvin yksilöllistä ja riippuu tietysti siitä, miten syvällä uskossa on ollut ja millaisia kokemuksia seurakunnassa on kokenut. Ja mitä itse asiassa toipuminen tarkoittaa? Missä vaiheessa ihminen on toipunut? Itse ajattelen niin, että kun pystyy antamaan anteeksi niille, jotka eivät paremmasta tienneet, on jo aika lailla toipunut. Sitä ennen tunteet vaihtelevat vihan ja takaisinpaluuhalujen välillä laimentuen vähitellen.

Mielestäni vuosia JT:nä ollut ei voi toipua hetkessä. Joka näin väittää itselleen käyneen, on jättänyt koko JT-asian käsittelemättä. Silloin voi vielä vuosien jälkeen tulla flashbackeja, masennusta ja ahdistusta. Tunteet pitää käsitellä, jotta voi todella siirtyä eteenpäin.

[Massetar]

Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää? Tai ainakin suurin osa, ehkä jotkin asiat eivät helposti lähdekään kun vuosia on juntattu niitä mieleen. Haha, tuli mieleen että Vartiotornin varjo väijyy takana vielä jopa pitkänkin aikaa erottamisen/eroamisen jälkeen. Törkeää, lisää aikaa hukkaan! Pitäisi löytää jostain nosturi mistä roikkuu se iso metallipallo ketjussa ja PUM! Kiss your bricks goodbye!

Riippuu vähän, että mistä vinkkelistä asiaa tarkastelee. Heti seuraavalla viikolla tunsin helpotusta ja vapautta, kun kokouksen aikaan makasin sohvalla ja katselin telkkaria. Vähemmän järkevää, mutta hyvin vapauttavaa oli mennä parvekkeelle tupakalle. Jotkut asiat siis muuttuivat samantien.

Jos elämässä on uutta sisältöä, kuten opiskelua tai työtä ja hyviä kavereita, "kotiutuminen" maailmaan saattaa olla hyvinkin nopeaa. Paljon riippuu myös siitä, miten pahasti on ollut tuon mainitsemasi mielenhallinnan alla. Huono omatunto saattaa vaivata vuosikausia, ellei sitten ole jo aikaisemmin sitä puuduttanut kaksoiselämää harrastamalla. Toisaalta, uudessa vapaudenhuumassa saattaa tehdä kaikenlaista vähemmän järkevää. Maailmaan kotiutuminen vaatii jonkinverran tähän kulttuuriin tutustumista. Maailmalliset kaverit auttavat tässä erittäin paljon.

Sanasto pysyy hyvin muistissa. Sanaston käyttöä oppii kyllä välttämään, mutta mielikuvista ei meinaa millään päästä eroon. Joku kaveri käy salilla joka toinen ilta kuntoilemassa ja monessa ammatissa työaluetta kutsutaan kentäksi. Aina kalskahtaa korvaan. Exien tapaamisissa slangi palaa käyttöön melko vaivattomasti.

Itse olen melko uskonnollinen ja olen yrittänyt tutustua uusiin uskontoihin. Opetukset ovat tosi tiukassa. On ollut vaikeuksia oppia muistamaan muiden uskontojen tulkintoja ja niiden perusteita. Helpommalla pääsee, kun ensin romuttaa vanhat käsitykset.

Aika paljon pystyy sillä nosturin pallolla räsäyttämään palasiksi kerralla. Eniten pystyy muuttamaan omaa asennettaan. Elämänsä suunnan voi itse valita. On kuitenkin asioita, joita ei pääse karkuun. Omat muistot eivät häviä mihinkään. Historiaa ei voi muuttaa. Suurimman voimavaran saakin ehkä siitä, kun ymmärtää asioiden hyvät puolet. "Olen juuri tällainen, koska elämäni on ollut sitä mitä se on ollut." "Tiedän, mitä on kuulua voimakkaaseen uskonnolliseen yhteisöön. Miten voin hyödyntää tätä kokemusta?" Varaudu kuitenkin siihen, että kauas saattaa olla pitkä matka. Aina ei pääse junalla tai lentokoneella, joskus on pakko kävellä. Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

[Jaakko Ahvenainen]

Muista myös, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.

Tässä asiassa olen eri mieltä. Jos matka on päämäärää tärkeämpi, taaperramme turhaan. Pämäärä on aina kiintopiste, jota kohti elämä suuntautuu. Se, että päihtyneenä kirjoittaa, mitä kirjoittaa, saattaa krapulan jälkeen pään seestyttyä olla vallan toista. En silti mene kieltämään, etteikö sanontaan "In vino veritas" (viinissä on totuus) sisältyisi tiettyä totuutta.

Kun ihmisen "yliminä" on hetkeksi lamaantunut, saattaa henkilö lausua jotain todellisista tuntemuksistaan. On kuitenkin verrattomasti parempi tehdä ratkaisunsa selvin päin, kuten "Aaac" totesi, joskin päihtyneenä sanottu on osoittautunut usein hyvin oikeaan osuvaksi ainakin senhetkisestä tunnetilassa.

Eroaminen on näkemykseni mukaan helpoimmin kestettävissä oleva prosessi erottamiseen verrattuna, vallankin, kun erottamiseen sisältyy aina tietty nöyryytys, epäkelvoksi tekeminen. Eronnut on aina psykologisesti "niskan" päällä: minä sen tein, eivät toiset puolestani. Minä valitsin, toiset eivät valinneet puolestani.

Niin tai näin tosiasia on nykyään se, että tukea kyllä löytyy, mutta sen vastaanottaja sanelee ehdot. Tuen antajan tehtävänä on harkita, voiko hän auttaa vai onko syytä ohjata eteenpäin. Tämä ohjaaminen ei tarkoita näkemykseni mukaan "kyykyttämistä" tai "luukuttamista", vaan sen tosiasian toteamista, etteivät omat kyvyt tällä kertaa riitä. Tässä on hyvä "ensiavun" tuntea muita avun lähteitä ja tarpeen mukaan olla ohjaamassa ja myös auttamassa omaa asiakastaan ammattilaisten pakeille.

Tämä ei ole esim. vertaistuettavansa hylkäämistä (yhteydethän voivat säilyä) vaan omien kykyjensä tunnustamista. Usein tukija, tuettava ja ammattilainen voivat tehdä tuettavat tähän suostuessa varsin mainiota yhteistyötä tuettavan hyödyksi.

Olipa kyseessä ammattilainen tai vertaistukija, yhtä seikkaa en voi olla kyllin korostamatta. Tämä on luottamuksellisuus. Vaikka vertaistukijaa ei salassapito- ja vaitiolovelvollisuus nimenomaisesti koskisikaan, ei tästä näkemykseni mukaan missään tilanteessa tule poiketa. Kaikki, mitä tehdään, tehdään yksin tuettavan ehdoilla ja suostumuksella. Mitään ei tule tehdä ns. "selän takana".

[Vieras]

Miten muilla, kauanko kesti saada opetukset, tavat, sanasto, mielenhallinta, muut asiat, pois ja palata siihen omaan elämään mitä olisi pitänytkin elää?

Itse lueskelin puolisen vuotta näitä foorumeja ennen kuin lopetin kokouksissa käynnin. Parissa kuukaudessa unohtuivat kokousrutiinit ja pää oli selvä jt-valheista. Pystyi keskittymään normaalielämään, tästä iso kiitos "maailmalliselle" tyttöystävälle. Vieläkin joskus naurattaa ajatus, joka pyöri päässä ennen kuin löysin tänne foorumille (erään pdf:n kautta, kiitokset sen koostajalle); "nämä ovat nyt sitten niiden katkerien luopioiden puheita, valehteleevat minkä ehtiivät, ei niitä pidä tosissaan ottaa."

Takaisin aiheeseen; äkkiä ne jt-opit katoaa kun keksit itsellesi tekemistä ja alat rakentamaan elämääsi uudelleen. Ja varsinkin kun heität pois kaiken (=kirjallisuuden) jt:ista muistuttavan.

offtopikkia: Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..

[Jaakko Ahvenainen]

Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..

Jos siltä tuntuu.

[Kaarmis]

offtopikkia: Hitsi, suuressa kiitollisuudenvelassa olen tälle foorumille, pitäsiköhän rekkautua ja avautua enemmänkin..

Hienoa kuulla!