Veljesseura.org

Mie olin röyhkeä ja ajoissa aina salilaa että saan eturivistä paikan. Siellä sai olla rauhassa kun salin muoto oli sellainen että puhujakaan ei sinne nähnyt kunnolla! Saati muut. Siellä odottelin alkua ja kun loppui olin jo takin kanssa autossa

Jos jollain oli asiaa niin minut löysi sieltä

Johanneksen poika kirjoitti:Seurakunnan kokouksin tyhjänpäiväinen jutustelu saattoi sisältää mm. näitä elementtejä:
- Miten menee? - Siinähän se, niin kuin jäitä polttelis.
- Joko oot lomas pitänyt? Kaksi vaihtoehtoa: Kyllä tai ei. Sitten ei taas olekaan mitään sanottavaa.
- Sulla on uusi tukka ja laukku!
- jne. tosi "syvällistä" tai "syvältä" miten sen nyt ottaa.

Turhuuksien markkinoilla pidetään huutokauppaa

JarkkeParkkeBabylon5 kirjoitti:Muistan kerran kun , minulta seurakunnan kokouksessa kysyttiin , että "Miten hurisee?" , niin vastasin täysin rehellisesti , että "tosi huonosti" .

Usein tuollaisen kysyjä ei todellisuudessa haluakaan tietää, miten menee.

Itse kärsin JT-aikoinani smooltookista, mikä oli tyhjänpäiväistä. Kokouksessa joku saattoi kysyä, että "miten menee", ja juuri kun oli aloittamassa vastausta, tämä olikin jo siirtynyt seuraavan kohdalle samoin kysymyksin: "miten menee".

Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt vikkelästi tehdä vastakysymys: "Haluatko todella tietää, ja haluatko pitkän vai lyhyen version"?

Seurakunnan kokouksin tyhjänpäiväinen jutustelu saattoi sisältää mm. näitä elementtejä:

- Miten menee? - Siinähän se, niin kuin jäitä polttelis.
- Joko oot lomas pitänyt? Kaksi vaihtoehtoa: Kyllä tai ei. Sitten ei taas olekaan mitään sanottavaa.
- Sulla on uusi tukka ja laukku!
- jne. tosi "syvällistä" tai "syvältä" miten sen nyt ottaa.

Koska Jehovan todistaja on uskontonsa ja Vt-seuran "elävä mainoskilpi" , niin hänen on aina mainostettava myönteisesti järjestön kokouksia ja konventteja , ettei hän vain tuottaisi häpeää Jehovan nimelle.

Jos Jehovan todistaja voivottelee rehellisesti , että voi,voi kun taas pitää lähtee kokoukseen ja on niin tylsää siellä , niin vaikka hän toimii täysin rehellisesti , niin siihen kyllä puututaan ennen pitkää , ja hänen seuraansa aletaan tätä ennen jo varomaan.


Eli rehellisyys on kielletty myös , jos se aiheuttaa häpeää Jehovalle.

Tiettyyn rajaan asti rehellisyys onkin väärin , ja epärehellisyys oikein.

Minä olin aika rehellinen , kun en ollut onnellinen , toin sen esiin . Jos minulla oli hyvä mieli toin senkin esiin , mutta normaalilla tavalla. Ja koska enemmän olin aina onneton rehellisesti , niin seuraani alettiin karttamaan - vaihdoin aina seurakuntaa silloin ja muutin pois.

Muistan kerran kun , minulta seurakunnan kokouksessa kysyttiin , että "Miten hurisee?" , niin vastasin täysin rehellisesti , että "tosi huonosti" .

Oli tosi ikävää , etten voinut olla onnellinen "ainoan tosi jumalan järjestössä - elävänä mainoskilpenä" . Olin liian rehellinen siihen.
Vaikka olisin kovasti halunnut olla onnellinen. Kukapa ei haluaisi , mutta onnea ei voi teeskennellä silloin , jos on liian rehellinen.

Ja huomasin heti , että se oli "väärä vastaus" , he hämmentyivät ja lähtivät pois luotani.

VE kirjoitti:Mieheni äiti jaksaa aina olla iloinen siitä miten virkistävää konventissa ja kokouksissa käynti on.

Olen kuullut täysin päinvastaisiakin näkemyksiä "konventtien iloista". Kukaties olen jehovantodistajuuteen nähden siinä asemassa, että minulle uskaltaa puhua rehellisestikin tuntemuksistaan -ja hyvä niin.

Tuttuja nimiä

VE kirjoitti:Mikäköhän sen herran nimi oli, joka piti konvassa puheita ja herätteli ihmisiä "huutamalla" aina välillä käsittämättömän äänekkäästi mikkiin ? On käsittääkseni poistunut jo keskuudestamme.

Erkki Kankaanpää, entinen haaratoimiston koordinaattori, tai Kalle Salavaara, pohjoisen palosireeni.

Muistan että muutaman kerran on ollut sellainen olo kentän jälkeen että on tullut tehtyä ns, hyvä teko. Kokouksista oli ihana päästä kotiin. Ikinä ne ei ollu kivoja asioita tai niissä olisin viihtynyt. Konventeissa ne ulkopuoliset asiat oli kivoja eli kavereiden kanssa vietetty aika esim. Käytiin syömässä ja muuten liikuttiin porukassa.

Harvat puheet sai aikaan mitään iloa tai vau elämystä! Vaadin paljon että jaksan keskittyä.

Mieheni äiti jaksaa aina olla iloinen siitä miten virkistävää konventissa ja kokouksissa käynti on. Olen JarkkeParken kanssa samaa mieltä, se on vaan se sellainen tunne siitä että tuli jotenkin "tehtyä hyvää" ja ilo siitä että se on saatu pois päivänjärjestyksestä. Ensin istut tuntikausia, niin jo on kumma jossei ilahduta se ettei tarvitse enää jumittaa. Ja jo pelkästään se, että juttelee ihmisten kanssa ennen (ja jälkeen) kokouksia/konventteja, virkistää, varsinkin sellaista ihmistä jonka päivät kuluu töissä ja harrastuksia ei juurikaan ole.

Ja se on totta, että oli puhe omassa vanhassa seurakunnassa millainen vaan, sai "hyvät arvosanat". Oletin että se johtui siitä, että ketään ei haluttu kompastuttaa/loukata..? Mikäköhän sen herran nimi oli, joka piti konvassa puheita ja herätteli ihmisiä "huutamalla" aina välillä käsittämättömän äänekkäästi mikkiin :)? On käsittääkseni poistunut jo keskuudestamme.

Ja varsinkin: kiinnostuneen vastauksia ja siirtymistä Uuden maailman kiännökseen kehutaan valtavasti.

Tosiaan , se , että miksi kaikki olivat iloisia konventin päätyttyä , niin johtuikin varmaan oikeasti siitä , että se oli saatettu päätökseen ja poissa päiväjärjestyksestä.

Veikkaisin , että kokousten jälkeinen ilon tunnekin johtunee myös tästä vaikutuksesta , että ikkäänkuin "urakka" on ohi tältä iltaa ja pääsee katsomaan kauniita ja rohkeita tai salkkareita videolta vielä illan ratoksi.

Sen sijaan kokouksiin ja konventteihin meno johtuu velvollisuudesta mennä niihin , ja ei siksi ole mukavaa. Ja kaikki se valmistelu ja kiire , mitä se aiheuttaa , on ahdistavaa.

Aina niitä puheita, kokouksia ja konventteja kehutaan. Ja ainoa hyvä juttu niissä oli se, että ne päättyivät...

Jotkut puhujat tosiaan osaavat ottaa yleisön huomioon niin , että mielenkiinto pysyy kokoajan yllä , se on varmaankin juuri sitä lahjakkuutta.
Ihmisen olisi parasta tehdä vain sitä mihin parhaiten soveltuu.

Olen pannunna merkill semmoisenkii asian , ett kaikki ei - todellakaan - sovellu kenttätyöhön , minä olin tästä esimerkki , tuntui että ihmiset vaivautuivat kovin , kun minut näkivät ja oven nokan eestä kiinni. Ja jopa kanssa veljet ja sisaret vaivautuivat pystymettäidioottimaisuudestani - pantakoon se sairauteni piikkiin.

rippeli kirjoitti:Puhujat olivat yleensä ihan kamalan kuivia.

Minä jaksoin ihmetellä sitä, että miksi Isokenkäisten ei tarvinnut "edistyä" puheen pitämisessä, vaikka rivijäseniä koulutettiin viikoittain "teokraattisessa koulussa". Yksi huomattava esimerkki on Kalevi Kangas, joka toimii 5-jäsenisessä haaratoimistokomiteassa. Hänen puheensa olivat kamalia kuunnella. Sama nuotti ja paatos, oli sitten aihe mikä tahansa. Ei mitään äänenvaihtelua, minkä olisi voinut tulkita innostavaksi tai rohkaisevasti. Kaikki sanat kuin hautajaispuheessa. Viimeisen kerran kun olin Helsingin piirikonventissa, sattui niin huono tuuri, että Kankaalla oli yleisöesitelmä. Eihän sitä jaksanut kuunnella, mutta onneksi oli lähellä McDonaldsin hampurilaisravintola, mihin saattoi mennä virkistäytymään.

Ei noita isokenkiä kukaan uskalla arvostella tai neuvoa. Ja siitä kärsii pahimmillaan tuhannet korvaparit, jotka hehkuvat punaisina, kun on pakko skarpata, ettein NukkuMatti vie voittoa.

Hyviäkin puhujia onneksi on. Itse pidin esim. Veikko Leinosen puhetyylistä, samoin Raimo Kuokkasen puhe oli miellyttävää ja helposti kuunneltavaa.

Mulle jaksoivat aina naljailla liian nopeasta puheesta. Eikö niiden pitänyt olla nopeita kuulemaan??

Itse en ikinä kehunut ketään, mutta saatoin sanoa tutuille että nyt oli hyvä puhe. Ja se oli aika iso homma että kehuin