Kirjoittaja Vieras » 13.10.2010 20:24
"kerro ystävällisesti" -yrittävää ei laitettane ?
"Mitä materiaalia USA:sta" - Materiaali luotaneen USA:ssa, tulkoon sitten erilaisten valtioiden kautta ?
Joskus nettipalstoilta saanut käsityksen että rahankäsittelyssä olisi nimenomainen erä, jopa suorastaan nimetty tuon materiaalin, olkoon sitten "oppeja", "kirjallisuutta" taikka millä nimikkeellä hyvänsä, toimittamisesta, Toisin sanoen maksu kuten tekijänoikeudesta. Tämähän olikin hyvä kun tuli esille jos siinä on jokin väärä käsitys tai tarkentamista. (Tuo kylläkin ihmetytti siinä mielessä, että lahkon olisi voinut epäillä jo ulkokultaisista syistä perivän muuten rahansa nimeämättä mitään rahaerää sanotulla tavalla).
On myös kuultu että lahkon raamattulaitoksessa olisi tekijänoikeus C painettuna. Sehän merkitsee paitsi taloudellista oikeutta tosin myös kai periaatteessa jotain sen tapaista kuin "oikeutta taiteellisen arvon kunnioituksen vaatimiseen" Tuo C on kuitenkin hiljaa vahvistanut käsitystä tuosta opin rahastamisesta.
Miten sitten asia lie tiedettynä ?