Uskosta tasapainoa ja onnea
Valvoja: Moderaattorit
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Uskosta tasapainoa ja onnea
Oulu-lehti kirjoittaa tänään onnellisista Jehovan todistajista. Tässä pieni ote jutusta:
Oululaiset Jehovan todistajat Erja ja Jarmo Niskala ovat iloisia omasta uskostaan ja siitä, että he saavat levittää sanomaansa pohjoisessa. Hyvän uutisen levittäminen on molemmille myönteinen asia, ja levitystyötä helpottavat mukavat lähimmäiset, jotka eivät heristele nyrkkiä eivätkä paukauttele ovea kiinni nenän edestä.
– Ihmiset ovat fiksuja. He suhtautuvat harvoin negatiivisesti saarnaamiseen. Pahalla tuulella olevia ihmisiä tulee aina vastaan, mutta emme ota heidän palautettaan henkilökohtaisesti, valistaa Erja.
Jarmon mielestä asiaa helpottaa se, etteivät Jehovan todistajat tee työtään väkipakolla. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Koko juttu on luettavissa täällä.

-
Natsku
- Viestit: 282
- Liittynyt: 18.08.2008 15:40
- Paikkakunta: NZ/Australia
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Buhahaha! Vai että oikein vapaaehtoisuuteen... 
-
Vieras
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Miksei tuosta oululaislehdestä löytynyt yleisönosastoa, olisin laittanut että lahkon kehuminen kuuluu jäsenyysvelvollisuuksiin, kritiikistä saa potkut ja että lahko on suurin uskontojen uhrien tuki r.y:n asiakkaiden tuottaja
-
Vieras
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
"Jehovan todistajat ovat kristittyjä, jotka pitävät mallinaan ensimmäisen vuosisadan kristillistä seurakuntaa. Raamattu on heille Jumalan erehtymätön sana, joka on kirjoitettu hänen henkensä ohjauksessa." (lainaus: Oulu-lehti).
Ensinnäkään JT:t eivät ole yleisessä katsannossa kristittyjä, vaan lahko ja uususkonto. (Esim. ei uskota kolminaisuuuteen, ei osalistuta vertauskuviin).
Toisekseen he eivät pidä mallinaan alkuseurakuntaa. Järjestö on USA:sta keskusjohteisiesti johdettu liikeyritys.
Kolmanneksi: heidän Raamattunsa on UMK, joka on muuteltu yleisistä raamatunkäännöksistä eikä vastaa esim. kumpaakaan kirkkoraamattua.
Vilpittömät JT:t leivttävät itse näitä harhanäkemyksiä, joihin Seura on heidät mielenhalinnalla pannut uskomaan.

Joo, ja kysymykseen tuosta järjestöstä lahko vastaa oma-aloitteisesti, ei viittaamalla Raamattuun, vaan vastakysymyksellä: Eikö sinustakin ole järkevää olettaa tämä järjestö...
Alkuseurakunta ei tosiaan tilittänyt rahoja. Suomen jehovantodistajat tilittävät maksun USA:sta lähetetystä materiaalista, mikä nimike käytössä onkin, vastaa maksu tekijänoikeuskorvausta.
Vielä voidaan Suomen osalta todeta että lahko tuottaa uskontojen uhrien tuki ry:n suurimman asiakasryhmän.

- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Mitäpä se Paavali tilitti Jerusalemin seurakunnalle. Vähästä-Aasiasta keräämiään rahoja.Vieras kirjoitti:Alkuseurakunta ei tosiaan tilittänyt rahoja.
- Johanneksen poika
- Viestit: 3702
- Liittynyt: 29.04.2007 13:49
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Mitä materiaalia USA:sta lähetetään? Kerro tarkemmin, jos tiedät.Vieras kirjoitti:Suomen jehovantodistajat tilittävät maksun USA:sta lähetetystä materiaalista
Suomessa painetaan itse Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet Suomesta ostetulle paperille. Saksasta tulee suomeksi painetut kirjat. Jostain Euroopan maasta CD- ja DVD-levyt.
Joten kerro ystävällisesti, mikä materiaali tulee USA:sta. Toki tiedän, että esim. uusien lehtien ja kirjojen englanninkielinen teksti tulee sähköisessä muodossa lankoja pitkin valtameren yli, mutta täällä Suomessa se käännetään.
-
RaM
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Eikö siitä Jehovalta saadusta ja vaivalla välitetystä tiedosta sekä uudesta valosta nyt jonkinlaista korvausta tulisi suorittaa. 
-
Vieras
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
"kerro ystävällisesti" -yrittävää ei laitettane ?
"Mitä materiaalia USA:sta" - Materiaali luotaneen USA:ssa, tulkoon sitten erilaisten valtioiden kautta ?
Joskus nettipalstoilta saanut käsityksen että rahankäsittelyssä olisi nimenomainen erä, jopa suorastaan nimetty tuon materiaalin, olkoon sitten "oppeja", "kirjallisuutta" taikka millä nimikkeellä hyvänsä, toimittamisesta, Toisin sanoen maksu kuten tekijänoikeudesta. Tämähän olikin hyvä kun tuli esille jos siinä on jokin väärä käsitys tai tarkentamista. (Tuo kylläkin ihmetytti siinä mielessä, että lahkon olisi voinut epäillä jo ulkokultaisista syistä perivän muuten rahansa nimeämättä mitään rahaerää sanotulla tavalla).
On myös kuultu että lahkon raamattulaitoksessa olisi tekijänoikeus C painettuna. Sehän merkitsee paitsi taloudellista oikeutta tosin myös kai periaatteessa jotain sen tapaista kuin "oikeutta taiteellisen arvon kunnioituksen vaatimiseen" Tuo C on kuitenkin hiljaa vahvistanut käsitystä tuosta opin rahastamisesta.
Miten sitten asia lie tiedettynä ?

C (ympyrässä) on Copywright-merkki ja muualla maailmassa sen tarkoitus on antaa tekijänoikeudellista suojaa, Suomessa sen puuttuminen ei ole este tekijänoikeuksien toeutumiselle. Siihen liittyy taloudellinen suoja, mutta myös tuo kunnioittamispuoli.
Piraattien yleistyttyä tekijänoikeudet ovat nousseet marginaalista laajaksi kysymysalueeksi, digikulttuuri tekee kopioimisen ja lainaamisen ja julkaisemisen niin helpoksi.
UMK:n kääntäjät eivät ole tiedossa, joten tuo copywright viitannee Seuran tekijänoikeuksiin.
En tiedä, onko Suomessa Raamattuun kohdistuvaa tekijänoikeutta - ainakaan lakitekstiin ei tietääkseni ole kenelläkään tekijänoikutta.
Piraattien yleistyttyä tekijänoikeudet ovat nousseet marginaalista laajaksi kysymysalueeksi, digikulttuuri tekee kopioimisen ja lainaamisen ja julkaisemisen niin helpoksi.
UMK:n kääntäjät eivät ole tiedossa, joten tuo copywright viitannee Seuran tekijänoikeuksiin.
En tiedä, onko Suomessa Raamattuun kohdistuvaa tekijänoikeutta - ainakaan lakitekstiin ei tietääkseni ole kenelläkään tekijänoikutta.
- Jaakko Ahvenainen
- Viestit: 8099
- Liittynyt: 28.04.2007 15:41
- Paikkakunta: Lieksa
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Mikäli tarkoitat kirkkoraamattua malli 1992, sen tekijänoikeudet omistaa Kirkon Keskusrahasto. Aikaisemmilla käännöksillä ei tätä ole.Vieras kirjoitti:En tiedä, onko Suomessa Raamattuun kohdistuvaa tekijänoikeutta - ainakaan lakitekstiin ei tietääkseni ole kenelläkään tekijänoikutta.
-
Markku Meilo
- Viestit: 13450
- Liittynyt: 24.04.2007 10:28
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Jos niin, niin silloin Jehovan takaisinvetämästä shekinasta pitää saada palautusta. Esimerkkinä vaan vaikka Jehovan vuonna 1927 ilmoittama vuoden 1918 ylösnousemus, jonka Jehova hiljan ilmoitti ei nauttivan Raamatun sisällön suosiota.RaM kirjoitti:Eikö siitä Jehovalta saadusta ja vaivalla välitetystä tiedosta sekä uudesta valosta nyt jonkinlaista korvausta tulisi suorittaa. :wink:
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
-
Vieras
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
Voiko hyville maailmanlopun ennustusyrityksille saada tekijänoikeussuojaa ? ei varmastikaan, eihän lakiasiat hulluttelua varten ole, vaikka joskus jutuissa näyttäisikin joudutun aika pitkälle...
Tuo maailmanlopun ennustuksen sisältävä lahkojulkaisun kopio voi olla erityisen hyväkin sijoitus lahkovieroituksessa. Jos sellaisen sattuu tuikkaamaan postiluukkuun juuri kun tuo värvärikaksikon puolikas on osaltaan ovityössä päässyt sisään ja häneltä on kysytty että onko totta kuten puhutaan että lahko on ennustanut maailmanloppua, ja kuten Meilo on jossakin yhteydessä sanonut, tämä joutuu valehtelemaan. Sitten kotosella onkin muistutus asiasta.
Tuleeko siitä sitten tulisia hiiliä vai nokeentuneita unia. Vaikea on kopiotakaan huonoksi asiaksi sanoa.

YksinäinenSusi
- Viestit: 3808
- Liittynyt: 19.06.2010 08:27
Re: Uskosta tasapainoa ja onnea
...asiaa helpottaa se, etteivät Jehovan todistajat tee työtään väkipakolla. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen.
Jas-so ! No entäs se rivienvälistä pilkottava verivelka ja kuolema Harmagedonissa , jos ei tee kenttää. Täähä ny menee ihan älyttömii tää ovenavaajien linssiinviilaus.

Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.