Kirjoittaja tumpelo » 15.10.2010 14:23
Monet kerrat on tullut mietittyä sitä, että miksi piti mennä kasteelle. Jos tuo olisi jäänyt tekemättä, olisi jäänyt paljon tuskaa kokematta. Monesti sitä on koittanut muistella hetkiä, jolloin tuo päätös tuli tehtyä. Ikää oli 14 vuotta ja koko muu perhe aktiivi todistajia, isä esivalvoja, siskot tienraivaajia jne. En koskaan oikeasti ollut kiinnostunut uskon asioista, oli vain tottunut siihen mitä ympärillä oli. En ole koskaan lukenut yhtäkään jt julkaisua kannesta kanteen.
Kastekysymyksien läpi käynti on jostain syystä jäänyt erityisen hyvin mieleen. Suoraan sanottuna en osannut vastata suurimpaan osaan kysymyksistä lähellekkään oikein, ei ollut edes kiinnostanut valmistautua kysymyksien läpikäyntiin etukäteen. Muistan hyvin kun palvelusvalvojan kanssa käytiin kysymyksiä läpi, niin lähes joka kysymyksen jälkeen hänen avustuksellaan käytiin katsomassa vastaus kirjallisuudesta ja sitten se oli mukamas ymmärretty.
Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että varmasti perheeni asema seurakunnassa oli osasyynä siihen, että minut "päästettiin" kasteelle läpi sormien. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kasteelle "päästetään" vasta sitten, kun asiat on ymmärretty ja sisäistetty. Ei kovin kummoista pelisilmää olisi vaatinut, että olisi huomannut asian oikean laidan ja olen aika varma, että kyllä tämä huomattiinkin.
Miksi minulle ei sanottu, että katsotaan nyt vielä vuosi eteenpäin tms. En olisi vuodenkaan päästä asioita sen paremmin tiennyt. Jos tapaukseni olisi käsitelty rehellisesti ja suoraselkäisesti kastekysymysten käsittelyn yhteydessä, niin tuskin minusta olisi koskaan jt tullutkaan. Erittäin edesvastuutonta toimintaa varsinkin, kun miettii seuraukset, joita lapsi saa kokea sen jälkeen, kun ei enää toimikkaan "uskonsa" mukaisesti.
Ja kyllähän minä itsekin syyn tiedän tällaiseen toimintaan mutta oikein pöyristyttää, kun asioita oikein ajatuksella jälkeenpäin miettii.
Monet kerrat on tullut mietittyä sitä, että miksi piti mennä kasteelle. Jos tuo olisi jäänyt tekemättä, olisi jäänyt paljon tuskaa kokematta. Monesti sitä on koittanut muistella hetkiä, jolloin tuo päätös tuli tehtyä. Ikää oli 14 vuotta ja koko muu perhe aktiivi todistajia, isä esivalvoja, siskot tienraivaajia jne. En koskaan oikeasti ollut kiinnostunut uskon asioista, oli vain tottunut siihen mitä ympärillä oli. En ole koskaan lukenut yhtäkään jt julkaisua kannesta kanteen.
Kastekysymyksien läpi käynti on jostain syystä jäänyt erityisen hyvin mieleen. Suoraan sanottuna en osannut vastata suurimpaan osaan kysymyksistä lähellekkään oikein, ei ollut edes kiinnostanut valmistautua kysymyksien läpikäyntiin etukäteen. Muistan hyvin kun palvelusvalvojan kanssa käytiin kysymyksiä läpi, niin lähes joka kysymyksen jälkeen hänen avustuksellaan käytiin katsomassa vastaus kirjallisuudesta ja sitten se oli mukamas ymmärretty.
Näin jälkeenpäin olen miettinyt, että varmasti perheeni asema seurakunnassa oli osasyynä siihen, että minut "päästettiin" kasteelle läpi sormien. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että kasteelle "päästetään" vasta sitten, kun asiat on ymmärretty ja sisäistetty. Ei kovin kummoista pelisilmää olisi vaatinut, että olisi huomannut asian oikean laidan ja olen aika varma, että kyllä tämä huomattiinkin.
Miksi minulle ei sanottu, että katsotaan nyt vielä vuosi eteenpäin tms. En olisi vuodenkaan päästä asioita sen paremmin tiennyt. Jos tapaukseni olisi käsitelty rehellisesti ja suoraselkäisesti kastekysymysten käsittelyn yhteydessä, niin tuskin minusta olisi koskaan jt tullutkaan. Erittäin edesvastuutonta toimintaa varsinkin, kun miettii seuraukset, joita lapsi saa kokea sen jälkeen, kun ei enää toimikkaan "uskonsa" mukaisesti.
Ja kyllähän minä itsekin syyn tiedän tällaiseen toimintaan mutta oikein pöyristyttää, kun asioita oikein ajatuksella jälkeenpäin miettii.