Kirjoittaja Vieras » 17.10.2010 17:23
"mitään satukirjoja lapsille" -Niinpä. Ehkä se on suhteellisuudenkin kysymys. Kumma kyllä Aku Ankkakaan ei ole pelkästään "satua", samainen Helsingin Sanomat on aikoinaan kirjoittanut, että kaikki eivät, sanotaan täysin ymmärrä" A.A:aa, koska, sanottiin, siinä on tosiasiapohja, eli kaikki mikä voisi olla totta, myös on totta mutta joillekin siitä jää osa vieraaksi.
Kivat sadut ovat aina paikallaan, ja eläinsaduista onkin helppo siirtyä enemmän eläimistä kertoviin kertomuksiin. Kirjastossa on myös esim. kemian kokeita esitteleviä kirjoja, tehtäviksi keittiöstä löytyvillä välineillä.
Tuosta valaistumisesta kusetuksen päälle varmaankin moni olisi utelias, olisiko ihan yksilöityjä lukuelämyksiä joihin asian kykenisi yhdistämään. Tokihan lukeminen vaikuttaa pitkäjänteisesti mieleen silläkin tavoin että maailmankuva vain jotenkin muuttuu, esim. juuri jotkut lahkolaiset rupeavat vaikuttamaan yksinkertaisilta ja rupeaa tajuamaan ulkokultaisessa lahkoroolissa raadollisuutta, jopa paheellisuutta takana.