Kirjoittaja Aamu » 05.08.2007 12:51
Oman äitini kanssa kävin teini-iässä myös sotaa jos jostakin. Demoneihin hän ei vedonnut koskaan, mikä nyt hiukan hämmästyttää muiden kokemuksia luettuani. Hän tuomitsi musiikin, pukeutumisen, korut, tavarat jne. lähinnä siksi, että ne saivat minut näyttämään maailmalliselta (mikä oli totta, ihan perusteltu syytös siis) tai olivat selvää noituutta tai spiritismiä (tämäkin oli joskus totta, joskus vainoharhaa; viattomatkin koriste-esineet oli muka selvästi aseteltu pentagrammin muotoon tms. Toisaalta minä kyllä lietsoin tätä vainoharhaa). Koskaan äitini ei kuitenkaan heittänyt tavaroitani pois tai tuhonnut niitä, sota oli sanallista.
Täytyy myöntää, että luonnollinen teiniangsti ja kapinointi oikein korostui nuorena todistajana, kun suunnilleen kaikki oli kiellettyä. Se kapinointi piti sitten viedä ihan äärimmilleen, vain äärijutut oli tarpeeksi rajuja (en halua eritellä näin julkisesti). Nykyään olen luopunut monista "kapinointitavaroistani" tajuttuani, etten oikeasti halunnut harrastaa sellaista ja se oli vain kapinointia. Jotkut jutut kyllä jäivät elämään... Olen myös tunnustanut äidilleni hänen olleen oikeassakin joistain typeristä jutuista (siis hänen, ei Seuran), mikä on lämmittänyt välejämme. Noista asioista olisi varmaan tullut sanomista Todistajana tai ei. Nykyään välttelen äitini tai muiden todistajatuttujen loukkaamista tai tahallista provosointia, esim. otan kirjahyllystä pois vt-kriittisen kirjallisuuden vierailun ajaksi. Ihan vaan kunnioituksesta heitä ja heidän vakaumustaan kohtaan. Toki edelleen uskonasioistakin keskustellaan ja väitellään, mutta asiallisesti ja sille varatulla ajalla.
Oman äitini kanssa kävin teini-iässä myös sotaa jos jostakin. Demoneihin hän ei vedonnut koskaan, mikä nyt hiukan hämmästyttää muiden kokemuksia luettuani. Hän tuomitsi musiikin, pukeutumisen, korut, tavarat jne. lähinnä siksi, että ne saivat minut näyttämään maailmalliselta (mikä oli totta, ihan perusteltu syytös siis) tai olivat selvää noituutta tai spiritismiä (tämäkin oli joskus totta, joskus vainoharhaa; viattomatkin koriste-esineet oli muka selvästi aseteltu pentagrammin muotoon tms. Toisaalta minä kyllä lietsoin tätä vainoharhaa). Koskaan äitini ei kuitenkaan heittänyt tavaroitani pois tai tuhonnut niitä, sota oli sanallista.
Täytyy myöntää, että luonnollinen teiniangsti ja kapinointi oikein korostui nuorena todistajana, kun suunnilleen kaikki oli kiellettyä. Se kapinointi piti sitten viedä ihan äärimmilleen, vain äärijutut oli tarpeeksi rajuja (en halua eritellä näin julkisesti). Nykyään olen luopunut monista "kapinointitavaroistani" tajuttuani, etten oikeasti halunnut harrastaa sellaista ja se oli vain kapinointia. Jotkut jutut kyllä jäivät elämään... Olen myös tunnustanut äidilleni hänen olleen oikeassakin joistain typeristä jutuista (siis hänen, ei Seuran), mikä on lämmittänyt välejämme. Noista asioista olisi varmaan tullut sanomista Todistajana tai ei. Nykyään välttelen äitini tai muiden todistajatuttujen loukkaamista tai tahallista provosointia, esim. otan kirjahyllystä pois vt-kriittisen kirjallisuuden vierailun ajaksi. Ihan vaan kunnioituksesta heitä ja heidän vakaumustaan kohtaan. Toki edelleen uskonasioistakin keskustellaan ja väitellään, mutta asiallisesti ja sille varatulla ajalla.