Kirjoittaja Markku Meilo » 21.12.2010 22:28
Ariadna kirjoitti:Toiselle kerroin oman näkemykseni tutkittavasta Vartiotornista ja selitin, että eihän tämä riitä, tähän täytyy tulla jatkoa, joka sitten tulikin, mutta kun niihin ajatuksiini näpsäytettiin todella ikävästi, niin opin pitämään suuni kiinni.
Sain Karvialle WTBTS:n englanninkielisen pää-äänenkannattajankin ja koska suomenkileinen laahasi jäljessä muutaman kuukauden, niin huomasin käännösvirheen. Tuolloin en vielä ollut käsittänyt, ettei Vt-seurassa tehdä pienintäkään virhettä, vaan kaikki on Jehovan hanskassa, siis käännösvirheilläkin on jokin rivijäseneltä salattu Jehovan tarkoitus.
Minä ääliö menin ja kirjoitin haarakonttoriin asiasta. Sen Jehova olisi varmaan vielä antanut minulle anteeksi, mutta. Hölösuuna kerroin asian Karvialla ja kun paikallinen capo di tutti capi (aka T.K.) johdatteli kyseistä sunnuntain Vt-oratoriota, niin en viitannut ja siitä huolimatta tämä stubu capo di tutti capi kysyi vastausta minulta.
Ristusperkele, että häpeän edelleen silloista mielenhallintaani kaikilla mahdollisilla teeviivoilla, menin tietty vastaamaan Vt-lehden sanoilla. Hävettää, ettei tuollainen despotismi herättänyt epäilystä, etenkin kun tuon capo di tutti capin kyseinen kielitaito oli mitätön verrattuna omaan heikkoon kielitaitoni. Kyseistä Jehovan nöyryytystä ja kurinpalautusta tuskin koskaan unohdan. Sen estämättä voisin tilaisuuden tullen kysellä TeeKoolta miltä hänestä silloin tuntui kun hän toimi Jehovan raippana. Vuosia sitten tapasin TK:n Ylitorniossa/Ylitorniolla, mutta TK:lla saattoi olla jehovayhteys päällä, koska pyrki kiireesti pois näkökentästäni.
[quote="Ariadna"]Toiselle kerroin oman näkemykseni tutkittavasta Vartiotornista ja selitin, että eihän tämä riitä, tähän täytyy tulla jatkoa, joka sitten tulikin, mutta kun niihin ajatuksiini näpsäytettiin todella ikävästi, niin opin pitämään suuni kiinni.[/quote]