Kirjoittaja Kivikko » 19.01.2011 23:50
Mitä viime vuosilta on tyylistä jäänyt mulle mieleen?
Radikaalimmat tyylit on yleisesti ottaen yleistyneet Suomessa kaikkien keskuudessa vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, vaikka nykyään kyllä 70-80-lukujen tyyli muuten vaikuttaa aika karmealta. Kuitenkin JT:t pitävät aikalailla samoja sääntöjä (suurin osa kirjoittamattomia, mutta lavoilta suoraan saneltuja) kuin lapsuudessanikin reilut parikyt vuotta sitten.
Pitkiä hiuksia ei miehillä ole. Niistä menee ilmeisesti puheoikeus. Hämärää on se, missä raja kulkee. Partoja löytyy, lyhyitä, joistakin srk:ista, joissain niitä ei siedetä lainkaan, rastoja en ole nähnyt kellään. Viiksiä löytyy vanhemmilta miehiltä, mutta jostain syystä nuorilta ei (ei kyllä ole suurta muotia länsimaissa).
Naisilla lyhyet hameet ovat nykyään aina joillain kesämuodissa, niitäkin vanhemmat sisaret haukkuvat (ja jostain syystä heti perään myös hameen kantajaakin halveerataan). Aiemmin on ollut säädytöntä tulla konventtiin paljain olkapäin, nykyään kesäkonventit täyttyvät tällaisista mekkomalleista (huivi ehkä pidetään mukana rekvisiittana muka peittämässä olkapäät, kuitenkin rypytettynä kassin tai käsivarren päälle).
Rock-tyyliset hiusmallit (eli kirkkaat värit, värikkäät raidat, railakkaat leikkaukset...)joudutaan sietämään, mutta usein niistä huomautellaan muka-humoristisesti. Rastaletteihin (naisella) olen törmännyt, mutta nekin muiden suurella kyseenalaistamisella ja jopa suoralla kauhistelulla. Jostain syystä kuitenkin nämä hyväksytään tummaihoisilla, ei rasistista?
Hameenpituus on kait tällä hetkellä juuri ja juuri polven yläpuolella sallittavissa. Kuitenkin jo itse suosittelen sitten opetella kulkemaan jos ihan minihameessa mielii liikkua, jottei oikeasti halvalta näyttäisi, sitä pitää osata kantaa.
Hattu on juhla-asusteena naisella kiinnostava. Joillakin iäkkäämmillä niitä näkee, ja minusta saattavat olla ihan tyylikkäitäkin. Kuitenkaan en usko, että nuorella, alle 25-v:llä sitä noin vaan hyväksyttaisiin. No, ei siitä nyt edut mene tai mitään, mutta kun kaikki uusi on pelottavaa ja se pitäisi kieltää.
Nuo influenssat taisivat vähentää hieman kättelytapaa, kuitenkin tapa on jäänyt, mutta täytyy myöntää että se nyt on aika yleismaailmallinen tapa tervehtiä toista.
Itse säästän kyllä kaikki käytettävät kokous-ja konventtivaatteet, juuri sen vuoksi, että niitä vielä joskus tarvitaan muissakin juhlissa. Onpahan vaatetta varastossa tilaisuuteen jos toiseenkin. Sen verran omalla maulla ne olen aikanani hankkinut että kehtaan niissä liikkua.
Ainiin, ja krakapakko nyt on vielä, mutta uskaliaimmilla sitä tapaa mirrin kaulassa! Nosto sille.