Kirjoittaja Vieras » 16.02.2011 09:34
Ne kuvitukset voivat olla alkuinnoitus joillekin täkäläisillekin jt-piirtäjinä tunnetuille. Muuten.
Meikäläinen on kiinnittänyt huomiota joihinkin, tuota, suhtautumistapaa esiintuoviin piirteisiin. Tulee mieleen piirros oliko se faaraolle todistavasta Mooseksesta, nimittäin siinä oli joku vartijasotilas piirretty jonkinlainen luihu ilme naamalla. Itselleen faaraolle sitä ilmettä ei katsottu sopivaksi piirtää, mutta vartijan kautta tuotiin esiin näkemys, että minkälaisissa piireissä Mooses liikkui. Oikeastihan vartija saattaa olla päämiehestään kriittinenkin, vaikka on parempi olla asiasta hiljaa. Mutta taiteilijan vapaudella.
Eikös niissä piirroksissa aina ole opetus, niin onnellisena ollaan paratiisissa että hymy on täydellinen, (vaikka oikeasti hymyilemiseenkin väsyy) niin vaikuttava oli Raamatun hahmon puhe, että kuulijat ovat hämmästyneitä ja ihailevia, kuten piirroksesta näkyy...(tuossa on sekin aspekti, että piirroksesta ei synny todistamisen kysymystä. Oheinen teksti Raamatun hahmon puheesta saattaa olla asiantuntijoiden mukaan muutettu siitä puheesta joka tiedetään alkuperäiseksi).