Kirjoittaja RaM » 26.04.2011 09:41
Palaanpa sitten avaukseeni, jonka osalta ei ainuttakaan raamatunkohtaa löytynyt. Olennaista asiassa ja Jehovan todistajien harhaoppisuuden havaitsemisen suhteen on tämä yksi jae Paavalin kirjeestä Korinton seurakuntaan:
11:29 sillä joka syö ja juo EROTTAMATTA Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.
Mistä oli kyse?
Paavali toruu luvussa korintolaisia siitä, etteivät he suhtaudu Jeesuksen muistamiseen riittävän arvokkaasti.
11:20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
11:21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.
He ahmivat ja juopottelevat riitelyn lomassa ja tästä syystä Paavali torui heitä.
11:27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.
Jehovan todistajien mukaan varhaiskristityt viettivät vain kerran vuodessa tuota muistojuhlaa. Koska Paavali puhuu muustakin syömisestä ja juomisesta, niin siinä tapauksessa tuossa Paavalin kirjeen kohdassa puhutaan samalla PÄÄSIÄISEN viettämisestä ja sen yhteydessä erikseet tapahtuvasta erityisestä, erillisestä, Jeesuksen muistamisesta. Kahdesta yhdessä vietettävästä tapahtumasta.
Mikäli kyse oli jostain satunanisesta muusta ruokailusta jonka yhteydessä Jeesusta muistettiin, niin silloin tuo muistonvietto ei ollut vain kerran vuodessa tapahtuva tilaisuus!
11:33 Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
11:34 Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne.
Halutaanpa tuo luku ja sen syöminen ymmärtää kummin hyvänsä, niin molemmissa tapauksissa se osoittaa Jehovan todistajien teologian olevan VÄÄRÄÄ.
Palaanpa sitten avaukseeni, jonka osalta ei ainuttakaan raamatunkohtaa löytynyt. Olennaista asiassa ja Jehovan todistajien harhaoppisuuden havaitsemisen suhteen on tämä yksi jae Paavalin kirjeestä Korinton seurakuntaan:
[color=#0000FF]11:29 sillä joka syö ja juo [u]EROTTAMATTA Herran ruumista muusta[/u], syö ja juo tuomioksensa.[/color]
Mistä oli kyse?
Paavali toruu luvussa korintolaisia siitä, etteivät he suhtaudu Jeesuksen muistamiseen riittävän arvokkaasti.
[color=#0000FF]11:20 Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista,
11:21 sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa.[/color]
He ahmivat ja juopottelevat riitelyn lomassa ja tästä syystä Paavali torui heitä.
[color=#0000FF]11:27 Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.[/color]
Jehovan todistajien mukaan varhaiskristityt viettivät vain kerran vuodessa tuota muistojuhlaa. Koska Paavali puhuu muustakin syömisestä ja juomisesta, niin siinä tapauksessa tuossa Paavalin kirjeen kohdassa puhutaan samalla PÄÄSIÄISEN viettämisestä ja sen yhteydessä erikseet tapahtuvasta erityisestä, erillisestä, Jeesuksen muistamisesta. Kahdesta yhdessä vietettävästä tapahtumasta.
Mikäli kyse oli jostain satunanisesta muusta ruokailusta jonka yhteydessä Jeesusta muistettiin, niin silloin tuo muistonvietto ei ollut vain kerran vuodessa tapahtuva tilaisuus!
[color=#0000FF]11:33 Sentähden, veljeni, kun kokoonnutte aterioimaan, odottakaa toisianne.
11:34 Jos kenellä on nälkä, syököön kotonaan, ettette kokoontuisi tuomioksenne.[/color]