Kirjoittaja Vieras » 28.06.2011 15:52
Sellaisia asioita pitäisi yleensä kunnioittaa, jotka joku toinen kokee pyhinä. Lapsena mulle ev. lutissa opetettiin, ettei saa rienata.
JT:t noudattavat aina omia sääntöjään ja heidän tapansa esimerkiksi toisuskoisten hautajaisissa voidaan kokea häpäisyksi kuten oleskelu hautuumaiden lähellä kuolleen omaisten värväämiseksi. Olen kuullut, että kirkkohautajaisissa joskus JT-sukulaiset olisivat alkaneet pitää omaa puhettaan.
Olen nähnyt YouTube -videon, jossa nainen käy muistonvietossa tahallaan osallistuen vertauskuviin. Mutta onko pelkkä luopion osallistuminen konventtiin jonkunlaista häpäisyä JT:n mielestä? Demonisoidun ja saatanallistetun ja maailmallistuneen valehtelijan (eikö tämä ole JT-opetus luopioista) näkeminen saattaa kuohuttaa JT:n tunteita ja ehkä hän kokee luopion osallistumisen konventtiin häpäisynä.
Häpeää aiheuttaa jo erottaminen ja erottamisen ilmoittaminen lavalta, jonka jälkeen on JT:n jossain määrin häpeällistä olla tekemisissä tuon henkilön kanssa.
En tiedä, onko totuuden kertominen "totuudesta" minkäänlaista rienausta pyhiä asioita kohtaan tai häpäisyä esimerkiksi näiden nettikeskustelujen muodossa.
Kouluissa opetetaan nykyään suvaitsevuutta muita uskontoja ja kulttuureja kohtaan, mutta JT:t itse eivät ole suvaitsevaisia, vaikka vaativat aina oman uskontonsa huomioon ottamisen.
Ovenavaajat eivät ehkä uskalla tai kehtaa sanoa värvärikaksikoille suoria sanoja, koska hienotunteisesti yrittävät välttää toisille pyhien asioiden loukkkaamista. Seurauksena hienotunteisuudesta voi olla UK, valitettavasti.
Mutta häpäiseekö seura Jumalaa omalla toiminnallaan esiintyen valheineen Jumalan nimissä ja viestintäkananvana (siis jos uskoo Jumalaan). Ovatko verikuolemat Jumalan tahdon mukaisia tai perheiden hajottaminen.