Kirjoittaja ajoulupukisti » 12.05.2012 12:15
Hyvin kirjoitettu, selkeä ja lyhyt.
Tiedottaja yrittää väittää, että suhteiden katkaiseminen eronneisiin ja erotettuihin koskisi vain ns. "hengellisiä asioita". Mutta tämä ei pidä paikkaansa. Karttaminen on totaalista. Kaikki suhteet pitää Vartiotornin ohjeiden mukaan katkaista.
Tähän kommentoin menemällä pääni sisään istututettuun todistajaan. [warp to past life] Aito Jehovan todistaja on hengellinen ja koko elämä on 24 h vuorokaudessa Jehovan todistajana olemista. Kaikki ihmissuhteet ovat näin hengellisiä suhteita. Hengellisesti oikeamielisen perheen perhesuhteet ovat hengellisiä luonteeltaan.[/warp to past life]
Viranomaisissa luuulen (mutua siis) on pitkälti akateemisesti koulutettuja ihmisiä, jotka eivät koskaan elämässään ole joutuneet kosketuksiin mielenhallintaa harjoittavien kulttien kanssa edes teoreettisella tasolla. Seison sinä päivänä, jos/kun joku ottaa asiakseen puuttua viranomaispuolelta, varsinkin lasten oikeuksien suhteen, tähän toimintaan ja manipulaatioon, leuka lattialla. Tällöin JT:t ottavat sen vainona ja ajavat sen EIT:een. Ja viranomaistaholla tämä otetaan huomioon, kuin myös se, että JT:lla aivan kuin meillä kaikilla muillakin on ihmisoikeudet. Viranomaisten puolelta kyseltäessä yksittäiset JT:t vastaavat pitäen mielessään järjestön maineen, joten ainoaksi objektiiviseksi tietolähteeksi muodostuu entiset JT:t ja se on aika subjektiivista, kun kysytään sitten Leinoselta.
Sanon, että asia on paradoxaalinen. Ihmisoikeudet eivät toteudu, mutta niiden toteutumisen aikaansaamiseksi olisi rikottava ihmisoikeuksia.
Ajatuksiani. Kritisoikaa, kommentoikaa, oikaiskaa.
Hyvin kirjoitettu, selkeä ja lyhyt.
[quote]Tiedottaja yrittää väittää, että suhteiden katkaiseminen eronneisiin ja erotettuihin koskisi vain ns. "hengellisiä asioita". Mutta tämä ei pidä paikkaansa. Karttaminen on totaalista. Kaikki suhteet pitää Vartiotornin ohjeiden mukaan katkaista.[/quote]