Kirjoittaja Vieras » 09.06.2012 17:23
Mielenkiintoinen ajatus tuo seurakuntatasolta lähtevä hajaantuminen. Mutta sehän on jo tottakin.
Näistä kiinteistöomistuksista puhuttaessa on aikoinaan sanottu, että USA:ssa on kokonainen srk jättänyt vartiotorniseuran, jolloin se on pitänyt vartiotorniseuran harmiksi itse rakentamansa valtakuntakirkon myöskin ja siitä sai alkunsa järjestelyt että pyhättö pantiin hierarkisesti ylempiin nimiin.
Tuollaisessa srk:ssa on täytynyt olla jonkinasteista johtajuutta ja siis johtaja, pelkästä epäilystä ja mutinasta ei synny vartiotornin jättämistä. Täytyy jutella (jonkun aloitteesta) ja tulla yhteisymmärrys.
Raamatuntutkijain yhteisö jäi elämään omaa elämäänsä. Olisiko oikein sanoa tavan voimasta. Lakkauttaminen ja lopettaminen olisi vaatinut enemmän voimaa kuin ennallaan jatkaminen.
Jotta eroaminen tapahtuisi, tulisi syntyä keskustelua. Ja juuri sen estämiseksi on kantelu- ja käräyttämisvelvollisuus. Juuri sitä varten tulee vartiotornin vastaus lukea niin, että pilkku on oikeassa kohdassa.
Neuvostoliitossa Stalinen aikaan tuo puoli toimi myöskin, johtoryhmä kokoontui Stalinille, mutta ei koskaan mikään ryhmä käynyt jonkin muun johtohenkilön luona, ilman että Stalin itsekin sinne tuli paikalle.
Jos ajattelisi edistää tuota luonnollista tapahtumista, niin tulisi saada erilaisia ryhmiä jt:ia kokoon keskenänsä, kaikilla samanlaiset aihelappuset etukäteen saatuina, olisivat ne sitten evoluutiosta, historian ajanlaskusta taikka lahkon vanhasta kirjallisuudesta.