Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Yleistä keskustelua Jehovan todistajista.

Valvoja: Moderaattorit

Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Jehovan todistajia on usein verrattu Pohjois-Koreaan tai esim. “Vuonna 1984” -kirjassa kuvaillussa valtiossa vallitsevaan dystopiaan. Neuvostoliitto on myös aika mainio analogia.

Neuvostoliittohan ei ollut kansallisvaltio vaan suuri ryhmä ideologian kautta keinotekoisesti yhteenliitettyjä kansoja. Sitä hallittiin sotilaallisen hierarkkisesti ylhäältä alaspäin. Se oli sosialistisen aatteen ja tulevaisuudenkuvan päälle rakennettu ihanneyhteiskunta. Karl Marx ja vallankumous olivat tuottanut upean yhteisen vision, käytännössä uskonnon. Pian sosialismin ylivoimainen aate tulisi valloittamaan koko maailman, maailmasta tulisi pian sosialistinen paratiisi. Innostus oli valtaisaa.

Järjestelmä perustui uusiin, pääasiassa Karl Marxin alunperin hahmottelemiin periaatteisiin. Sosialismin vallankumoukselliset periaatteet vietiin tässä valtiossa käytäntöön. Luonnonvaroiltaan rikkaat maat tuottaisivat jatkuvasti enemmän ja enemmän raaka-aineita ja hyödykkeitä, joiden tuotosta nauttisi koko kansa tasapuolisesti.

Käytännössä rakennettiin vaikkapa valtavan määrän ihmisiä työllistävä valokatkaisijoita tuottava tehdas. Valokatkaisijoita tuotettiin joka vuosi enemmän, eniten tuottavat yksiköt ja yksilöt palkittiin mitalein. Kukaan ei muistanut kysyä mihin näitä kaikkia valokatkaisijoita tarvittiin, tai kuinka paljon.

Tehtaan ympärille rakennettiin kaupunki, jossa oli kaikkea mitä työlainen tarvitsi. Ilmainen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, halvat elintarvikkeet, oma jääkiekkojoukkue. Pian kuitenkin huomattiin, että järjestelmä ei toimi. Arkielämän tarpeista oli pulaa. Kävi ilmi, että valtionjohto olikin kerännyt henkilökohtaiselle elämiselleen hulppeat puitteet ja tasa-arvo ei muutenkaan toteutunut aivan täysin. Teollisuustuotannon laatukin oli mitä oli.

Tätä kesti aikansa, järjestelmä rappeutui entisestään, syntyi valtava järjestelmän sisäinen korruptio ja epäusko koko systeemiin. Silti turisteille ja valtionpäämiehille esiteltiin vuosikymmeniä “maailman parasta valtiota”. Johto tuotti mediaan propagandaa, luotiin edelleen mielikuvaa täydellisesti toimivasta järjestelmästä ja onnellisista ihmisistä. Usko järjestelmään oli suurella osalla kansalaisilta mennyt jo kauan sitten, mutta valtio kykeni edelleen valtavilla resursseillaan takaamaan kansalaisille säällisen elämisen.

Nyt oli siis todettu, että homma ei käytännössä toimi. Miksi sitä silti jatkettiin? No, näin oli “aina” toimittu ja kasvojen menettämisen pelossa ei voitu äkillisesti lopettaakaan. Lisäksi kaikkivaltiaalla johdolla oli oma kaveriporukka, hyvät asemat ja hyvät edut. Nämä edut valuivat myös perheelle ja sukulaisille, näistä ei voinut tinkiä. Kukaan johtajista ei myöskään uskaltanut olla se, joka toteaisi koko homman menneen täydellisesti reisille. Tästä olisi aseman menettämisen lisäksi seurannut “epähenkilön” asema, ehkä pahempaakin. Oli yksinkertaisesti pakko pitää yllä samaa vanhaa liturgiaa, ei yksinkertaisesti tullut kyseeseen myöntää kokeilun menneen täydellisesti pieleen.

Pienillä periksi antamisilla yritettiin välttää täysimittainen vallankumous. Mihail Gorbatshov aloitti mm. “glasnostin” (parempaa hallinnon läpinäkyvyyttä ja enemmän vapaata keskustelua), mikä hetkellisesti vähensi kansan tyytymättömyyttä järjestelmään. Tavoitteena oli myös “perestroika”, hallintojärjestelmän uudistaminen. Otteen hellittäminen avasi vaarallisesti kansan turhautumisen tulvaportteja. Tämä ei kuitenkaan vielä johtanut järjestelmän kaatumiseen.

Järjestelmä kaatui yksinkertaisesti rahaan. Valtava osa budjetista kului varustelukilpaan USA:n kanssa, kunnes USA yhtäkkiä sai (valheelliseen “Star Wars” -visioon perustuvan) yliotteen asevarustelussa. Valtavan kalliista asearsenaalin kasvattamisyrityksistä huolimatta sotilaallinen ylivoima (tai edes tasapeli vastapuolen kanssa) enää ollut mahdollista, ja johto tajusi todellisuuden. Rahat yksinkertaisesti loppuivat, kansalaisten elintason ylläpito ja tulevaisuuden usko murenivat entisestään ja pian seurannut kapina (yhdessä Itä-Euroopan satelliittivaltioiden kansannousujen kanssa) kaatoi koko järjestelmän pienessä hetkessä.

---

Noh, miten tämä vertautuu Jehovan todistajiin? Alusta pitäen Jehovan todistajia on johtanut pieni ryhmä amerikkalaisia miehiä, sen kärjessä välillä enemmän ja välillä vähemmän yksinvaltainen johtaja. Nyt vallassa on pelkkä politbyroo, jonka seuraavaa henkistä johtajaa Teddy “Boss” Jaraczin poismenon jälkeen ole julkisesti noussut esiin. (Neuvostoliitossakin seuraavan alfauroksen nousu kesti usein aikansa.)

Watchtowerin luoma järjestelmä on täydellisen hierarkkinen, organisoitu seuran juristin vastikään antaman lausunnon mukaan “täsmälleen samoin kuin katolinen kirkko”. Hyvin perustein voitaisiin sanoa myös “täsmälleen samoin kuin Neuvostoliitto.” Tiukka johto, jolla on ylimääräisiä etuja, sen alatasoilla monta eri tasoa työmuurahaisia jotka palkitaan “palveluseduin” eli pelkkää kunniaa sisältävin mitalein.

Järjestön ydin on tiukasti amerikkalainen, mutta se on onnistunut rakentamaan ideologiansa ympärille globaalin kannattajakunnan (vrt. Äiti Venäjä ja Neuvostoliiton satelliittivaltiot). Vaikeidenkin vaiheiden läpi järjestöön uskovan “kansan” ydin on säilynyt ja Totuus™ (vrt. sosialismi) jatkanut voittokulkuaan. Tämän menestystarinan myötä jäsenmäärä on pelkästään kasvanut ja uskonto levinnyt ympäri maailmaan.

Viidentoista, parinkymmenen viime vuoden aikana järjestö on yhtäkkiä internetin takia joutunut kokemaan oman glasnostinsa. Opilliset ongelmat ja käytännön ongelmat ovat paljastuneet. Järjestön sisäinen rakenne ja hierarkkinen komentoketju ovat käyneet selväksi ainakin uteliaimmille rivijäsenille. Johdon salaiset asiakirjatkin ovat vuotaneet nettiin.

Alkuperäinen ideologia ei selvästikään toimi. Kenen tahansa järjestön historiaa seuranneen silmissä kaikki “valon” muutokset ovat olleet pelkästään naurettavia liikkeitä entisten virheiden korjaamiseksi tai reagointia ympäröivän maailman muutoksiin. Jokaikinen Vartiotorni-seuran esittämä profetia on osoittautunut vääräksi.

Samalla “yksinkertaistamisen” nimissä järjestö on koko ajan vähentänyt “kansalaistensa” etuja: ei enää konventtitarjoilua, ei enää sitä eikä tätä. Samalla valtavasti rahaa on mennyt kasvaviin oikeudenkäyntikuluihin, “sotaan” vastustajaa eli “maailmaa” vastaan.

Seuraava looginen askel olisi perestroika, eli järjestelmän uudistaminen. Sitä ei ole vielä tapahtunut. Ehkä hyvin pieniä askelia tehdään tähän suuntaan: jätetään yksi kokous pois, yritetään pitää nuoria todistajia sisällä löyhentämällä erottamisen kynnystä.

Neuvostoliiton tapaan propagandaa pidetään yllä ja kehitetään entisestään, mennään (myöhässä) digitaaliseen ympäristöön: uusia nettisivuja, dvd-levyjä, 3D-animaatiota lapsille. Luodaan ulkomaailmalle valheellista mielikuvaa onnellisesta kansasta vaikkapa lehdistölle suunnatun oman sivuston kautta.

Nyt kuitenkin aletaan olla samassa tilanteessa kuin Neuvostoliitossa aikanaan: rikkaista länsimaista ei tule rahaa, koska jäsenmäärä niissä vähenee. Länsimaisten seurakuntien rakenne myös muuttuu uusista käännynnäisistä toisen tai kolmannen sukupolven lasten ja nuorten suuntaan, samalla aatteellinen sitoutuneisuus heikkenee. Kasvua tapahtuu enää kehitysmaissa, joissa potentiaaliset lahjoittajat ovat enimmäkseen köyhiä tai ainakin paljon köyhempiä kuin länsimaissa. Oikeudenkäynnit lisääntyvät ja pelko niistä kasvaa. Rahavirta ei kasva vaan vähenee.

Miksi suuria muutoksia ei tehdä, miksi lahkoa ei lopeteta?

Samoista syistä kuin entisessä Neuvostoliitossa. Puuhan on jatkuttava kuin valokatkaisijatehtaassa: kirjallisuuden sisältöä tuotetaan, lehtiä painetaan ja niitä jaellaan, vaikka kukaan ei niitä haluaisi lukea. Vaikka sitten internetissä, jos sieltä lukisivat.

Suora lainaus aikaisemmasta: “Näin on “aina” toimittu ja kasvojen menettämisen pelossa ei järjestöä voida äkillisesti lopettaakaan. Kaikkivaltiaalla johdolla on oma kaveriporukka, hyvät asemat ja hyvät edut. Nämä edut valuvat myös perheelle ja sukulaisille, näistä ei haluta tinkiä. Kukaan johtajista ei myöskään uskalla olla se, joka toteaa koko homman menneen täydellisesti reisille. Epähenkilö Raymond Franzin kohtaloa ei halua kukaan.

Samalla kun “kansa” on pikkuhiljaa tajuamassa missä mennään, rahat ovat vähenemässä. “Vihollista” eli juridisia haasteita vastaan taistelemisen kustannuksia halutaan pienentää: irrotetaan seurakunnat juridisesti emo-organisaatiosta, jotta ei jouduta rahalliseen vastuuseen väärinkäytöksistä. Säästetään kaikessa missä voidaan, vaikka “kansan” hengellinen ruokavalio heikkenisikin. Säästämisen seurauksena kannatus hiipuu edelleen, raha vähenee edelleen, kielteinen kehitys jatkuu ja lopulta resurssit loppuvat. Raha on se tekijä, joka tämän maailman ainoan oikean kristillisen uskonnon selän tulee taittamaan.

Nyt ehkä järjestön kannalta tarvittaisiin hallintoelimeen oma Gorbatshov ja sen jälkeen Jeltsin, joka laittaisi koko järjestelmän palasiksi. Sen jälkeen voitaisiinkin karsia satelliittivaltiot ja siirtyä puhtaasti amerikkalaiseen lahkoon. Meidän suomalaisten kannalta on sama vaikka sitä johtaisi paikallinen diktaattori Putin.

Muut skenaariot ovat tervetulleita tähän lottoon, mielipiteitä?

----

Yksityiskohdat edellä mainitusta Neuvostoliiton tuhosta saattavat olla epätarkkoja. Profetia ei muiltakaan osin ole henkeytetty eikä kirjoittaja muutenkaan ota vastuuta mistään. :)
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Astrologi
Viestit: 176
Liittynyt: 30.04.2007 15:37

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Astrologi »

Erittäin hyvä kirjoitus! Juuri noin voisi hyvinkin käydä.

Minä ennustan, että Jehovan todistajat hajaantuu. Toisella puolen ovat "kulttuuri"jehovantodistajat, joille todistajuus on lähinnä sosiaalista kanssakäymistä ystävien ja sukulaisten kesken. Toiselle puolen jää pieni ryhmä fundamendalisteja, jotka pitävät kiinni maailmanlopun odotuksesta ja lopun aikojen ennustamisesta. Jompi kumpi ottaa käyttöön uuden nimen ja toinen osapuoli vaihtaa sekin nimeä tai jatkaa vanhalla nimellä.

Minun havaintojeni mukaan on tulossa iso muutos muutaman vuoden sisällä. Jopa seurakunnassa sisällä olevat ovat tajunneet sen (=ja tämä on kuultu oikealta mukanaolevalta Jehovan todistajalta).
Vieras

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Vieraas kirjoitti:Miksi suuria muutoksia ei tehdä, miksi lahkoa ei lopeteta?

Samoista syistä kuin entisessä Neuvostoliitossa.
Tässä nyt on pieni mutta hyvin olennainen ero.
Neuvostoliitto ajautui sotilaallisen kilpavarustelun myötä tilapäiseen suorituskyvyttömyyteen vai pitäisikö sanoa peräti selvitystilaan, kun taas lahko on kerännyt huikean omaisuuden jonka lisääntymiselle ei vielä ole loppua näkynyt vaikka se jo selkeästi häämöttää tulevaisuudessa.
Vieras

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Jos tarkastellaan lahkoa pörssi-oy:nä, taikka oy:nä, pörrsissä on suurempi avoimuus- ja tiedonantovelvollisuus kuin listaamattomalla oy:llä. niin
olisiko tupakkiala sikäli sopiva, että myrkyksi on todettu, mutta orjat eivät vapaudu nautintoaineistaan ?

Lahkojohto sinnittelee, leikkaa kuluja kuin...esim. nokia ? Mutta jatkamisen idea pohjautuu velan ottamattomuuteen, nokia perusti tehtaan Vietnamiin vietnamin palkoilla, lahko värvää omat vietnamilaisensa jotka ovat Suomestakin jo kaikki lahkossa

Koska lahkon vietnaimilaiset ovat samalla liiketoimintamallin kuluttajia, ei älykännyköiden tuotanto ole mahdollista.

Osakkeenomistajat tarkkailevat liikeympäristöään oppiakseen, mutta varsinaista läpmurtomahdollisuutta ei näy, sinnittelyliiketoiminnasta näkyy vähemmän lohdullisia mutta edes olemassa olevia kilpailumalleja, Amishit vai mitkä ne ovat jotka ovat kieltäneet teknisen kehityksen tuonne 1700 -luvulle, ja laaksossaan ajavat hevoskärryillä, totuudessaan.

Kun vietnamilaiset haravoidaan jo omiensa hautajaisista, täytyy rehellinen ollakseen omistajien myöntää ettei hallitukselle ole helppoa asettaa uusia vaatimuksia.

Mutta vietnamilaiset ovat erikoisvarallisuuserä, kuin patentti jolle löytyy käyttösovellus vain koneistossa jota ei kukaan ostaisi.

Omistajat eivät keksi muuta kuin toivoa vietnamilaisten vietnamilaisuuden jatkumista, mutta finanssivarallisuus kannattaa jo siirtää jos mahdollista ohi verottajan jonnekin.
Vieras

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Kun tuossa on kirjoitettu lahkosta liikeyrityksenä ja täällä on kirjoitus MAP-kirkosta, niin siitä voisi laskea yhteen yksi plus yksi kuten pruukataan sanna.

Lahko on tutkinut, kuinka Mappilaiset voivat rakentaa komeita kirkkoja (jos näin Suomen ulkopuolellakin) ja päästä sieltä vielä presidenttiehdokkaaksikin, mitä sillä olisi antaa jehovalahkolle. Siitä riippumatta mitä on selvinnyt, kannattaa se saman tien ja varmuuden vuoksi tutkimusten jälkeen haukkua omille lukijoille.

Tuossa olisi taustaselitys MAP-kirjoitukselle lahkolehdessä
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Astrologi kirjoitti:Minun havaintojeni mukaan on tulossa iso muutos muutaman vuoden sisällä.
Sama fiilis, vaikka en profetoinnin lahjaa omaakaan.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vieras

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

"hajaantuu. Toisella puolen ovat "kulttuuri"jehovantodistajat, joille todistajuus on lähinnä sosiaalista kanssakäymistä ystävien ja sukulaisten kesken. Toiselle puolen jää pieni ryhmä fundamendalisteja, jotka pitävät kiinni maailmanlopun odotuksesta "

Kävisi sekin. Watchtowerin suunnattu osakeanti....ei kai sitä. Jehovapiuhan pääte kahtia sen mukaan kumpi malli kunkin korvien väliin istuu. Osakkeenomistajat ryhmittyvät vastaavasti ja fyrkat sitten matemaattiseen jakoon. Ei kai ne ilkeäisi omistaa kilpailevien lahkojen osakkeita paljastumisen pelossa.
YksinäinenSusi
Viestit: 3808
Liittynyt: 19.06.2010 08:27

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja YksinäinenSusi »

Niin ja , muistan kun uutinen Neuvostoliiton hajoamisesta tuli yhdessä tai muutamassa päivässä, en tarkkaan muista , mutta kuitenkin jotensakin niin.

Shokki on valtava jehovantodistajille, kun uutinen hallintoelimen hajoamisesta tulee ehkä yhdessä päivässä, koska väärää kuvaa loistosta halutaan pitää yllä viimeiseen päivää asti.

Ja sitten poks.

Täytyy silloin olla hätä jehovantodistajien keskuudessa, mut onneks on uskontojen uhrien tuki ry, jonka puoleen voi kääntyä ahdingossa ja tietysti tämä veljesseura.

Voi tietysti olla mahdollista, että seurakunnat yrittävät jatkaa ilman hallintoelintä itsenäisesti, mutta vaikeaa se on kun vanhimmista on hirveä pula ja syntymäjehova-miehistä on tehty "äidinpoikia", jotka eivät pysty kantamaan mitään vastuuta.

Epämiehekkyys ei todellakaan auta seurakuntia menestymään, sisarillakin on jo enemmän munaa kuin veljillä ja varmaan kaappaavat vallan jonain kauniina kuumana kesäpäivänä.
Ihmisellä on oikeus yksilönä - määrätä oma kohtalonsa.
sinner74
Ylläpitäjä
Viestit: 2754
Liittynyt: 12.01.2009 14:12
Paikkakunta: Rollo

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja sinner74 »

On ehkä uskaliasta verrata globaalia hengellistä ilmiötä (jehovantodistajat) geopoliittiseen ilmiöön (Neuvostoliitto). Joka tapauksessa, yhtäläisyyksiä henkisessä ilmapiirissä löytyy viljalti, kuten Vieraas osoitti. Hengellisen ja geopolittisen ilmiön elinkaari voi poiketa toisistaan. Hengellisellä ilmiöllä on lähes rajaton muuntautumisen mahdollisuus, ainakin jos sitä tarkastellaan useamman sukupolven mittakaavassa.

Veikkaisin, että Jehovantodistajat uskonnollisena liikkeenä tulee säilymään. Edessä on kuitenkin ns. tosiasioiden myöntö, jonka seurauksena oppia rukataan "piirun verran ihmisen suuntaan". Siitä seuraa fundamentalistien luopumus, ja ex-todistajien rehabilitointi. Itse aion ottaa kaiken ilon jälkimmäisestä :)
And Justice For All
SuurinBabylon
Viestit: 1371
Liittynyt: 02.01.2012 20:04
Paikkakunta: Helsinki

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja SuurinBabylon »

Tyytymättömyys on vallankumousten käyttövoima. Tyytymättömyys todistajien kesken tulee varmasti entisestään lisääntymään, etenkin kun VT-seura on epäonnistunut kaikissa profetioissaan. Moni alkaa laskea että 2 + 2 = 4. "Jehovan järjestön" kaatuminen on vain ajan kysymys.
Bunica
Viestit: 130
Liittynyt: 15.08.2009 19:11

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Bunica »

Olen samaa mieltä edellisten puhujien kanssa. Järjestö tulee varmasti hajoamaan ja vieläpä pian - siis aidosti pian eikä Vt-seuran 'pian'. Se miten tämä hajoaminen tapahtuu, onkin sitten kokonaan toinen juttu, mutta Vieraaan tavoin vahvasti arvelen, että raha näyttelee siinä suurta ellei suurinta roolia. Ei tarvita muuta kuin että VT-seuran osakkeenomistajat riitaantuvat pahasti keskenään ja enemmistö päättää pistää pillit pussiin ja realisoida omaisuuden (jos USA:n lainsäädäntö sellaisen sallii). Joku isomman luokan organisaatiomuutos on tulollaan, sen verran selvät merkit on jo ilmassa. Jopa seurakuntatasolla jako fundamentalisteihin ja liberaaleihin on nyt jo niin selvä, eikä kumpikaan ryhmittymä halua jatkaa yhteiseloa toisen ryhmän kanssa, koska se kävisi pidemmän päälle sietämättömäksi.
Vieras

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Mielenkiintoinen ajatus tuo seurakuntatasolta lähtevä hajaantuminen. Mutta sehän on jo tottakin.
Näistä kiinteistöomistuksista puhuttaessa on aikoinaan sanottu, että USA:ssa on kokonainen srk jättänyt vartiotorniseuran, jolloin se on pitänyt vartiotorniseuran harmiksi itse rakentamansa valtakuntakirkon myöskin ja siitä sai alkunsa järjestelyt että pyhättö pantiin hierarkisesti ylempiin nimiin.

Tuollaisessa srk:ssa on täytynyt olla jonkinasteista johtajuutta ja siis johtaja, pelkästä epäilystä ja mutinasta ei synny vartiotornin jättämistä. Täytyy jutella (jonkun aloitteesta) ja tulla yhteisymmärrys.

Raamatuntutkijain yhteisö jäi elämään omaa elämäänsä. Olisiko oikein sanoa tavan voimasta. Lakkauttaminen ja lopettaminen olisi vaatinut enemmän voimaa kuin ennallaan jatkaminen.

Jotta eroaminen tapahtuisi, tulisi syntyä keskustelua. Ja juuri sen estämiseksi on kantelu- ja käräyttämisvelvollisuus. Juuri sitä varten tulee vartiotornin vastaus lukea niin, että pilkku on oikeassa kohdassa.

Neuvostoliitossa Stalinen aikaan tuo puoli toimi myöskin, johtoryhmä kokoontui Stalinille, mutta ei koskaan mikään ryhmä käynyt jonkin muun johtohenkilön luona, ilman että Stalin itsekin sinne tuli paikalle.

Jos ajattelisi edistää tuota luonnollista tapahtumista, niin tulisi saada erilaisia ryhmiä jt:ia kokoon keskenänsä, kaikilla samanlaiset aihelappuset etukäteen saatuina, olisivat ne sitten evoluutiosta, historian ajanlaskusta taikka lahkon vanhasta kirjallisuudesta.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

sinner74 kirjoitti:On ehkä uskaliasta verrata globaalia hengellistä ilmiötä (jehovantodistajat) geopoliittiseen ilmiöön (Neuvostoliitto).
Onhan näissä tosiaan merkittäviä eroja. Vaikkapa se, että lahkosta voi aina kävellä ulos, jos uskaltaa ottaa riskin jälkiseurauksista. Neuvostoliitosta ei niin vaan lähdetty.
sinner74 kirjoitti:Edessä on kuitenkin ns. tosiasioiden myöntö, jonka seurauksena oppia rukataan "piirun verran ihmisen suuntaan". Siitä seuraa fundamentalistien luopumus, ja ex-todistajien rehabilitointi. Itse aion ottaa kaiken ilon jälkimmäisestä :)
Päinvastainen skenaario on tietysti myös mahdollinen. Johdossa on tiettävästi aina ollut jyrkempää ja liberaalimpaa linjaa. Opin rukkaaminen tarkoittaisi todennäköisesti myös hallintoelimen jakaantumista. Lisäksi pykälää alempana on varmasti monia veljiä joille ylimmän tason valta maistuisi.
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Markku Meilo
Viestit: 13450
Liittynyt: 24.04.2007 10:28

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Markku Meilo »

Vieras kirjoitti:Näistä kiinteistöomistuksista puhuttaessa on aikoinaan sanottu, että USA:ssa on kokonainen srk jättänyt vartiotorniseuran, jolloin se on pitänyt vartiotorniseuran harmiksi itse rakentamansa valtakuntakirkon myöskin ja siitä sai alkunsa järjestelyt että pyhättö pantiin hierarkisesti ylempiin nimiin.
Se kokonainen seurakunta on/oli Teksasissa ja nimeltään Bonhamin seurakunta.
Pyrkimykseni olkoon kaikkia miellyttävän keskusteluilmapiirin luominen.
Vieraas
Viestit: 3220
Liittynyt: 20.06.2011 21:56

Re: Mihin Jehovan Todistajat tulevat kaatumaan?

Viesti Kirjoittaja Vieraas »

Nämähän voisivat muuten olla "kuin kaksi marjaa", mutta Gorbatsov oli se hajonneen Neuvostoliiton hyvä jätkä.

Kuva
Video ei ollut ohjeistusvideo.
Vastaa Viestiin