Kirjoittaja Bergerac » 17.06.2012 12:02
Seura on hyvin monitahoinen kirjallisuudessaan. Joskus Seuran kirjallisuuden virkkeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Toisinaan virkkeet ovat pitkiä ja moniselkoisia.
Lähtökohtana pitäisin sitä, että
. ja
! sekä
?päättävät virkkeen.
Kuka tietää vaikkapa saisimme leikkimielisen kilpailun pisimmästä Seuran kirjallisuuden virkkeestä.

Etenkin jos kohdalle sattuisi pitkiä virkkeitä.
Aloitan kohtuullisella Seuran lainauksella.
valtakunnan julistajia 1993 188-201 WLcd2007 kirjoitti: Jehovan todistajille osoitettiin, että Jeesuksen syntymän vietto oli todellisuudessa alkanut kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin hänen kuolemansa välityksellä saadut lunnaat; että tuon pyhäpäivän juhlinta ja henki, jossa monet lahjat annettiin, ei tuottanut kunniaa Jumalalle; että itämaiden tietäjät, joita jäljitellen annettin lahjoja, olivat todellisuudessa demonien ohjaamia astrologeja; että vanhemmat antoivat lapsilleen esimerkin valehtelemisesta, kun he kertoivat näille joulupukista; että ”pyhän Nikolauksen” nimen myönnettiin olevan itse Panettelijan toinen nimi; ja että sellaiset juhlat olivat, kuten kardinaali Newman myönsi kirjassaan Essay on the Development of Christian Doctrine (Tutkielma kristillisen opin kehityksestä), ”todellisuudessa demonienpalvonnan välineitä ja liitännäisiä”, jotka kirkko oli omaksunut. *Saatuaan tietää tämän kaiken Jehovan todistajat lakkasivat heti osallistumasta joulunviettoon.*
96 sanaa tuossa mainitussa virkkeessä.
* merkattuja ei laskettu
Seura on hyvin monitahoinen kirjallisuudessaan. Joskus Seuran kirjallisuuden virkkeet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Toisinaan virkkeet ovat pitkiä ja moniselkoisia.
Lähtökohtana pitäisin sitä, että [size=200].[/size] ja [size=200]![/size] sekä [size=200]?[/size]päättävät virkkeen.
Kuka tietää vaikkapa saisimme leikkimielisen kilpailun pisimmästä Seuran kirjallisuuden virkkeestä. :P Etenkin jos kohdalle sattuisi pitkiä virkkeitä.
Aloitan kohtuullisella Seuran lainauksella.
[quote="valtakunnan julistajia 1993 188-201 WLcd2007"] Jehovan todistajille osoitettiin, että Jeesuksen syntymän vietto oli todellisuudessa alkanut kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin hänen kuolemansa välityksellä saadut lunnaat; että tuon pyhäpäivän juhlinta ja henki, jossa monet lahjat annettiin, ei tuottanut kunniaa Jumalalle; että itämaiden tietäjät, joita jäljitellen annettin lahjoja, olivat todellisuudessa demonien ohjaamia astrologeja; että vanhemmat antoivat lapsilleen esimerkin valehtelemisesta, kun he kertoivat näille joulupukista; että ”pyhän Nikolauksen” nimen myönnettiin olevan itse Panettelijan toinen nimi; ja että sellaiset juhlat olivat, kuten kardinaali Newman myönsi kirjassaan Essay on the Development of Christian Doctrine (Tutkielma kristillisen opin kehityksestä), ”todellisuudessa demonienpalvonnan välineitä ja liitännäisiä”, jotka kirkko oli omaksunut. [size=85]*Saatuaan tietää tämän kaiken Jehovan todistajat lakkasivat heti osallistumasta joulunviettoon.*[/size][/quote]
96 sanaa tuossa mainitussa virkkeessä.
[size=85]* merkattuja ei laskettu[/size]