Lähtökohtana pitäisin sitä, että . ja ! sekä ?päättävät virkkeen.
Kuka tietää vaikkapa saisimme leikkimielisen kilpailun pisimmästä Seuran kirjallisuuden virkkeestä.
Aloitan kohtuullisella Seuran lainauksella.
96 sanaa tuossa mainitussa virkkeessä.valtakunnan julistajia 1993 188-201 WLcd2007 kirjoitti: Jehovan todistajille osoitettiin, että Jeesuksen syntymän vietto oli todellisuudessa alkanut kiinnostaa ihmisiä enemmän kuin hänen kuolemansa välityksellä saadut lunnaat; että tuon pyhäpäivän juhlinta ja henki, jossa monet lahjat annettiin, ei tuottanut kunniaa Jumalalle; että itämaiden tietäjät, joita jäljitellen annettin lahjoja, olivat todellisuudessa demonien ohjaamia astrologeja; että vanhemmat antoivat lapsilleen esimerkin valehtelemisesta, kun he kertoivat näille joulupukista; että ”pyhän Nikolauksen” nimen myönnettiin olevan itse Panettelijan toinen nimi; ja että sellaiset juhlat olivat, kuten kardinaali Newman myönsi kirjassaan Essay on the Development of Christian Doctrine (Tutkielma kristillisen opin kehityksestä), ”todellisuudessa demonienpalvonnan välineitä ja liitännäisiä”, jotka kirkko oli omaksunut. *Saatuaan tietää tämän kaiken Jehovan todistajat lakkasivat heti osallistumasta joulunviettoon.*
* merkattuja ei laskettu