Kirjoittaja Aamu » 04.10.2007 15:12
Itse olen jtksi kasvatettu, mutta voisin kuvitella mahdolliseksi, että minut olisi onnistuttu käännyttämään ovelta. Todistajien opit kuulostavat ihan järkeviltä noin alkuvaiheessa ja yleisesti, onhan se vakuuttavaa, kun näytetään että Raamatussa (tai ainakin UM) todella sanotaan jotain ja että voihan sen näinkin tulkita. Harvapa tavan tallaaja on niin raamattuunsa perehtynyt, että osaisi heti heittää vastaan että joo mutta mitenkäs tuo on sopusoinnussa tämän toisella puolella raamattua olevan kohdan kanssa. Minusta todistajat esittelevät uskonnon ja raamatun tulkinnan tavattoman vaikeaksi, monimutkaiseksi ja tieteelliseksi asiaksi (kyllähän se sitä tietysti onkin, mutta oikein erityisen korostetusti), josta he sitten tarjoutuvat esittelemään pääkohdat kansantajuisesti. Minusta sellainen kyllä vakuuttaa, ja olisin hyvinkin tuollaiseen itse langennut. Vaatii paaaljon perehtymistä, että epäkohtia kykenee sormella osoittamaan, ehkäpä vasta kääntymyksen jälkeen. Omalla kohdallani sain tietää Seuran kyseenalaisesta toiminnasta, karttamisjärjestelyistä ym. järjestöön liittyvästä vasta vuosia eroni jälkeen.
Lapsuuteni ja nuoruuteni tuskin olisivat olleet kovin erilaisia, vaikka en jt olisi ollutkaan. Perheeni tai paikallinen srk eivät olleet mitään fundiksia, suurin osa kavereistani oli maailmallisia, jotka suhtautuivat todistajuuteeni uteliaasti, säälivästi koska en saanut joululahjoja ja kateellisesti koska minun ei tarvinnut olla uskontotunneilla. Uskonnosta olisi saattanut tulla lempikouluaineeni. Kentällä ja kokouksissa tietysti piti istua, mutta minusta ne olivat ihan kivoja, sai pynttäytyä ja vaikuttaa tärkeältä. Erooni nuorena aikuisena ei liittynyt mitään suurempaa kriisiä (kastamaton kun olin). Niihin aikoihin olisin todennäköisimmin kääntynyt jtksi jos tilanne olisi ollut toinen. Ja aivan varmasti olisin myöhemmin eronnut.
Koska oma kokemukseni ei sisällä mitään kovin traumaattista, kykenen muistelemaan todistaja-aikojani jopa lämmöllä. Ainakin ne herättivät kiinnostuksen raamatun asioihin, joka vahvistui löydettyäni myös muut-kuin-seuran tulkinnat.
Oma veikkaukseni on, että sellaisen henkilön on vaikeampaa erota/toipua erosta, joka on tullut mukaan vapaaehtoisesti aikuisiällä. Lapsesta saakka aivopestyn on saatava silmänsä auki ja opittava ajattelemaan itse. Vastuuta on myös helpompi siirtää, ja myöntää ettei ole koskaan tajunnut jotain juttua. Itse kääntynyt on kerran järkeillyt asiat itselleen, ehkä puutteellisilla pohjatiedoilla tai väärin ymmärretyilla asioilla. On moninkertainen työ antijärkeillä se käänteisesti aikuisen käsityskyvyllä. Petetyksi tulemisen tunne saattaa olla moninkertainen. Mutta vaikeaa sen täytyy olla kummassakin tapauksessa.
Itse olen jtksi kasvatettu, mutta voisin kuvitella mahdolliseksi, että minut olisi onnistuttu käännyttämään ovelta. Todistajien opit kuulostavat ihan järkeviltä noin alkuvaiheessa ja yleisesti, onhan se vakuuttavaa, kun näytetään että Raamatussa (tai ainakin UM) todella sanotaan jotain ja että voihan sen näinkin tulkita. Harvapa tavan tallaaja on niin raamattuunsa perehtynyt, että osaisi heti heittää vastaan että joo mutta mitenkäs tuo on sopusoinnussa tämän toisella puolella raamattua olevan kohdan kanssa. Minusta todistajat esittelevät uskonnon ja raamatun tulkinnan tavattoman vaikeaksi, monimutkaiseksi ja tieteelliseksi asiaksi (kyllähän se sitä tietysti onkin, mutta oikein erityisen korostetusti), josta he sitten tarjoutuvat esittelemään pääkohdat kansantajuisesti. Minusta sellainen kyllä vakuuttaa, ja olisin hyvinkin tuollaiseen itse langennut. Vaatii paaaljon perehtymistä, että epäkohtia kykenee sormella osoittamaan, ehkäpä vasta kääntymyksen jälkeen. Omalla kohdallani sain tietää Seuran kyseenalaisesta toiminnasta, karttamisjärjestelyistä ym. järjestöön liittyvästä vasta vuosia eroni jälkeen.
Lapsuuteni ja nuoruuteni tuskin olisivat olleet kovin erilaisia, vaikka en jt olisi ollutkaan. Perheeni tai paikallinen srk eivät olleet mitään fundiksia, suurin osa kavereistani oli maailmallisia, jotka suhtautuivat todistajuuteeni uteliaasti, säälivästi koska en saanut joululahjoja ja kateellisesti koska minun ei tarvinnut olla uskontotunneilla. Uskonnosta olisi saattanut tulla lempikouluaineeni. Kentällä ja kokouksissa tietysti piti istua, mutta minusta ne olivat ihan kivoja, sai pynttäytyä ja vaikuttaa tärkeältä. Erooni nuorena aikuisena ei liittynyt mitään suurempaa kriisiä (kastamaton kun olin). Niihin aikoihin olisin todennäköisimmin kääntynyt jtksi jos tilanne olisi ollut toinen. Ja aivan varmasti olisin myöhemmin eronnut. 8) Koska oma kokemukseni ei sisällä mitään kovin traumaattista, kykenen muistelemaan todistaja-aikojani jopa lämmöllä. Ainakin ne herättivät kiinnostuksen raamatun asioihin, joka vahvistui löydettyäni myös muut-kuin-seuran tulkinnat.
Oma veikkaukseni on, että sellaisen henkilön on vaikeampaa erota/toipua erosta, joka on tullut mukaan vapaaehtoisesti aikuisiällä. Lapsesta saakka aivopestyn on saatava silmänsä auki ja opittava ajattelemaan itse. Vastuuta on myös helpompi siirtää, ja myöntää ettei ole koskaan tajunnut jotain juttua. Itse kääntynyt on kerran järkeillyt asiat itselleen, ehkä puutteellisilla pohjatiedoilla tai väärin ymmärretyilla asioilla. On moninkertainen työ antijärkeillä se käänteisesti aikuisen käsityskyvyllä. Petetyksi tulemisen tunne saattaa olla moninkertainen. Mutta vaikeaa sen täytyy olla kummassakin tapauksessa.