Kirjoittaja SuurinBabylon » 03.10.2012 02:47
Jokaisella meistä on menneisyys. Menneisyys ei ole kuitenkaan koskaan objektiivista. Samassa perheessä kasvaneiden sisarusten kokemus lapsuudesta voi olla aivan erilainen, vaikka heitä olisi kohdeltu täysin samalla tavalla. Toisen mielestä vanhemmat tarjosivat suojaa, toisen mielestä he rajoittivat yksilön vapautta. Avainasemassa ei olekaan se, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan se miten siihen suhtaudutaan. Tulkinta menneisyydestä siis ratkaisee, ei itse menneisyys. Ihminen ei käsittele muistoja pelkkinä tapahtumaketjuina, vaan asettaa niille erilaisia merkityksiä. Ajan kuluessa itse tapahtumat yksityiskohtineen voivat unohtua, mutta niiden merkitys muistetaan.
Itsensä määritteleminen menneisyyden pohjalta voi pahimmillaan olla äärimmäisen haitallista, varsinkin jos kokee menneisyytensä negatiivisena. Epämiellyttäviksi koetuista uskonnollisista kokemuksista selviämistä voikin haitata pysyvä uhrin roolin omaksuminen. Uhri on näet avuton, vailla toivoa. Kun sanellun maailmankatsomuksen tilalle on onnistuttu rakentamaan uusi, voisi olla aika alkaa muuttamaan käsitystä menneisyydestään.
Koska käsitys menneisyydestä luodaan nykyisyydessä, on menneisyyden tulkinta pohjimmiltaan nykyhetken tulkintaa muistojen avulla. Jos haluaa olla onnellinen tässä hetkessä, on nähtävä menneisyyskin myönteisessä valossa. Kuten tunnettu suomalainen psykiatri on todennut: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus".
(Ei, en ole koskaan edes lukenut Furmania. Tämä oli vain omaa keittiöpsykologista pohdintaani, jonka ajattelin jakaa kanssanne.)
Jokaisella meistä on menneisyys. Menneisyys ei ole kuitenkaan koskaan objektiivista. Samassa perheessä kasvaneiden sisarusten kokemus lapsuudesta voi olla aivan erilainen, vaikka heitä olisi kohdeltu täysin samalla tavalla. Toisen mielestä vanhemmat tarjosivat suojaa, toisen mielestä he rajoittivat yksilön vapautta. Avainasemassa ei olekaan se, mitä menneisyydessä on [i]tapahtunut[/i], vaan se miten siihen [i]suhtaudutaan[/i]. Tulkinta menneisyydestä siis ratkaisee, ei itse menneisyys. Ihminen ei käsittele muistoja pelkkinä tapahtumaketjuina, vaan asettaa niille erilaisia merkityksiä. Ajan kuluessa itse tapahtumat yksityiskohtineen voivat unohtua, mutta niiden merkitys muistetaan.
Itsensä määritteleminen menneisyyden pohjalta voi pahimmillaan olla äärimmäisen haitallista, varsinkin jos kokee menneisyytensä negatiivisena. Epämiellyttäviksi koetuista uskonnollisista kokemuksista selviämistä voikin haitata pysyvä uhrin roolin omaksuminen. Uhri on näet avuton, vailla toivoa. Kun sanellun maailmankatsomuksen tilalle on onnistuttu rakentamaan uusi, voisi olla aika alkaa muuttamaan käsitystä menneisyydestään.
Koska käsitys menneisyydestä luodaan nykyisyydessä, on menneisyyden tulkinta pohjimmiltaan nykyhetken tulkintaa muistojen avulla. Jos haluaa olla onnellinen tässä hetkessä, on nähtävä menneisyyskin myönteisessä valossa. Kuten tunnettu suomalainen psykiatri on todennut: "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus".
[size=85](Ei, en ole koskaan edes lukenut Furmania. Tämä oli vain omaa keittiöpsykologista pohdintaani, jonka ajattelin jakaa kanssanne.)[/size]