Kirjoittaja mara ja sika-ele » 30.05.2010 22:26
Jehovantodistajasta normaaliksi ihmiseksi muuttuminen on valtava projekti.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että ensin kun pystyy jättämään taakseen kaiken paskan mitä on kakarasta asti saanut niellä, niin sitten on rakennettava itselleen elämä pikku hiljaa. Kaikki arvot uusiksi ja koko elämänkatsomus on hankittava näin yli kolmekymppisenä.
Sitten kun minulle alkoi olla selvä mitä minä haluan ja ajattelen elämästä niin voi hakeutua saman lailla ajattelevien ihmisten seuraan. Itselleni on sattunut mukavia naapureita joiden kanssa on saanut puhua asioista. Ja työkavereista on tullut oikeita ystäviä.
Helppoa tämä ei tosin ole. Tärkeää on että voi jollekin vuodattaa tuntemuksiaan, vaikka onkin niin että kukaan joka ei ole ollut JT ei voi täysin ymmärtää. Mutta hyvä kuuntelija on ainakin mulle auttanut ja kannustanut eteenpäin.
Ulkopuolisuuden tunne on usein tuttu, koko lapsuuden kun on opetettu että pitää olla erilainen. Ja nyt sitten pitäisi oppia elämään normaalisti, on siinä opettelemista. Harrastuksia kannattaa hankkia, mietiskelen itse mitä minä oikeasti haluan. Ja olen jotakin keksinytkin, sitten vaan joukkoon mukaan. Ei saa luovuttaa eikä hävetä menneisyyttään.
Se tosin madaltaa mieltä minulla vähän väliä kun seuraan muiden elämää, on kivoja sukulaisia ja koulukavereista on jäänyt kaverisuhteita, on kummeja ym ym.. sitä elämää kun ei itsellä ole ollenkaan.
Jehovantodistajasta normaaliksi ihmiseksi muuttuminen on valtava projekti.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että ensin kun pystyy jättämään taakseen kaiken paskan mitä on kakarasta asti saanut niellä, niin sitten on rakennettava itselleen elämä pikku hiljaa. Kaikki arvot uusiksi ja koko elämänkatsomus on hankittava näin yli kolmekymppisenä.
Sitten kun minulle alkoi olla selvä mitä minä haluan ja ajattelen elämästä niin voi hakeutua saman lailla ajattelevien ihmisten seuraan. Itselleni on sattunut mukavia naapureita joiden kanssa on saanut puhua asioista. Ja työkavereista on tullut oikeita ystäviä.
Helppoa tämä ei tosin ole. Tärkeää on että voi jollekin vuodattaa tuntemuksiaan, vaikka onkin niin että kukaan joka ei ole ollut JT ei voi täysin ymmärtää. Mutta hyvä kuuntelija on ainakin mulle auttanut ja kannustanut eteenpäin.
Ulkopuolisuuden tunne on usein tuttu, koko lapsuuden kun on opetettu että pitää olla erilainen. Ja nyt sitten pitäisi oppia elämään normaalisti, on siinä opettelemista. Harrastuksia kannattaa hankkia, mietiskelen itse mitä minä oikeasti haluan. Ja olen jotakin keksinytkin, sitten vaan joukkoon mukaan. Ei saa luovuttaa eikä hävetä menneisyyttään.
Se tosin madaltaa mieltä minulla vähän väliä kun seuraan muiden elämää, on kivoja sukulaisia ja koulukavereista on jäänyt kaverisuhteita, on kummeja ym ym.. sitä elämää kun ei itsellä ole ollenkaan.