Kirjoittaja Pehmoluopio » 16.07.2011 16:49
lavanpalvelija kirjoitti:siksi, että Jehova esitti rakkausvaatimuksensa autoritaarisesti ukaasin muodossa. Yritin pakottaa itseni rakastamaan, en pystynyt edes platoniseen suhteeseen. En kokenut saavani Jehovalta lainkaan vastarakkautta, päinvastoin kylmää jatkuvaa tyytymättömyytä, jäätävää syyllisyyden lietsontaa ja häpeää.
Minä rupesin pohtimaan Jehovan hyvyyttä ja tulin siihen tulokseen, ettei Jehova voi olla hyvä. Jehovalla on oma yhteiskuntakokeilunsa paratiisi, missä ei ole tähän mennessä halunnut asua yksikään ihminen. Siitä huolimatta hän haluaa meidät kaikki sinne. Ei se ole rakkautta, se on pakkomielle.
Sitten minä rupesin ajattelemaan, olivatko Aadam ja Eeva niin naiiveja kuin Raamattu esittää ja otin sellaisen kannan, että ne olivat loppujen lopuksi älykkäitä. Ne tajusivat, että kaikki niiden teot ikuisuuden aikaperspektiivillä tulevat aiheuttamaan seuraamuksia, mitä heidän täydellinen älykään ei riitä ratkaisemaan, joten viisainta olisi olla tekemättä lainkaan ja ikuinen tekemättömyys on hirveä vankeusrangaistus.
Siksi kannattaa kysyä kaiken tekijältä, miksi hän ryhtyi luomaan alun perinkään, kun tiesi, että lopputulos saattaisi olla nykyisen kaltainen, ellei pahempi. Raamatun ensimmäinen lehti vain julistaa itsetyytyväisyyttä. Eikö Jehova ja hänen enkelinsä ole aika jäävejä arvioimaan omaa työtään. Jonkinlainen motiivi löytyy myöhempää ja sekin on tämä epäselvä rakkaus. Ei tämä rakkaudelta tunnu kyllä lainkaan, enemmän rangaistukselta. Ehkä rakkautta on se, että me kuolemme joskus ja siitä pitäisi kiittää ensimmäistä ihmisparia eikä Jehovaa. Toisin sanoen, merkittävimmän ja hienoimman teon tekivät ne, jotka kapinoivat Jehovaa vastaan.
Mutta minä en ole tietystikään yksin ajatusteni kanssa. Silloin, kun Kreikassa vielä oli ylijäämäinen talous, filosofi Epikuros tajusi, että on olemassa sellainenkin kuin liikaa elämää. Gnostilaiset taas tajusivat, että luomisen aie oli mahdollisesti paha. Gnostilaisten Jehovalle on nimi Jaldabaoth tai Saklas tai Samael. Ne ovat kuvaavampia nimiä:
"Jaldabaoth" saattaa tarkoittaa toisten tulkintojen mukaan "kaaoksen lasta" ja toisten "Sebaothin isää". "Samael" saattaa olla sama kuin juutalaisuuden kuoleman henkilöitymä, kuoleman enkeli Samael, joka vastaa saman nimistä kristillistä demonia. Kirjaimellisesti se saattaa tarkoittaa "Sokeaa Jumalaa" (syyrian sæmʕa-ʔel). "Saklas" tarkoittaa arameaksi "Typerystä" (syyrian sækla, 'typerys', 'hullu').
"Kaaoksen lapsi", "sokea jumala", "typerä" ja "hullu" ovatkin kuvaavia nimityksiä Jahvelle.
[quote="lavanpalvelija"]siksi, että Jehova esitti rakkausvaatimuksensa autoritaarisesti ukaasin muodossa. Yritin pakottaa itseni rakastamaan, en pystynyt edes platoniseen suhteeseen. En kokenut saavani Jehovalta lainkaan vastarakkautta, päinvastoin kylmää jatkuvaa tyytymättömyytä, jäätävää syyllisyyden lietsontaa ja häpeää.[/quote]
Minä rupesin pohtimaan Jehovan hyvyyttä ja tulin siihen tulokseen, ettei Jehova voi olla hyvä. Jehovalla on oma yhteiskuntakokeilunsa paratiisi, missä ei ole tähän mennessä halunnut asua yksikään ihminen. Siitä huolimatta hän haluaa meidät kaikki sinne. Ei se ole rakkautta, se on pakkomielle.
Sitten minä rupesin ajattelemaan, olivatko Aadam ja Eeva niin naiiveja kuin Raamattu esittää ja otin sellaisen kannan, että ne olivat loppujen lopuksi älykkäitä. Ne tajusivat, että kaikki niiden teot ikuisuuden aikaperspektiivillä tulevat aiheuttamaan seuraamuksia, mitä heidän täydellinen älykään ei riitä ratkaisemaan, joten viisainta olisi olla tekemättä lainkaan ja ikuinen tekemättömyys on hirveä vankeusrangaistus.
Siksi kannattaa kysyä kaiken tekijältä, miksi hän ryhtyi luomaan alun perinkään, kun tiesi, että lopputulos saattaisi olla nykyisen kaltainen, ellei pahempi. Raamatun ensimmäinen lehti vain julistaa itsetyytyväisyyttä. Eikö Jehova ja hänen enkelinsä ole aika jäävejä arvioimaan omaa työtään. Jonkinlainen motiivi löytyy myöhempää ja sekin on tämä epäselvä rakkaus. Ei tämä rakkaudelta tunnu kyllä lainkaan, enemmän rangaistukselta. Ehkä rakkautta on se, että me kuolemme joskus ja siitä pitäisi kiittää ensimmäistä ihmisparia eikä Jehovaa. Toisin sanoen, merkittävimmän ja hienoimman teon tekivät ne, jotka kapinoivat Jehovaa vastaan.
Mutta minä en ole tietystikään yksin ajatusteni kanssa. Silloin, kun Kreikassa vielä oli ylijäämäinen talous, filosofi Epikuros tajusi, että on olemassa sellainenkin kuin liikaa elämää. Gnostilaiset taas tajusivat, että luomisen aie oli mahdollisesti paha. Gnostilaisten Jehovalle on nimi Jaldabaoth tai Saklas tai Samael. Ne ovat kuvaavampia nimiä: [quote]"Jaldabaoth" saattaa tarkoittaa toisten tulkintojen mukaan "kaaoksen lasta" ja toisten "Sebaothin isää". "Samael" saattaa olla sama kuin juutalaisuuden kuoleman henkilöitymä, kuoleman enkeli Samael, joka vastaa saman nimistä kristillistä demonia. Kirjaimellisesti se saattaa tarkoittaa "Sokeaa Jumalaa" (syyrian sæmʕa-ʔel). "Saklas" tarkoittaa arameaksi "Typerystä" (syyrian sækla, 'typerys', 'hullu').[/quote]
"Kaaoksen lapsi", "sokea jumala", "typerä" ja "hullu" ovatkin kuvaavia nimityksiä Jahvelle.