Tarina antaa mielestäni ymmärtää että Jumala oli meiningissä mukana, kuten paria jaetta aikaisemmin kerrotussa Elisan tekemässä ihmeessäkin. Ja oli tahi ei, niin koska vt-seura on paikan näin meille selittänyt, niin se on ollut omalla tavalla muokkaamassa entisten jehovantodistajien jumalkäsitettä.Jaakko Ahvenainen kirjoitti:En osaa sanoa meneekö pieleen vai ei, mutta lukiessani tuon kohdan itsetunto ongelmia näyttäisi olleen lähinnä Elisalla. Hänhän se jumalansa nimeen penskat kirosi. Ei missään sanota jumalan karhuja lähettäneen. Ne vai tulivat metsästä. Kaiketi tuohon aikaan ja myöhemminkin yksi jos toinenkin on jumalansa nimeen kiroillut yhtä sun toista ja jos sitten sattuu käymään mielensä mukaan, sen jumalansa ansioksi saattaa mieltää.
Mielenkiintoisesti muuten vt-seura valjastaa tämänkin kohdan pelotellakseen jäseniään siitä ettei sitä tule kritisoida, tai ettei sille ainakaan tule missään nimessä ilkkua.
w92 1/11 kirjoitti:Meille kerrotaan 2. Kuningasten kirjan 2:23, 24:ssä, että muuan nuorisojoukko pilkkasi Jumalan profeettaa: ”Tule ylös, kaljupää, tule ylös, kaljupää!” Vastaukseksi Elisa ”kirosi – – heidät Herran nimeen. Silloin tuli metsästä kaksi karhua ja raateli neljäkymmentä kaksi poikaa kuoliaaksi.” Tuollaiset syyriankarhut saattoivat olla raivokkaita, kun ne yllätettiin tai kun niiden poikaset näyttivät olevan uhattuna (2. Samuelin kirja 17:8; Sananlaskut 17:12; 28:15). Jumala käytti noita eläimiä pannakseen jumalallisen oikeuden täytäntöön niitä vastaan, jotka röyhkeästi halveksivat hänen edustajaansa ja siten Jehovaa itseään.