Kirjoittaja Vieras » 25.11.2011 14:45
Annan joka tapauksessa lapselleni tilaa olla jehovantodistaja ja ainoassa oikeassa uskonnossa, vaikka se estääkin häntä olemasta yhteydessä isään kuten normaalien uskontojen lapset.
Äitinsä jo pienestä häntä kasvatti demoniopetusten ja Jehovan suuren päivän voimalla tähän iakaikkiseen pelastukseen. Poika osoitti jo pienenä opetusten perille menon, yritti käännyttää mummiaan pelastukseen, ettei tämä tuhoutuisi Harmagedonissa. Jo varhain lapsi halusi itse mennä ihmisten oville julistamaan sanomaa, sillä hän tiesi enmmän kuin kritikunnan papisto.
Äitinsä terapoi silloisen perheemme keittiössä sisarta, jonka ex-mies vielä 20 vuoden jälkeen oli lähetellyt vihaisia ja katkeria tekstiviestejä siitä, ettei olisi halunnut lapsistaan jehovatodistajaa. Hänellä ei ollut mitään koulutusta terapoimiseen, mutta hän kannusti sisarta hyvin jaksamaan hajonneen perheensä lieveilmiöt.
On lohduttavaa, että näiden omien epäuskoisten omien isien tilalle löytyy seurakunnasta uudet ystävät, jotka ovat täydellisiä ja jos joskus sortuvatkin johonkin sellaiseen kuin normaalit ihmiset, voivat selittää sen lausahtamalla, että "ihmiset ovat epätäydellisiä".
On hyvä, että lapsen ympärillä on joukoittain ihmisiä hymyilemässä ja nyökkäilemässä lapsen omien ratkaisujen oikeellisuudesta. Ei joudu olemaan yksin, vaikkkei isäänsä tunnekaan.
Oli hyvä, että syntymäpäiviä ja jouluja ei vietetty koskaan. Säästyipähän rahat. Vähän harmitti, kun sukulaiset aina noita lahjoja ostivat, muistivat ja oliva tnähneet vaivaa pakaten lahjat huolellisesti. Äitinsä kanssa sitten revittiin saatanallisia pakkkauksia auki ja piilotettiin lahjat ja annettiin ne joskus myöhemmin.
Eristävä kasvatus suojeli lasta huonoilta vaikutteilta: ei edes hiekkalaatikkokavereita opettamaan väärää uskontoa.
Onneksi mielestäni, meidän aikanamme ei enää ollut vitsaa valtakunnansalin vessassa, jolla olisimme voineet piiskata lapsen hiljaiseksi, jos ei olisi jaksanut seurata lapselle uuvuttavan pitkiä kokouksia. "Luoja tähdentää, vitsaa käyttäkää", lauloimme kuitenkin antaumuksella.
Oli myös helppoa olla kouluaikoina välittämättä lapselle turhista läksyistä. Pääsimme helpolla, kun meillä oli vain tämä totuus. Tietysti sitten jo eronneina olimme rehtorin ja koulukuraattorin vastaanotolla siitä, ettei koulu suju ja että numeroita on pakko nostaa, ettei jotutuisi maailmassa mieron tielle. Onneksi maailmallinen siskoni otti aaisan omakseen ja nyut jo aikuisella lapsella on sitten kolulutuspaikka.
Näin on onnellinen asema lapsilla Jehovan järjestön huomassa. Normaalien perheiden lapset - heillä on niin paljon niitä kaikkia vaikeuksia, kun eivät tunne totuutta.
Annan joka tapauksessa lapselleni tilaa olla jehovantodistaja ja ainoassa oikeassa uskonnossa, vaikka se estääkin häntä olemasta yhteydessä isään kuten normaalien uskontojen lapset.
Äitinsä jo pienestä häntä kasvatti demoniopetusten ja Jehovan suuren päivän voimalla tähän iakaikkiseen pelastukseen. Poika osoitti jo pienenä opetusten perille menon, yritti käännyttää mummiaan pelastukseen, ettei tämä tuhoutuisi Harmagedonissa. Jo varhain lapsi halusi itse mennä ihmisten oville julistamaan sanomaa, sillä hän tiesi enmmän kuin kritikunnan papisto.
Äitinsä terapoi silloisen perheemme keittiössä sisarta, jonka ex-mies vielä 20 vuoden jälkeen oli lähetellyt vihaisia ja katkeria tekstiviestejä siitä, ettei olisi halunnut lapsistaan jehovatodistajaa. Hänellä ei ollut mitään koulutusta terapoimiseen, mutta hän kannusti sisarta hyvin jaksamaan hajonneen perheensä lieveilmiöt.
On lohduttavaa, että näiden omien epäuskoisten omien isien tilalle löytyy seurakunnasta uudet ystävät, jotka ovat täydellisiä ja jos joskus sortuvatkin johonkin sellaiseen kuin normaalit ihmiset, voivat selittää sen lausahtamalla, että "ihmiset ovat epätäydellisiä".
On hyvä, että lapsen ympärillä on joukoittain ihmisiä hymyilemässä ja nyökkäilemässä lapsen omien ratkaisujen oikeellisuudesta. Ei joudu olemaan yksin, vaikkkei isäänsä tunnekaan.
Oli hyvä, että syntymäpäiviä ja jouluja ei vietetty koskaan. Säästyipähän rahat. Vähän harmitti, kun sukulaiset aina noita lahjoja ostivat, muistivat ja oliva tnähneet vaivaa pakaten lahjat huolellisesti. Äitinsä kanssa sitten revittiin saatanallisia pakkkauksia auki ja piilotettiin lahjat ja annettiin ne joskus myöhemmin.
Eristävä kasvatus suojeli lasta huonoilta vaikutteilta: ei edes hiekkalaatikkokavereita opettamaan väärää uskontoa.
Onneksi mielestäni, meidän aikanamme ei enää ollut vitsaa valtakunnansalin vessassa, jolla olisimme voineet piiskata lapsen hiljaiseksi, jos ei olisi jaksanut seurata lapselle uuvuttavan pitkiä kokouksia. "Luoja tähdentää, vitsaa käyttäkää", lauloimme kuitenkin antaumuksella.
Oli myös helppoa olla kouluaikoina välittämättä lapselle turhista läksyistä. Pääsimme helpolla, kun meillä oli vain tämä totuus. Tietysti sitten jo eronneina olimme rehtorin ja koulukuraattorin vastaanotolla siitä, ettei koulu suju ja että numeroita on pakko nostaa, ettei jotutuisi maailmassa mieron tielle. Onneksi maailmallinen siskoni otti aaisan omakseen ja nyut jo aikuisella lapsella on sitten kolulutuspaikka.
Näin on onnellinen asema lapsilla Jehovan järjestön huomassa. Normaalien perheiden lapset - heillä on niin paljon niitä kaikkia vaikeuksia, kun eivät tunne totuutta.