Markku Meilo kirjoitti:Tämän vitjan aloitti ”mikkuitti”, kirjoittaen jossain vaiheessa:
”En ole tästä mihinkään litomaan lähtenyt. Odottelen vaan nähdäkseni, onnistuuko Meilo kumoamaan annetut todisteet.”
Asia ei tunnu edistyvän, joten totesin, että meillä kahdella on aivan eri näkemys luotettavan ennustuksen edellytyksistä ja kysyin mikkuitilta millaisia hänelle ovat luotettavan ennustuksen edellytykset.
En ole havainnut vastausta ja niinpä heitän lavaan tällä hetkellä käyttämäni ennustuskriteerit. Kerrotko mikkuitti mitä niistä et hyväksy ja miksi?
Väitetyn ennustuksen on oltava todennetusti tallennettu tai esitettävä ennen ennustetuksi väitettyä tapahtumaa.
Väitetyn ennustuksen on viitattava ajassa eteenpäin niin pitkälle, että väitetty tapahtuma ei voi olla arvattavissa tai muulla tavoin pääteltävissä.
Väitetyn ennustuksen tulee olla riittävällä tarkkuudella ajoitettu, se ei saa olla avoin valtakirja äärettömään tulevaisuuteen.
Väitetyn ennustuksen täyttymys on oltava todennettavissa kaikkia yksityiskohtiaan myöten täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti, toteutuminen ei saa edellyttää selittelyä tai tulkintaa.
Väitetty ennustus ei saa toteuttaa itseään ennustuksen kohteen ollessa tietoinen ennustuksesta ja hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa toteutumiseen.
Toki kuka tahansa saa kommentoida noita kriteerejä.
nonnii.. Tulipa luettua parina aamuna raamattua kunnolla tästä aiheesta, eli raamatun toteutunut ennustus, tarkemmin israelin hajottamisesta muiden maiden sekaan ja heidän takaisin kokoaminen omaan maahansa.
Nii vaikka kuinka tarkkaan luin ja mietin, nii en näe tässä mitään epäuskottavaa tjms. Niin selkeältä näyttää kaikki. Yhä uudelleen kun aihetta tutkin vuosien aikana nii aina on helppo todeta että kyllä Jumalan ilmoittama lupaus on toteutunut ja parastaikaa toteutumista jatkuu edelleen.
Mielenkiintoisin kohta on hesekielin 37 luku, jossa Jumala ihan selkokielellä kertoo Hesekielille että mitä tulee tapahtumaan. Eri vaiheita on ennustuksen toteutumisessa.
näitä jakeita tuli tutkittua kahtena aamuna ja luin tietysti koko luvut jakeiden ympäriltä useampaankin kertaan:
5moos 30:3,5
jes 11:11-12
jes 43:5-6
jer 16:12-16
jer 31:8
jer 32:37
hes 11:16-17
hes 37:21-22
sak 8:7-8
eli raamatussa toistuvasti tuli esille se että Jumala tulee kokoamaan juutalaisten kansa takaisin omaan maahansa.
ja sitten meilon kyssään kriteereistä, joo kyllä mulla ja meilon välillä on eri mielipiteet siitä että mikä ennustus ja sen toteutuminen voidaan hyväksyä uskottavaksi. Tässä vastaukseni kohta kohdalta, viivan jälkeen on vastaus :
Väitetyn ennustuksen on oltava todennetusti tallennettu tai esitettävä ennen ennustetuksi väitettyä tapahtumaa.
- se onnistui, raamattu ilmoitti tulevan tapahtuvaksi, ja se tapahtui aikanaan, tapahtuneet on luettavissa historian kirjoista.
Väitetyn ennustuksen on viitattava ajassa eteenpäin niin pitkälle, että väitetty tapahtuma ei voi olla arvattavissa tai muulla tavoin pääteltävissä.
- olen lukenut jostain että vielä 1700 luvulla ei olis kukaan uskonut että 100-200 vuoden päästä alkaisi juutalaisten valtava paluumuutto erämaahan joka muuttuu kauniiksi ja asuttavaksi maaksi. Eli ei ollu arvattavissa hetkeä ennen toteutumistaan.
Väitetyn ennustuksen tulee olla riittävällä tarkkuudella ajoitettu, se ei saa olla avoin valtakirja äärettömään tulevaisuuteen.
-tarkkoja aikoja ei ole ilmoitettu raamatussa kuin vain joissain kohdissa on sanottu että "päivien lopulla" tulee tapahtumaan.
Väitetyn ennustuksen täyttymys on oltava todennettavissa kaikkia yksityiskohtiaan myöten täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti, toteutuminen ei saa edellyttää selittelyä tai tulkintaa.
- on todennettavissa jopa yksityiskohtia myöten. Mielenkiintoisimpia yksityiskohtia on se että pohjoinen ja etelä pidättelivät juutalaisia muuttamasta israeliin.
Väitetty ennustus ei saa toteuttaa itseään ennustuksen kohteen ollessa tietoinen ennustuksesta ja hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa toteutumiseen.
- ennustuksen toteuttaminen itse olisi ollu hyvin vaikeata koska ensin tapahtui ennustettu maasta karkoittaminen, valtavat kärsimykset vuosisadasta toiseen, israelin maan pilaantuminen asuinkelvottomaksi. Juutalaiset ja ketkään muutkaan eivät haluais ikinä lähteä itse toteuttamaan itselleen kohdistuvia kärsimyksiä ja vieläpä siitä lähteä saamaan maa takaisin.
…
Että tällaista, Meilo, saat olla tietysti ihan mitä mieltä vaan. En näe että raamatun nämät ennustukset ja toteutumiset on kumottavissa ei-toteutuneiksi.
Ja mitä vikaa on niissä Hesen kohdissa joiden perään kyselet?
[quote="Markku Meilo"]Tämän vitjan aloitti ”mikkuitti”, kirjoittaen jossain vaiheessa:
”En ole tästä mihinkään litomaan lähtenyt. Odottelen vaan nähdäkseni, onnistuuko Meilo kumoamaan annetut todisteet.”
Asia ei tunnu edistyvän, joten totesin, että meillä kahdella on aivan eri näkemys luotettavan ennustuksen edellytyksistä ja kysyin mikkuitilta millaisia hänelle ovat luotettavan ennustuksen edellytykset.
En ole havainnut vastausta ja niinpä heitän lavaan tällä hetkellä käyttämäni ennustuskriteerit. Kerrotko mikkuitti mitä niistä et hyväksy ja miksi?
[quote]Väitetyn ennustuksen on oltava todennetusti tallennettu tai esitettävä ennen ennustetuksi väitettyä tapahtumaa.
Väitetyn ennustuksen on viitattava ajassa eteenpäin niin pitkälle, että väitetty tapahtuma ei voi olla arvattavissa tai muulla tavoin pääteltävissä.
Väitetyn ennustuksen tulee olla riittävällä tarkkuudella ajoitettu, se ei saa olla avoin valtakirja äärettömään tulevaisuuteen.
Väitetyn ennustuksen täyttymys on oltava todennettavissa kaikkia yksityiskohtiaan myöten täsmällisesti ja yksityiskohtaisesti, toteutuminen ei saa edellyttää selittelyä tai tulkintaa.
Väitetty ennustus ei saa toteuttaa itseään ennustuksen kohteen ollessa tietoinen ennustuksesta ja hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa toteutumiseen.[/quote]
Toki kuka tahansa saa kommentoida noita kriteerejä.[/quote]